Sadetta ropisee

On se vaan niin mukavaa kun sataa. Jos Dubaissa sataa keskimäärin 5pv vuodessa, täällä sataa 5pv viikossa. No ei ehkä ihan, mutta riittävästi silti, että metsäpalovaroitus kumottiin tänään. Nyt sais laittaa vaikka kokon pihalle. Ei se silti vaan varmaan syttyis.

Ihan tässä sormet itekseen naputtaa. Pulssi hakkaa varmaan jo kuutta sataa. Varasin just liput ylihuomiselle lennolle Helsinkiin. Eihän tässä vielä ole kunnolla matkustettu, joten hilipastaan koneeseen ja avot, 1,5 tuntia ja jo ollaan koko perhe yhes koos. Kuukausi on vierähtäny tosi nopeasti, enkä ole mitään "kerinny" tekemään. Monta kyläpaikkaa olis käymättä. Mutta kaikki ihan tarpeellinen on tehty. Nykyisin en enää juoske talosta taloon vaan luen rauhassa aamulla lehen, käyn kävelyllä jos jaksan. Kerran oon kuukauen aikana käyny vaatekaupassa, Dubaissa saa sitä tehä liikaakin. Tänään vois käyä reenaamassa Hipon kanssa, jos jaksaa. Ei pakko.

Käytiin Kertun kanssa viemässä mummu töihin. Samalla kävästiin vilkasemassa Miisa-tätiä, joka on päässy sairaalasta kotia. Siinä apteekin kulmilla meinasin tukehtua. Tiesin, että ylihyvä lapsuuenkaveri on täällä viikon verran kotonaan, asuu siis Lontoossa, mutta että se tuli sattumalta Kemissä vastaan. Muutamans ekan mietin, että onko se tuo ja huusin ikkunata. Olihan se. Viimenäkemästä on varmaan se 6 vuotta aikaa. Olihan se muuttunu, mutta persoonallisuus ihan ennallaan. Sama vanha Vesku. Italialaisen Luca-partnerinsa kanssa olivat Suomessa käymässä. Mökillä olivat jo kerinneet soutaa rakot käsiin ja kankaita olivat nyt keränneet ostoskassiin. Heillä on siis tanssipukuja valmistava oma yritys.

Vaan ei siinä kadulla paljoa kerinny jutskailemaan. Sovittiin vaan, että tavataan taas kuuen vuojen päästä. Sen verran kerkesi Vesku muistelemaan, että joskus muinoin kun meillä oli paljon kissoja, meillä oli joku kissatätien kokous. Äiti oli leiponu kasan pullaa. Just kun täti oli alkamassa juomaan kahvia ja haukkaamaan niitä pullia, oli mun pikkuveli huutanu, että "mää oon nuollu kaikki ne pullat". Siinä tätit sitten tuskaillen olivat joutuneet niitä pullia syömään. Tämä on just sen saman koplan jäsen, jonka kanssa lapsena jouluisin hypittiin ihmisten pihoilla ja revittiin jouluvalosarjojen lamppuja irti. Niitä meillä oli sitten kunnon kokoelmat vuojen lopussa. Onneks nyt jäi muistoksi se nappaamani valokuva pariskunnasta. Kunhan sen vaan saan joskus koneelle talteen.

Juhannuskokoelma

Tuli niin paljon ryypättyä juhannuksena, että vieläki on ihan nuppi turvoksissa. Vai olisko sittenki huonosti nukutusta yöstä johtuvaa? Juhannus sujui mainiosti, mutta vaatii veronsa jälkikäteen. Kerttu nukahti eilen yöllä vasta yhen jälkeen, heräillen muutamaan kertaan huutamaan keskellä yötä..

