tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Blogikin lomailee

Joo on näköjään niin "kiireitä", ettei kirjottaa ehi. Siis kiire ei oo yhtään, mutta on muutaki tekemistä. Baarissa on käyty ja tappiin asti oltu. Käytiin kaverin kanssa tarkastamassa Kemin yöelämän tilanne ja hyvinhän se pyörii edelleen. Samaan kotimatkataksiin ängettiin kaikki Keminmaahan menijät ja ajeltiin ympäri pitäjää. Loppujen lopuksi muut kyytissäolijat olivat olleet meän kanssa samalla yläasteella samaan aikaan. Olivat vaan pari vuotta nuorempaa vuosikertaa. Voin muuten sanoa, että kyllä Dubaissa on halvat taksit.

Eilen käytiin "pakollinen" Oulun reissu. Ei se kuitenkaan mitää pakkopullaa ollu. Käytiin toisia isovanhempia moikkaamassa, Kertun serkun luona sekä oman koulukaverin luona. Vähän jänskättiin ukkia ja Liisaa, mutta lahjaksi saatu känny ja kaapista löytynyt mikki hiiri-limpsa kyllä lämmitti. Saaliiksi myös pikkuiset aino-tossut Dubain tuliaiksi. Serkkupoika oli jo iso (9kk) ja kova ähisemään. Olivat myös hommanneet yhen koiran lisää (paperiton russeli), joka oliki parasta antia. Ennestään siellä oli 2 salukia, 2 kisaa ja iso akvaario. Eläinlääkäripariskunta siis. Kaverin uutta taloa ihastelin. Että jollain on oikeesti silmää ja kykyä suunnitella oma talo ja sisustaa se vielä tuolla tavalla.

Kotimatkalla pysähyttiin "tankkaamaan" Iihin. Sinne oli ilmaantunut tien varteen Kärkkäisen kauppa plus muut tykötarpeet. Ei kyllä keritty kauaa kierrellä niitä kuppi ja kippo-osastoja kun neitille tuli kakkahätä. Hätäsesti nappasin jotain leikkelehaarukoita mukaan, tosi tarpeellista. Sitä kun asuu muualla kuin Suomessa, huomaa tarvittevansa kotimaasta vaikka mitä. Tähän mennessä olen onnistunu ostamaan vaan yhen mariskoolin, 4 isoa juomalasia ja ne leikkelehaarukat. Toki rinkkaan pitää änkeä myös uus kattila, pari dvd:tä Kepalle, muutama pussi kaurahiutaleita ja kahvia. Perjantaina pääsen Helsingin kauppoihin, mutta yritän olla järkkäämättä katastrofia sen tavaramäärän kanssa. Ainahan muutama uus lautanen aina tarvitaan. Ja onneks myös Kepa saa tuua sen 20 kiloa tavaraa.

Keli on niin lauhtunu, että käytiin taas pulkkamäessä tänään. Koko kallin laskettelurinne ammotti tyhjyyttä, joten sinne mentiin. Puolesta välistä uskallettiin laskea, mutta sanoisinko, että oli aika vaarallista hommaa. Pulkka liuku alhaalla mäkeä ylös aina suksivuokraamon ovea kohti ja ohjauksessa piti olla tarkkana. Kertun mielestä parasta hommaa ikinä ja kotiinhan sieltä ei olis haluttu lähteä. Keksittiin siinä samalla, että mennään kattomaan Kemin Lumilinna samalla reissulla. Vaatetta olis pitäny olla enempi tai ainaki mennä ei-hikisenä sinne. Kerttunen oli ihan jäässä eikä pystytty kauaa olemaan. Kierrettiin joka paikka kummiski läpi ja tosi hienolta näytti. Ravintolatilat oli mahtavat ja lumihotellien huoneet hienot. Paikka om varmasti vielä hienompi pimeällä kun valaistus on nähtävissä. Valokuvia tulossa kunhan kotikoneelle päästään.

