Matkapaatosta

Ennen kentälle saapumista kävin varmistamassa, että tililtäni katoaisi kaikki siellä mahdollisesti lojuvat eurot ja niin Jumbon cittarista lähti mukaan hirvittävä määrä kaikkea tarpeellista. No siitä tarpeellisuuesta en nyt olis niin varma, mutta koskaan ei tiiä, milloin voi alkaa tekeen mieli esim. maksamakkaraa. Pahan päivän varalle lastasin kärryyn myös lukemattoman satsin Muumi-purkkaa, -karkkia, -lakupatukkaa sekä muutamia suomikarkkipusseja ja tietty pari levyä suklaata ruisleipäoakettien lisäksi. Sitten vaan kentälle kerrankin hyvissäajoin ja vanhoista vahingoista viisastuneena. Alunperin jo aattelin huijata Hipon painossa ja näin säästää hiukaksen. Ekalla tiskillä valehtelin 2 kiloa ja seuraavalla 3 (kilohinta on 47euroa). Osaan siis myös sen taion. Mitäs eivät punnitse. Sitäpaitsi musta se 660euroa Hipon yhen suunnan lennosta on kummiski ihan liikaa. Siinä turvamiestä ootellessa tapasin muuten yhen äitin lapsineen, jotka asuivat Lontoossa. Heillä on kotonaan enkuissa myös lenderi, taisi olla Demians-kennelistä. Ihmettelivät kun Hippo oli vatsa taivasta kohti heän siliteltävänä. Oman koiransa kun eivät olisi voineet kuvitellakaan rauhoittuvan samalla tavalla.

Viimeinen varmistus tilin miinukksellemenosta suoritin ennen koneeseen astumista Muumi-kaupassa sekä tax free-myymälässä. Kassaneiti kysyi reittiämme ja hämmästellen kertoi, ettei koskaan ollut moista reittiä kuullutkaan, että Hki-Moskova-Dubai. En osannut siinä vaiheessa vielä todeta, että tämä kerta on meillekin viimeinen. Koska käytävien näyttöruuduissa ei Moskovan koneen kohalla lukenut mitään Boarding now-jutskia, en minäkään pitänyt mitään kiriettä portillemenossa. Olin silti ajoissa, mutta kone ei. Kiristelin hampaita siihen asti, kunnes kapteeni kuulutti että myöhäisestä lähdöstä huolimatta saavumme Moskovaan ajoissa. Helpotti jo. 55 minsan vaihtoaika Moskovassa on ennenkin menny tiukaksi.

Moskovan päällä ihmettelin jo hetken kun emme alkaneet laskeutua. Kapteeni kuulutti nyt, että joudumme kiertelemään kasia Moskovan yllä, koska kentällä on ruuhkaa. Ajaksi ilmoitettiin 10-15 minsaa. Kun kone viimein laskeutui ja ovet avautui, pistin juoksuksi. Kepa kainaloon ja tiesin tasan tarkkaan, minne tiskille piti mennä ja mitä tehä. Oli vaan niin pirusti muitaki eellä, jotka oli samalla tiskillä. Näin, että tiskin sivusta menee porukkaa ja yritin samaan jengiin, vaan siitä ei saanut mennä, jonottamaan vaan, hyvä rouva. Jonotin luultavasti vartin ja samalla hikoilin ja kiroilin. Tiskille päästyäni koneen lähtöön oli aikaa vielä yli 20 minsaa vaan neiti sanoa pätkäyttää, että et kerkeä enää siihen Dubain koneeseen! Miten niin, kysyn? No kun se on lähteny jo. Mene tuonne Transfer-tiskille tunnin päästä niin meet varmaan hotelliin yöksi. Moskovasta menee yks kone päivässä Dubaihin. Myöhemmin kuulin, että netissä oli tieto, jonka mukaan Dubain kone oli lähteny 30 minsaa myöhässä.

Mitäpä sitä voi tehä. Mennä sinne loppujen lopuksi hyvin tutuksi tulleelle tiskille jonottamaan tunnin päästä. Siellä oli meitä poloisia muitaki. Oli Saksalainen nainen, joka oli ryhmämatkalla Mongoliaan, mutta oli hukannut jatkolippunsa sen ekan tiskin ja jatkoportin välille. Intialaismies oli tullu jenkeistä, mutta ei kerinny jatkokoneeseen Delhiin, koska minun tapaani kiltisti jonotti öykkäröimättä jonossa ja samasta jenkkikoneesta 2 muuta matkustajaa kerkesi jatkolennolle. Sitten oli sveitsiläispariskunta, jotka olivat menossa viemään jotain WWF:n avustusta en muista minne. Jonotin yli tunnin Kertun kanssa siinä tiskillä, koska oli vain yksi hyvin nyrpeä eukko töissä, joka lähti aina välillä esim. kahville. 70 minsan jonotuksen päästä se saakelin eukko sanoo mulle, että voi kun se näitä hotelleja järkkäävä nainen ei oo nyt tässä, tuu tunnin päästä uusiksi. Siinä vaiheessa multa pääsi itku ja sanoin eukolle, että tapan kohta jonkun. Vieressä seisova intialaismies totesi hänen tekevän saman.