Perjantaina pakattiin laina-auto täyteen tavaraa ja lisätäydennystä haettiin vielä Prismasta. Reippaat pari tuntia ajomatkaa Rokualle ja yötöntä yötä juhlimaan. Aattoiltana oli yks kisa, jossa tehtiin ihan uuenlainen enkka. 3 rimaa alas yhellä radalla. Jos oisin masentuvaisuuteen taipuvaista sorttia, olisin avannu ne kokonaiset 2 siideripulloa, jotka ostin. Sen verran silti kyrsi, ettei ollu kaukana lopettaa lyhyeen koko viikonloppua. Onhan se kenttä tosi pehmeä ja raskas juosta. Kevyttä pöllyävää hiekkaa ja kentän korkeuseroa kuulemma päädystä toiseen noin 2 metriä. Mutta että 3 rimaa.

Yöksi vedin Kertulle pari kerrokset vaatetta päälle, oli nimittäin majapaikka vailla lämmitystä. Iltaohjelmat jätettiin suosiolla väliin. Kepa nukahti keskiyöllä ja minä parin sudokun jälkeen. Lauantaina jatkettiin agiradalla, jonka suoritus oli kyllä meiltä täysi kymppi. Nolla siis pukkas ja voitto. Siinä oli vika mm-karsintoihin vaadittava suoritus. Kylläpä helpotti. Viimeks varmaan synnytyksen jälkeen on ollu samanlainen helpotus. Iltakisassa kämmäsin itte ja siinä ihan ainoassa viikonlopun takaaleikkausessa sain kiellon aikaiseksi. Illalla alkoi tosi tasokas karaoke siinä meän ovelta noin 10 metriä. Siinä raiskattiin mombasat ja kuumat moottoritiet oikein tosissaan. Laululava onneks vaikeni yhen aikaan yöllä, jolloin sain sen illan kohokohdan, eli Kodin kuvalehen luettua ja kokonaisen suklaalevyn syötyä ja pää tyynyyn.

Kello soi ysin jälkeen, mutta Kepa vaan nukku. Edellispäivän päikyt jäi puoleen tuntiin ja se veti veronsa. Puoli 11 nostin neitin suoraan sängystä kärryihin ja menin kisakentälle tarkistaan tilannetta. Siellä se siristeli silmiään ja jo kohta jatkettiin viikonlopun leikkejä. Rokualla oli sellaset puolen kymmentä vaahtosammuttimen kokoista taapertajaa, joilla leikit suju hyvin yksiin. Mitä nyt välillä vähän kärhämää, mutta se kuuluu asiaan. Koska kaikki leikki tapahtu hiekalla, oltais varmaan saatu suorilta joku Omo sponssaamaan vähän pesuainetta. Nettiin varmaan tulee jossain vaiheessa vähän kuvia nuista lapsistaki. Tosin, miks kenenkään muun lapsi ei ollu niin likainen ku mun? Kävin sellaset kymmenkunta kertaa päivässä pesemässä neitin käet ja naaman, mutta ei mitään hyötyä. Olis voinu veikata jonku tummaihosen lapseksi.

Kertun ja Patrikin muutaman viikon kestänyt suhdekin nyt katkes. Ollaan oltu samoissa kisapaikoissa nyt vajaan kuukauen, eka Oulun iltakisat, sitten Rovaniemen kisat, Tampereen kisat, Ylöjärvi ja vielä Rokua. Seuraavaks tavataan kai karsinnoissa, muistaakseni.

Sunnuntaipäivän kisat meni samalla tavalla ku lauantaikin. Ekasta agiradasta nollavoitto ja tokasta radasta rima alas. Oli taas kohta jossa en ohjannu niin ku suunnittelin kun en muka kerinny. Muuten kerkesin omasta mielestä jo aika hyvin mukaan. Päätin silti, että Gällivaaran kisaviikonloppu jää meiltä väliin. Hipon tassut ei ole vielä kunnossa, joten annetaan koiralle vapaa viikonloppu. Osa tassuväleistä on märkänä ja osa anturoitten reunoista kovana ja rikki. Ei se menoa ainakaan vielä oo haitannu, mutta ettei rupeais haittaamaankaan.