Isilläki pyyhkii hyvin kotosalla koiravahtina. Se talo, missä asutaan siellä on nimeltään Art 4 ja lähellä on ravintola nimeltä Nandos. Sain yks ilta tekstarin, jossa luki, että ei oo kaukana enää, etteikö Art 4:sta lähtis lihalähetys Nandosiin! Ah niin mukavaa palata kotiin lauantaina.

Ai niin, onhan täällä myös harrastettu koirahommia. Tokoissa käytiin viime lauantaina mummia kannustamassa ja hyvinhän sillä meni. Ykköstulos tuli erikoisvoittajaluokasta, vaikka ruutu meniki pipariksi. Ite kävin rautaisella ammattitaidolla vetämässä muutaman tunnin agireenejä. Hah! Puoleen vuoteen en oo lajin eteen mitään, mutta olipa sekin vaihtelua ja kivaa. Näin myös pitkästä aikaa siellä reeneissä koiran, josta kyselin mahollisia pentuja. Harmi vaan, että oli uros. Oli aivan mahtava otus ja uskoisin sen pääsevän lajissa vielä pitkälle jos vaan koulutus etenee samalla tavalla. Kontakteja en nähnyt ollenkaan.

Koirahommissa meni viime viikko useammallaki ihmisellä, kun 3kk ikäinen huskyn pentu karkasi Kemissä maanantaina. Pakkastahan oli pariinki otteeseen lähelle 20 astetta ja lunta pyrytti. Ihme ja kumma pennusta saatiin näköhavainto vielä perjantaina ja lauantaina ja sunnuntaina se oli lopulta juossut ventovieraan ihmisen syliin. Sitä ehittiin ettiä yötä päivää ihmisten ja koirien kanssa.

Tänään mennään taas elokuviin, kun tuo pappa on niin hyvä vahti!

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Köh, köh!

Kuten arvata saattaa, yskässä ollaan ja kurkku on kipeä. Kuumetta en uskalla mitata. Kertulla nuhaa ja yskää. Paperia kuluu. Lennot meni kivuttomasti ja kummatki koneet olivat myöhässä. Helsingissä "vara-mummu" toi Kepalle serkun talvipuvun, mutta ei ollut mun lähettämillä avaimilla saanut varaston ovea auki, joten en saanu talvitakkia. Tänään korjasin asian ja ostin sekä takin että housut ja kunnon kinttaat. Että mies, lähetä lisää rahaa!

Ilmat on parhaat maholliset, 5 astetta pakkasta ja lunta ehykä 10 senttiä. Ihan toiset kelit ku viime vuonna, -30 pakkasta. Ollaan jo käyty kolme kyläpaikkaa ja sovittu täksi illaksi elokuviinmeno ja lauantaiksi baari-ilta. Täks illaks Kepa jää papan kanssa. Ja uuen dvd:n kanssa ja ehkä muutaman karkin myös.. Niinku hätävaraksi.

Parasta tähän asti on kyllä ollu mummun ja papan pupu, joka ei olekaan lapsiarka, kuten ennalta arveltiin. Se oikeastaan kulkee Kertun perässä ja tyttöhän tykkää. Toiseksi parasta oli eilinen pulkkamäki, jossa saatiin kunnon naurut. Itte olen käyny Kallilla viimeksi laskemassa pulkalla ehkä reilu 15 vuotta sitten ja nyt oman kanssa siellä peuhaaminen on aikas kivaa. Samoin käytiin eilen MLL:n perhekahvilassa, jossa oli mun esikouluopettaja vetäjänä. Että vanha kai tässä ittekki jo alkaa olemaan..

perjantaina, tammikuuta 18, 2008

Jalka oven raossa!


Laukut on pakattu. Vain 15 kiloa tavaraa menee ruumaan sallitun 40 kilon sijaan. Turvaistuin autosta yöllä mukaan ja Kertulle oma Muumi-lentolaukku kainaloon. Sitten alkaa loma! Herätys yöllä ennen kolmea ja lopullisesti huomenna perillä kahen aikaan ip:llä.