Tunnin päästä menin kiltisti takasi tiskille, muttei mikään selvinny. Noin 3 tunnin ekan kerran tiskillä käymisen jälkeen sain kuulla, että koska lento Hki-Moskova-väli oli Finnairin operoima, he olivat soittaneet Suomeen ja Finnairin mukaan myöhästymisemme oli minun syytä! 40 minuutissa olisi kuulemma pitänyt keritä koneeseen. Sitten nainen katosi näkyvistä ja jätti meät siihen märisemään. Sitten vaan puhelin käteen ja soitto miehelle Dubaihin, että tee nyt jotain. Kohta tulee viesti, että sulle soitetaan finskiltä. Niin soittiki, mutta ohje oli vaan, että maksa itte nyt se hotelli ja karhua myöhemmin takasin. Kävin sanomassa asiasta, että otan sen hotellin, vaikka nainen sanoi sen maksavan 330dollaria. Kysyin puolihuolimattomasti, että saanko koiran mukaan sinne. Arvelin, etten kehtaa ees kysyä sellaisessa maassa, jossa ei kellään ollu minkäänlaista hajua asiakaspalvelusta. Eukko lähti soittamaan ja asia ok. Haetaan koira matkalla hotelliin. Saksalaisen kuulantyötäjän näköinen nainen tuli avaamaan lukitut ovet, josta sain Hipon boksissa raahata bussiin. Hotellin eessä oli nurmea aivan riittävästi, mutten saanu avata boksia sen vertaa, että Hippo olis päässy kuselle. Hotelli oli hieno, mutta siinä oli kuin 2 eri puolta. Toinen oli normaaleille turisteille, joilla oli viisumi ja toinen, se mihin me mentiin, oli lukittujen ovien takana oleva "vankila" ja siellä oli vartijat kerroksittain, samoin valvontakamerat oville. Aamupala luvattiin tuua huoneeseen, kerroksesta ei saanu poistua. Sanoin, että jos en pääse käyttään koiraa ulkona, se kusee ja paskoo sisään. Eka ystävällinen nainen vastasi, että älä siitä huolehi, nää on vaan määräyksiä.

Kello oli puoli 2 yöllä kun päästiin sänkyyn. Kertulle ei ollu yhtään vaippaa yöksi, Hipolle ei ruokaa eikä tietoa, miten seuraavan päivänä päästään siitä v...n maasta äkkiä pois. Säästin viimeisen vaipan seuraavalle päivälle mahollisen lennon varalle. Ai niin. Tätä ennen piti huone tietty maksaa. Sanoin maksavana luottokortilla ja vapisevin käsin annoin kortin siinä respassa setälle ja sanoin, että toivotaan kortin toimivan. Arvelin, että luottoraja oli tullu jo aikoja sitten vastaan ja itku pääsi taas kun kortti toimi. Kaverit hiukka ihmetteli käyttäytymistäni siinä tiskillä, mutta olin jo aiemmin unohtanu muut ihmiset ja täysin vittuuntunu koko matkaan. Ei siinä mitään jos olisin ollu matkalla yksin, ois voinu olla vaikka kentällä yötä, mutta lapsen ja koiran kanssa...

Neiti heräs 12 tunnin päästä. Olihan sillä jääny edellisen päivän päikyt väliin, koska aioin laittaa sen nukkumaan heti Dubain koneen noustuaan. Sen sijaan se valvoi koko edellisen päivän heräten ysin aikaan aamulla ja pääsi nukkumaan 16 tunnin valvomisen jälkeen. Oli se vaan ihme emäntä! Ainoat kitinät lähti siinä transfer-tiskille jonotuksessa kun oli jo nälkä ja jano.
Hotellissa alettiin sitten reenaileen pöntölläkäyntiä. Oli pakko, koska oli vaan se yks vaippa lentoa varten, jolle tosin mulla ei ollut lippuja, eikä mitään tietoa päästäänkö ees sinne. Pönttöily suju tosi hyvin, yhtään vahinkoa ei tullu. Hipolta löysin yhen läntin matolta, jonka toivoin olevan koiran kusta. Aamupala oli niin runsas, että Hippokin sai mahansa täyteen leipää ja jugurttia. Sopivaa koiranruokaa? Ammeessa oltiin yli tunti aikaa kuluttamassa ja kerran käytiin ihan vaan huvikseen juokseen käytävässä.