Viikonlopun suunnitelmien muututtua totaalisesti lennämmekin luultavasti torstaina Helsinkiin tämän remmin kanssa. Mies tulee ylihuomenna Suomeen ja jää sinne etelään. Ens viikko ollaan luultavasti Vantaalla ja siitä sitten Vöyrin kautta Turenkiin mökille. En oo tosin muistanu kai mainita tuosta Vöyrin mutkasta...

Onneksi muuten silloin 1,5 vuotta sitten tilasin niitä lentobokseja 2 kappaletta, eka oli liian pieni, enkä ole saanu sitä myytyä. Nyt aattelin yrittää lennättää siinä Hipon Helsinkiin. Toivottavasti hyväksyvät sille lyhyelle lennolle sen pikkusen pienen boksin.

Ai niin, Hippo täytti tänään 4 vuotta! Ja isäpuoli eilen 57 vuotta! Ja Kerttu eilen 1v9kk! No ei siinä juhlimista, siis tuossa Kertun iässä, mutta kahen ekan kunniaksi kaapissa oottaa kakkuainekset.

Hipon mahollinen pennutus lähestyy. Jos asuttaisiin ens vuosi Suomessa se voisi toteutuakin. Ens vuojen suunnitelmat ei ole missään jamassa. Vaikka ens kesään on vuosi aikaa, hautasin jo 2008 sm-kisat mielestä. Se uus tuplanollasääntö on meille mahoton. Taas oli 2 tuplanollaa ihan tyrkyllä. Rata oli niin helppo, että otat siitä vaan rauhallisen tuplanollan, niin ei. Siksi suunnittelin jo ens kesäksi joko itelle tai Hipolle ison mahan. Tai vaikka jalka pakettiin, nii ei tarttis murehtia. Mutta tuolle Suomessa asumiselle on ehkä olemassa 10% todennäköisyys, Hipon pennuille 20%, omalle mahalle 30% ja pakettijalalle rajattomat mahollisuuet. Valitaan siis tuo jälkimmäinen.

Jos joku ei vielä ole käyny kattomassa minien sm-voittajan videoita netissä, tässä linkki. Sieltä löytyy kummatkin kisaradat. Ite en saanu niitä dvd-toimittajan sivuilla olleita videoita pyörimään. Sattumalta olin viime viikolla vepereeneissä Kemissä ja siellä oli reenaamassa yks niistä kuvaajista. Osasin avata kerrankin suuni oikeassa paikassa ja niimpä saan ihan for free tällä viikolla medien ratoja levyllä.

Miehen veli perheineen lähti reilut 2 vuotta sitten Ruottiin, myivät autot ja asunto vuokralle. Siellä oli kuulemma kaikki paremmit ku Suomessa, erikoislääkäriksi valmistumiselleki paremmat puitteet. Tulivat vuojen päästä takasin. Ostivat uuet autot ja ajoivat vuokralaiset ulos. Nyt päättivät lähtä uusiksi pohjoisempaan Ruottiin. Autot myyntiin ja asunto laitetaan vuokralle. Eilen mies meni kentälle kassiensa kanssa, mutta kun pieni parivuotias poikansa sanoi, että älä isi lähe, isi ei sitten lähtenykkään. Nyt sitten jäävät vissiin Suomeen. Tähän liittyy niin monta muutakin mutkaa ja käännettä, ettei kukaan enää pysy perässä, eikä mitään tietoa kannata uskoa. Appiukko totesi minulle, että on kai tälleki sairauelle olemassa jokin diagnoosi.

Oottavan aika on piiiitkä!

Miten täällä muka jaksaa joku käyä norkoilemassa, kun ei mitään uutta tekstiä ilmaannu? EN minä jaksais ainakaan.