Tämä päivä meni lähes kokonaan heppakisoissa. Kylmää oli vaikka aurinko paistoi.

Vieraat ilmoitti tulostaan. Tulevat viikko meän paluun jälkeen ja viihyttävät meitä 2 viikkoa. Tuleepa kierrettyä kaikki Dubain nähtävyyet kerrankin.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Räpylöillä kauppaan?

Pitäis mennä tai olis pitäny. Sitä vettä tuli sitten yli 100 milliä, mikä on kuulemma paljon. Ei tarttenu ku ikkunasta kattoa ulos ja ihmetellä. Onneks asutaan kymppikerroksessa. Paha vaan, että parkkihalli lainehtii. Tänään en oo käyny kattomassa, mutta eilen ei päässy autosta hissilli kuivana. Uskokaa tai älkää te muualla asuvat, että koulut oli tänään kiinni ja osa vielä huomennaki sateen takia. Ostareilla kauppojen lattiat on verhottu ämpäreillä. Että se siitä nopeasta rakentamisesta. Tienvarret ja tiet yleensä on pullollaan vedestä tarpeeksi saaneita autoja, Ferrareista lähtien. Lämpöä on 15 asteen verran. Onneks huomenna jo pitäis paistaa.




Sadetta tai Mr Puska kaupungissa tai ei, liikuttu ollaan normaalisti. Tottakai kun radiossa neuvottiin pysymään kotona, ellei oo pakko lähteä liikkeelle, me lähettiin. Ei tartte hullua paljon yllyttää. Moessa yli puolet kaupoista oli Puska-päivänä auki ja sateella ku valittee oikeat reitit, pääsi kuivana shoppaileen.




Tänään käytiin ekaa kertaa saunassa kunnolla. Onhan tässä jo asuttu vuosi ja nyt tuli aika kun kaveri halus saunomaan. Ja että oliki mukavaa. Suomalaiseen kiukaaseen vaan vettä ja kelpas. Sitten vaan hyiseen altaaseen uimaan. Päätettiin tehä tästä kuukausittainen traditio. Toki kun on muutenki niin kylmää, käytiin kepan kanssa jätskillä. Takit päällä...


Miten tuo kello on taas nuin paljon?

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Tää on niin tätä

Täälläpäin maailmaa voi tapahtua mitä vain. Mies tuli tänään töistä ja sanoi, että huomenna on sitten vapaapäivä. Minä monttu auki ihmettelemään, että miksi? No siksi ku George W. Bush saapuu kaupunkiin ja tiet suljetaan. Luulin sitä vitsiksi, mutta ei se ole, tarkistin asian netistä. George on tosiaan tänään ollu Abu Dhabissa ja huomenna saapuu tänne Dubaihin ja melkein kaikki päätiet, 2 pääsiltaa ja muitakin tärkeitä kulkuväyliä suletaan kokonaan liikenteeltä lähes koko päiväksi. Koulut ja muut systeemit viettää vapaata. Kiertoteitä pitkin sentään pääsee esim. lentokentälle ja onneks meiltä pääsee ainaski Moeen aikaa kuluttamaan. Toki miehen pitää sitten iltapäivällä mennä töihin, ei sentään koko päivää vapaana.


Oltiin eilen kattomassa esteratsastuskisoja, ekaa kertaa ikinä. Helppo kuvitella, että siihenkin hurahtais ihan yhtä kovaa ku agilityynki. Niitten kans olis varmaan ehkä vielä enempi tosissaan, on ne niin uljaita otuksia. Kisat oli UAE:n mestaruuskisat ja mukana myös joitain kv-luokkia. Seurattiin sellanen 75 000dirtsun kisa eli 13 800 euroa siinä luokassa jaettiin rahaa. Sillon illalla olis ollu vielä se 32 000 euron kisa. Ei jaksettu jäähä enempää vaikka mukavaa oliki ja jotenki tuskatki helpottu. Siis agituskat.