Viien aikaan tuli täti hakemaan meitä bussiin. Samalla näin tutun sveitsiläispariskunnan, olivat olleet samassa hotellissa yötä. Matkalla hotellista bussiin kysyin sillä kertaa setältä, saanko päästää koiran kuselle metrin päässä olevalle nurmikolle. Setä mietti hetken ja sanoi, että äkkiä sitten. Hippo juoksi pari metriä ja kusi piitkääään. Oma oloki rauhoittu samalla. Kentällä kaikki kävi tosi nopeaa. Setä raahas Hipon boksin sinne v...n transfer-tiskille ja kävi vaihtamassa meille uuet liput tunnin päästä lähtevään koneeseen ja sanoi, että menkää portille 9. Koiran sanoi tulevan samaan koneeseen. Uskookohan tuota, mietin, mutta sanoin hyvästit samalla näkemilleni vanhoille tutuille, saksalaisnaiselle ja intialaismiehelle, jotka olivat nukkuneet kentällä.

Koneessa rauhoituin, kun varmistin Hipon mukanaoloa stuerteilta ja he vannoivat koiran olevan koneessa. Samantien kun turvavyömerkkivalo sammui, oikaisin itteni pitkäkseni siihen 3 istuttavalle riville, jossa mun ja Kepan lisäksi ei muita ollu ja Kepa nukahti syliin. Siirsin sen siihen viereen nukkumaan ja loppulennon nautin matkustamisesta. Sain syyä rauhassa ja lukea uusimman ASB:n alusta loppuun. Neitin herätin seuraavan kerran kun alettiin laskeutua.
Samalla kun muitten matkalaukut meni menojaan hihnalla tyydyin toteamaan, etten ehkä ees kuvitellu saavani laukkuja vielä. Missä lie ne sitten olivatkaan. Menin tekemään ilmoitusta kadonneista kasseista. Meinasin suunnilleen tukehtua kun tiskillä setä oli älyttömän ystävällinen. Olin jo valmistautunu valittamaan ja kitisemään ja tirauttamaan parit itkut, mutta mitään ei tarttenu tehä. Ainoastaan siinä vaiheessa tuli huono olo, kun setä kysyi, että missä asun Dubaissa. En muistanu. Ei millään tullu mieleen osoite. Ei ees asuinalue. Setä kysyy, että ootko varma, että asut täällä vai ootko turisti. Ei, ei, kyllä mää asun. Piti soittaa miehelle ja kysyä osoitetta.

Seuraavaksi mentiin hakemaan Hippoa cargo villagesta, tutusta paikasta. Siellä istui yliylilihava eläinlääkäri ja tarkasteli papereita. Olivat keksineen satasen lisää maksua palveluistaan ja kiltisti maksettiin ja kopiot otettiin kaikista tarvittavista papereista. Vikalla tiskillä yks setä kysyy, että tulitko hakevaan elävää eläintä? Vastasin joo ja sen jälkeen sanoin sanan toivottavasti! No oli se Hippo hyvissä voimissa ja taas nopeasti kuselle.

Loppu hyvin kaikki. Nyt on kulunu laskeutumisesta yli 4 päivää eikä tavaroita ole vielä näkyny eikä kuulunu. Turha haaveilla enää niistä maksamakkaroista tai leivistä tai ees suklaasta, eiköhän ne oo jo pilalla. Matkalaukkupalvelutyypit ei vastaa puhelimeen, mutta muuten kaikki hyvin. Ikinä en enää matkusta Venäjän kautta. Jos siellä kaikki menee ok, niin kaikki on ihan normaalia, mutta jos joku menee pieleen, se menee sitten kunnolla pieleen. Vaikkakin moka oli tällä kertaa mun mielestä finnairin, ei mun eikä aeroflotin. Ne kun ei vaan tiiä, miten ollaan kohteliaita ihmisille tai ees käyttäydytään ihmismäisesti. Ainakaan siellä kentällä. Sen opin lisäksi, että seuraavan kerran pakkaan käsimatkatavaroihin ne tuliaiset ja esim. hammasharjan.

Muuten täällä kotona kaikki on ennallaan. Kukat ei ollu kuolleet kuukauen veen puutteesta huolimatta. Yks ainoa talo tällä alueella on valmistunu, muihin tullu noin 5-10 kerrosta lisää. Jauhokaapista piti pari pussia heittää uusine asukkeineen menemään. Ulkona on sairaan kuuma ja kostea, vaikka keli ei oo ees pahimmillaan. Alakerran vartijat on kaikki vaihtuneet. Ja iso osa suomalaisista on palanneet takaisin. Tänään käytiin jo sählyssä morjenstamassa tuttuja. Tuli Kertullekki hymy huuleen!