Aika menee vaan niin nopeasti tekemättä yhtään mitään. Ens viikolla mies tulee Suomeen ja siirrytään sellaset 600 kilsaa etelämmäksi. Viikonloppuna kävästii Tampereen suunnalla. Mentiin aamujunalla Nääskylään, jossa ekaks syöksyttiin saetta pakoon stokkalle. Sinne raahasin Hipon ja kärryt ja viikonlopun tavarat. Kävästiin hakemassa Kepalle vähän leluja sekä mahaan murkinaa. Bussilla päästiin illan kisapaikalle kuskin ohjeista huolimatta. Kysyin nimittäin bussikuskilta apua oikealle poisjääntipysäkille, muttei se osannu auttaa. Oli joku ihan uus tollo. Onneks sattu yks nainen oleen siinä lähellä, joka jäi just edellisellä stopilla pois. Ite kisat meni persiilleen. Mutta ei jotain huonoa ellei jotain hyvääkin, vai miten se menee. Koira kulki lujaa. Ite en... Huokasin raskaasti helpotuksesta kun tajusin, että Hippo sittenkin löysäs sen käsijarrun ja alko meneen vanhaa tuttua tappotahtia. Sain ohjattua sen väärin pujotteluun, yhen hypyn ohi ja 2 rimaa alas. Saldo siis kahelta radalta oli tuo. Kontakteille tein paljon työtä ja sain sen pysäytettyä.

Millan kyytiin hypättiin ja majapaikkaa hakemaan. Oli kyllä hyvä paikka, harmi vaan, ettei koskaan jää aikaa tutustua yöpaikkojen ympäristöön ollenkaan. Onneks Kepa sai puristettua viikon panttaamansa sonnat kisapaikalla, joten katkottomat yöunet oli taattu.

Joukkuekisat oli lauantaina vuorossa. Meän joukkueelle tuli huipputulos. Me oltiin ainoat, jotka päästiin maaliin, kolme muuta hylättiin, ei siis saatu tulosta joukkueena. Vaan olin silti naama näkkärillä kun kattelin tuloslistoja. Meillä tippu 2 rimaa, mutta oltiin nopeimpia maaliinpäässeistä. Lohtu se on laihaki lohtu. Kyllä se silti ketutti kun tuli ne rimat. Ennen tätä viikonloppua 9 kisaa ja vain 1 rima. Nyt pe + la 3 rataa ja 4 rimaa yhteensä. Löyty siis lisää reenattavaa. Haun joukkue sentään sai hopeaa.

Sunnuntaina yksilökisan karsinnassa tippu taas rima olisko kuuennella esteellä. Alko vituttaan. Vielä enempi alko ottaan päähän ja jäin hämmästelemään kun kuulin kuinka yleisö taputti? Toisella radalla oli rataesittely menossa, joten olin ainut kelle ne pysty taputtaan. Ainaki se kuulosti mun korviin siltä. Toivon, ettei se sitä ollu vaan että oisivat eläneet niin mukana, että kohahtivat sitä rimaa. No, anyway, siihen lopetin ohjaamisen ja yks hyppy jäi kohtapuolin väliin ja sama vielä loppusuoralla. Pitäkää vaikka kusipäänä, mutta kyllä lohutti kovasti kun näki kuinka omista suosikeista mm. Frodon ja Viiman matka katkesi samaan karsintarataan. Toki olisin ollu iloinen niien onnistuessa, mutta että joku toinenkin voi kokea saman finaalista tippumisen. Ekan radan jälkeen toivoin kovasti sekä Lukalle, Sonicille ja Taaville menestystä. Omaan suoritukseen kyllä mausteensa pisti aivan saakelinmoinen jännitys. En muista millon oisin niin paljoa ollu oksentamistuulella.

Oma vuoro oli heti aamulla puoli ysin aikaan ja kun se siis loppui lyhyeen, oli koko päivä aikaa nauttia hyvistä kisoista. Vielä kun aurinko paistoi ja Kerttu nukku 3 tunnin päikkärit, avot, mikäs siinä. Silti vaikka siellä 2 päivää notkui, tuntu ettei mitään kerinny näkeen. Ei tullu ees käytyä monen kanssa jutskaamassa.