Erikoista siellä heppakisoissa oli ne kisaajat. Mukana oli 2 sheikki-tittelillä varustettua ja kaksi prinssiä. Muistaakseni ne prinssit oli kummatkin Saudi-arabiasta ja toinen oli his highness ja toinen his royal highness, että korkeita heppuja siis. Alakuvassa yks royal-tyyppi rakentamassaan kotikatsomossa. "Lasten kuvia" -katsomo koostuu omasta tuolista, muumirepusta, nukenkärryistä, pehmokoirasta ja tietty Barbi-imurista, joka pysyy kärryjen päällä. Eikä vaatteita ollenkaan.


Ja meillä kylmyys jatkuu. Koko viikoksi luvattu sateita, tänään tuli jo kunnolla vettä lähes koko päivän. Viemäröintihän on unohettu, joten joka paikka lainehtii.
Tänään tuli myyntiin tennisturnausliput ja näppejä jäätiin nuolemaan. Finaali- ja muut loppupuolen pelit oli jo myyty loppuun kun nettiin asti pääsin. Ostin lopulta miesten turnaukseen alkupeleihin 2 lippua. Toivottavasti sattuis ees Nadal tai Nieminen pelaamaan sinä päivänä. Nieminen ei oo vielä pelaajalistalla, mutta kyllä se siellä ainaki viime vuonna pelaamassa oli. Tänä vuonna en pyyä slovakkikavereita mukaan.
Ja huhu kertoo, että Keminmaassa on tullu puoli metriä lunta tänään. Pitäis riittää!

lauantaina, tammikuuta 12, 2008

Kansalaisuustesti

Tuli tuossa kahveilla puhetta brittien kansalaisuustestistä, joka pitää läpäistä ennenkuin voi saada maan kansalaisuuden. Sain linkin Helsingin sanomien julkaisemaan suomalaiseen "kansalaisuustestiin", jossa voi testata läpäisisikö itse suomalaisen testin. Toki tämä testi on HS:n tekemä, mutta vastaava, mitä muissa maissa käytetään. Voin julkistaa, että itte saisin Suomen kansalaisuuden 82%:lla. Testaa itse ja laita tulos kommenttilootaan!

Muuten Dubaissa kaikki hyvin, vettä ON satanut eikä rusketuksesta tule nyt yhtään mitään.

6 yötä vielä jouluun!

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Tunnustusten luola



Täällä aurinkomaassa palellessa lämmittää kovasti uusi "blogi", jonka löysin nyt vasta. Ihmiset tunnustavat anonyyminä erilaisia asioita. Aika moni on alapään juttuja, mutta joukossa on tosi helmiä myös. Kehoitan klikkaamaan linkkiä.


Täällä on oikeasti kylymä! Onhan se vaan vähän alle 20 plussaa, mutta kun on bikineissä tottunu hillumaan, ei nämä vaatemäärät riitä millään. Ja vettäkin oli kuulemma joku nähnyt satavan. Sekä rakeita Ras al khaimahissa, siis tämän maan toisella reunalla. Ei todellakaan mitkään lomailukelit.