Minien finaali jäi kokonaan näkemättä, koska kaverit tulivat hakemaan meitä Nokialle kyläilemään. Käytiin kattomassa Heliä ja Neaa, joitten luona kuorittiin suurin osa viikonlopun sonnasta päältämme, jotta kehattaisiin mennä junaan. Juna lähti vasta kymmenen jälkeen, joten aikaa kyllä oli. Juna oli ihan täpösen täynnä ja lemmikkivaunu tietty kansoitettu kaikilla muilla ku lemmikkien kans matkustavilla. En kyllä enää nähny niitä "tämä osasto on tarkoitettu ensisijaisesti lemmikkien kanssa matkustaville"- kylttejä, joten en viittiny nostaa meteliä tai olla muuten veemäinen. Tosin, sitä en kyllä koskaan tee.

Oli kyllä taas niin kylymää junassa. Vasta Oulun kohalla älysin kysyä konnarilta lämmitystä lisää ja tulihan sitä. Kemissä kun aamulla seiskan aikaan hypätiin kyytistä pois, oli jo kotoisan lämmintä ;)

Koska viikonloppuna Hippo kulki niin kovaa ja hyvin, päätin, että alan reenaamaan sittenkin. Että meillä saattais vielä olla jotain mahiksia pärjätä tänä kesänä. Päätin lähteä maanantaina juoksulenkille. Kumosin sen päätöksen heti alkuunsa. Junassa en saanu istualtaan nukuttua paljoakaan, joten silmissä oli hiekkaa koko päivän. Nyt on keskiviikko, eikä lenkkipolku oo kutsunu vieläkään. Reenaamassa kyllä kävin ja tänään jopa epävirallisissa kisoissa. Menin ykkösten radan ja hienosti se koira sielä loikkasi puomin kontaktilta. Ennen rataa joku sanoi, että tuli reenaamaan kontakteja, että ottaa makkaraa suun täyteen radalle. Itte totesin ottavani puukon taskuun. En silti vakaasta aikomuksesta löytäny puukkoa vaan nostin koiran vihaisesti syliin ja mentiin puomi uusiksi. Otettiin vielä 2-3-luokan rata ja hienot oli kontaktit.

Ylihuomenna korkataan juhannus ja sillon on seuraavat kisat. Jos korkkais yhen kokonaisen siiderinkin. Kumma kun on raskaana tai imettää, sitä päättää, että heti ku en imetä otan siiderin. Siitä on nyt 9kk, eikä ole vielä korkkia avattu.

Gällivaaraan pitäis saaha majoitus vielä hankittua. Mökkejä tai retkeilymajaa en ole saanu, joten miehen kehoituksesta siirryin hotellikyselyihin tänään. Vähän sama homma Kepan neuvola-ajan kanssa. Sata kertaa oon koittanu soittaa ja aina vaan se automaatti sanoo, että parhaiten tavoitat kello 12-13 vaikka oon soittanu just oikeeseen aikaan. Aattelin varata ajan heinäkuun ekalle viikolle Haagaan, koska mies menee viikoksi Espooseen töihin ja me siis mennään viettämään hotellielämää siksi aikaa.

Kesämökkihanke edistyy hitaasti. Ensin oli ongelmia sähkön saannin kanssa. Kuns e saatiin veettyä, on ollu puutavaratoimituksessa häikkää. Toimittajan veli kuoli tapaturmaisesti. Oli töissä jossain kait sahalla ja sille lensi kylkeen joku kamalan iso justka, en tiiä mikä ja se oli itte sitä yrittäny irrottaa.

Ja sitten loppukevennyksenä kaikille niille, jotka harkitsevat sakemannin hankintaa, siis saksanpaimenkoiran. No ehkä tämä ei riipu rodusta vaan ihan koiran kanssa yleensä elämisestä. Yks tuttumme on vuosikaudet ajellu autoaan korvatulpat korvissa, koska sen koira huutaa aina ja kokoajana autossa. Nyt sillä on uusi koira, sakemanni, eikä niitä tulppia enää tartte. Vaan nyt sen tarttee olla kumpparit jalassa kotona kokoajan, koska sen koira puree nilkkoja. Että silleen.