Kymmenen yötä Suomen reissuun aikaa, laskettiin Kepan kanssa tuossa äskettäin. Neiti on ruvennu änkyttään. Tänään ei ole kyllä juurikaan sitä huomannut, mutta eilen tajusin, että sitähän se on. Aina oikeassa oleva netti kertoo sen olevan "normaalia" 2-5-vuotiaille ja kestävän parista kuukauesta vuoteen. Ja menee itestään ohi.
Tunnustuksista kun tulee mieleen, en muista olenko tätä aiemmin kertonut. Ainakaan julkisesti. Aina välillä mietin, milloin sitä ihminen kasvaa aikuiseksi. No olipa kerran joulu ohi ja kuusesta piti päästä eroon. Asuttiin Oulussa 7. kerroksessa ja oli pimeä ilta, tai oikeastaan jo puoliyö. Aattelin, etten lähe kuusta raahaamaan käytävään, koska siitä lähtee niin paljon neulasia. Päätin heittää sen parvekkeelta alas. Yhessä suunnassa oli autoja parkissa, yhessä sisääntulo ja yhessä iso puu, valehtelematta ehkä 5-7 metriä korkea. Tietty se meni siihen puuhun. Ja sinne oksien reunamille korkealle. Menin alas suurin toivein, mutta liian korkealla se oli, että sen olis harjanvarrella saanu tiputettua. Olin siis yksin kotona.. Piti kiivetä siihen puuhun. Sinne ei päässy ilman jotain koroketta, en muista enää, mitä siihen löysin. Kiipesin ehkä 3 metrin korkeuteen ja harjan varrella sain sen kuusen tiputettua. Puusta alastulo ei sitten ollu kaikista helpoimpia. Muistaakseni kännykkä oli taskussa ja mietin tosissani, että pitääkö soittaa palokunta apuun saamaan mut alas puusta. Mietin vaan, että mitä selitän. Alko olla jo kylmäki, eikä sinne olis voinu aamuun asti jäähä. Samoin kello oli paljon, eikä ketään näkyny missään. Jollain keinoilla sain itteni sieltä vähitellen alas ja loppumatkan hyppäämällä. En suosittele kellekkään samaa keinoa. Tai sitten voishan sen kuusen sinne jättää eikä myöntää sitä omakseen.
Nyt on onneks tuo ihana muovikuusi... josta koristeet kerättiin eilen ja nyt se pitäis pakata laatikkoon, oksa kerrallaan.

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Vieraat tulee ja menee


No ei tullu sateita. Mitä lähemmäksi lauantai tuli, sitä pienemmäksi kävi sateen mahollisuus prosenteissa. Kosteeta tänään kyllä oli, muttei sentään saetta. Vieras saatiin yöllä taksilla koneeseen. Taksi tilattiin etukäteen ja varmistussoittoa osattiin kyllä oottaa yöllä. Mutta, mutta. Isillä oli jääny puhelin piippaukselle ja olivat 14 kertaa soittaneet. Onneks vieras oli omatoiminen ja osas lähtä oikeeseen aikaan alhaalla oottavaan taksiin. Lopulta kone oli laskeutunu Suomeen pari tuntia myöhässä.

Käytiin kattomassa niitä kameleita Nad al sheban laitumilla, paitti ettei nähty yhtäkään. Kuvittelin, että niitä tallustelee siellä koko ajan, mutta kai ne oli päikyillä, kuten piti Kertulle selittää. Sen sijaan käytiin kattomassa niitä haukka parkoja, joita nämä paikalliset käyttää kait lemmikkeinään. Siellä niitä istu rivissä orsilla lakit päässä. Surkeeta katottavaa. Sieltä kurvattiin iloisimmille paikoille, flamingojen bongauspaikkaan. Se on kans jotenki tähän maahan uskomaton paikka. Sinne on rakennettu kunnollinen tönö ja "silta" sinne tönöön. Sieltä saa myös kiikarit käyttöön. Eikä maksa mitään. Siellä niitä oli kymmeniä juopottelemassa ja syöpöttelemässä. Ovat kyllä aivan uskomattoman isoja ja pelottavan näkösiä, varsinkin kun lähtevät lentoon. Käytiin samalla reissulla myös "kissarannalla" syöttämässä kulkukissoja (jotka eivät suinkaan oo kovin nälkäsiä) ja ottamassa aurinkoa. Se ranta onki kyllä paras tähän asti, matkaa vaan on 20 kilsaa..


Tänään mentiin jalitsupeliin. Pienoisten mutkien kautta stadionki löyettiin. Lipunmyyntikopilla oli aikamoinen ruuhka. Ihan kunnon kähinät oli päällä kun ihmiset yritti ostaa nopeasti lippuja jo alkaneeseen peliin. Meilläkään ei tietysti ollu eutkäteen hankittuja bilettejä, joten jonoon vaan. Onneks aikani ryysittyä ja jalkojen tallauduttua ne alko myymään naisille lippuja takaovelta... Tämä oli jonkun sheikin kärkkäämä turnaus ja me nähtiin Stuttgart vastaan joku Brasilian joukkue. Nyt myöhemmin illalla siellä pelasivat Inter Milan ja Ajax. Meän peli oli tosi rauhallinen ja katsomossa vaan murto-osa siitä väestä, joka telkkarikuvasta päätellen oli seuraamassa jälkimmäistä. Kummallista nähä niin paljon porukkaa (useita tuhansia) jossain muualla ku ostarilla. Kummallista täällä on myös se, että liput on aina niin halvat. Nämäki liput makso alle 5 euroa kipale.
Ai niin. Nyt olis tulossa lisää vieraita. Seuraavat tulee toista kertaa ja sitä seuraavat jo kolmatta. Tänään oli jo aurinkomatkojen sivuilla äkkilähtöinä pelkkiä lentoja 220 ja 230 euroa. Tosin ne ei olleet siellä enää 10 minsan päästä.

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Uusi vuosi, uuet laihutukset... ja repsahukset

Piti alottaa eilen, ostin karkkia, viimisen kerran, ennenku taas alkaa. Ja tänään vähän piparia, kun ne kerran on olemassa. Eihän niitä roskiinkaan voi heittää. Sain sentään oltua tilaamatta Burger kingistä ruokaa, otin vaan libanonilaista ja vettä. Kotona vaan vähän limpparia, koska sitä oli vielä jäljellä. Huomenna taas uusiksi aatokset.




Ollaan oltu monta kertaa rannalla, vähän shoppailtu, alet alko jo, vaikka kunnon alekausi alkaa vasta tän kuun loppupuolella. Battutassa kun kävi, sormet syyhys ja vähän meni rahaakin. Kerttu sai kasan uusia vaatteita. Onneks saa ostaa lapselle, kun ne tulee tarpeeseen?



Uutta vuotta juhlittiin mukavalla porukalla grillailun merkeissä springsissä. Väkeä oli paljon ja tunnelma hyvä. Kerttu tykkäs varmasti eniten perheen 2 koirasta, jotka painaa yhteensä 100kiloa. Harmi vaan nämä koirat muuttaa Milanoon ja oon niille superkateellinen. Kysyin jo au pairin paikkaa.. Lähtisin ihan heti Italiaan ennen ku jäisin tänne.



Ite vuosi vaihtu ihan kotosalla Kepan kanssa. Miehet lähti baariin, jonne eivät kyllä päässeet. Olivat myöhässä. Sitä maailman suurinta ilotulitusta ei sitten kai ollukkaan. Ite kattelin parvekkeelta ihan riittävästi niitä paukkuja.


Tänään kävästiin maan pääkaupungissa Abu Dhabissa. Mentiin ekaa kertaa pöllistelemään Emirates palaceen, tosi hienoon hotelliin. Tönö on kuulemma rakennettu siksi, että ihmiset näkee, millanen lapsuuenkoti on jollain (s)heikillä ollu. En tiiä, onko tämä vaan legendatarinaa.. Hieno se silti oli ja oli aika ylläri, että sinne nuin vaan saa ajaa ihan turisteilemaan ja kiertelemään käytävillä. Sieltä siirryttiin Marin malliin, josta sitten lopulta kotiin.

Huomenna isi palaa töihin ja me jatketaan vähän vielä turistikierroksia. Jos kävis aamulla katteleen kameleita ja flamingoja. Kunhan tuon vieraan saa aamulla ihmisten aikaan ylös. Tuntuu olevan aamu-unista. Anto kyllä luvan herättää, ei kai sitä lomalle oo nukkumaan tultu? Flamingoista en oo varma, kuinka näkyvillä ne on, koska siinä bongauspaikan lähellä ei varmaan oo vettä kamalasti kun ei oo satanu. Lauantaiksi on luvattu jotain vettä, eihän sitä oo kesän jälkeen tullukkaan. Että olis jo aika.