Kaasujen talo

Eilen käytiin bussilla Kemissä sairaalassa tätin tykönä. Ihanaa kun täällä bussiaikataulut pitää. Dubaissa voi busseja jäähä välistä pariki kipaletta, mutta Suomessa ei juurikaan. Vähiin vaan käy koko bussit ennenku loppuu kokonaan. Menomatkalle päästiin ihan tuosta parin saan metrin päästä mutta paluumatkalla piti jäähä parin kilsan päähän tien poskeen ja lykkiä sieltä kärryjen kanssa. Ennen pääsi ihan nurkilta kerran tunnissa menemään joka päivä. Täti oli edelleen kipeä, muttei ihan niin paljoa ku ennen. Ei vaan ollu taas saanu yöllä nukuttua, ainakaan omien sanojen mukaan. Hiukka meni jo ajatus sekasi parissa kohtaa lääkkeistä ja väsymyksestä. Toivottavasti saavat jotain selkoa vähitellen tilanteeseen.

Illalla kävin vetämässä reenit vuojen tauon jälkeen. Arctic agility teamin kenttä on tuossa kahen kilsan päässä, jonne huitastiin Kertun kanssa pyörällä. Onneks otin se saevaatteet mukaan, vettä alko nimittäin tulla. Ittelle en toki mitään varusteita kerinny haalia joten olo oli sen mukainen. Kotiin palattua neitillä oli huulet sinisenä ja käet ihan jäässä. Siitä sitten elämänsä ekaan kunnon saunaan. Ylälauteilla alko pikkunen puuskuttaa ja sihistä. Mistä se osaski alkaa huohottaan? Ei sieltä silti heti lähetty pois. Taitaa tulla himosaunoja Kepasta, toisin ku kumpiki vanhempansa, jotka viihtyy vajaan 5 minsaa haaleissa löylyissä.

Huolimatta eilisestä sateesta oli kyllä mieli korkealla. Oli vaan niin mahtavaa polkea pyörällä vesisateessa ja sateenkariki oli komiasti taivaalla. Mitään tällasta ei Dubaissa koe. Tänä aamuna jatkettiin saeteemalla. Just ku saatiin vaatteet päälle ja astuttiin ovesta ulos tarkoituksena lähteä pyörällä kylään, alko sataa. Menin silti leikkaamaan nurmikkoa takapihalle. Sain sen onneks just ajettua ennenku alko tuleen kaatamalla. Soitettiin vieraat tänne meille ja sieltä saapu vajaa 3kk Oskari äitinsä (Kertun kummitäti) kanssa. Heti hokasin, että mikäs se tuossa sormessa kiiltelee. Olivat menneet ristiäisissä naimisiin kaikille yllärinä. Onhan sitä yhteiseloa jo joku 12 vuotta takana. Kepa oli taas oikein elementissään kun vauvan näki. Se menee aina ihan sekasi.

Sekasi on kai menny yhen tutun lapsiki. Muutaman vuojen vanha poika oli pitäny potkia perhepäivähoitajalta pois, kun oli niin kamala käytökseltään. Tarhassa se oli siirretty vanhempien ryhmään, että jos ne vanhemmat lapset pitäis ipanan kurissa. Enpä oo ennen kuullu, että jotain lasta ei huolittais hoitoon.

Kerttu eilen taas vähän valotti orastavaa temperamenttiaan keskellä kaupunkia. Ei halunnu istua kärryissä enkä minä suostunu kantamaan. Neiti alko sitten konttaamaan keskellä valtakatua. Ihmiset katto ja naureskeli, Kerttu ei nauranu. Naama väärässä se konttas pari kymmentä metriä ennenku suostu tulemaan kärryihin. Sama toistu 10 minsaa myöhemmin Euromarketissa. Siellä se makas lihahyllyjen eessä ja ihmiset katto. Annoin sen maata ja kävelin etiäpäin. Jo kohta kelpas kärrykyyti. Ei vaan neiti taia tietää millaseen perheeseen on syntyny, ei kannata alkaa mittelemään.

On kemiläiset muuten hullua kansaa. Nyt ne haluaa tänne sen uuen ydinvoimalan. Täällä on jo muutenki niin saatunutta, että joka toisessa talossa on joku syöpä. Rakentais ensin lisää sitä tuulivoimaa, kun ne niin hyvin pyörii. Vaan jotkut niistäki valittaa ku ovat niin rumia... Musta jotenki tuntuu, että meillä on jo se uus ydinvoimala tässä samassa huoneessa, missä naputan. Ruutis-koira täyttää ens kuussa 13 v ja nyt se täyttää tämän huoneen kaasuillaan. Miten jostaki voi lähteä tollaset hajut?

Olen jo antanu ittelleni periksi kisojen suhteen. Ei tartte tänä vuonna menestyä. Ei tällä reenitahilla mihinkään pääse. Tänään vois yrittää käyä kentällä, jos vaan viittii. Kisalaput tuli ja startataan numerolla 11, joka on ihan sikahyvä starttipaikka. Mitä aiemmin sen parempi, sanon minä. Saa sitten rauhassa kattoa muut.

Ei taas elämä paljoa hymyile...

Oltiin menossa tätin tykö kylään ja aateltiin, että soitetaan kuiteski eka ja kysytään jaksaako ottaa vieraita vastaan. Tämä on se täti, joka sairastaa keuhkosyöpää, mutta kävi meillä viimeksi 2 päivää sitten kylässä ihan ok-kuntosena. Vastashan se puhelimeen, mutta ei ollu kunnossa ei. Lähettiin samantien autolla liikkeelle. Siellä se oli jo toista päivää tuskissaan sohvalla kippurassa. Soitettiin ambulanssi ja nokka kohti sairaalaa. Ei kyllä hyvältä näytä se tilanne. Hirveet tuskat joka paikasssa. Näitten tuskien kanssa suomalaisen sairaanhoitojärjestelmän kanssa on kyllä pulassa. Ennenku saat jotain helpotusta tuskiin, pitää vastata tuhanteen kysymykseen vähintään neljä kertaa. Eka ambulanssimiehille kerrot koko stoorin, seuraavana samat tiedot päivystyksessä hoitajalle, sitten lääkärille ja vielä osastolla hoitajalle. Sitten hoitaja lähtee selvittelemään taas lääkäriltä lupaa antaa kipulääkettä. Siinä välissä mitataan pulssia, paineita ja lämpöjä moneen kertaan, jokainen erikseen. Ihan ku se lämpökin paljoa vaihtuis 10 minuutissa. Voishan sitä kipua hoitaa ihan eka niin, että olo helpottuu ja sitten vasta kattoa niitä muita seikkoja. Just oli radiossa syöpäpotilaitten kivunhoidosta ja olikohan 50% kaikista ku sanoivat, että välillä on niin kovat kivut että toivois kuolevansa. Huomenna mennään Kertun kanssa vierailulle ja varmistamaan, että tämä potilas saa tarvittavansa.

Eilen käytiin Rovaniemellä. Sinne asti piti mennä uran ekaa kontaktivirhettä virallisissa kisoissa hakemaan. Komea LOIKKA puomin alastulon yli, ihan sairaan siisti ku tarkemmin aattelee. A:lta yritti samaa ja palautin sen takasi. Ihan kaameaa. Toinen agilityrata oli vähän parempi. A:lle muistaakseni pysähty, muttei puomille, joka mentiin 2 kertaa. Se vaan lipsuu yli. Lipsu vielä kisan jälkeenki ku ryntäsin ottaan puomia. Sain sen palautettua takasi oikeeseen kohtaan. Tänään olis ollu ev-kisat Torniossa, mutta vanhemmat oli erikoisjälkikisoissa, joten ei ollu mahiksia päästä kisapaikalle. Nyt viikko reenataan ja katotaan, missä kunnossa viikon päästä ollaan. Tuli sieltä Roista silti yks nollaki jälkimmäiseltä radalta. Osu jollaki tapaa niihin kontakteihin ja voitettiin kisa. Nyt olis siis yhtä vaille karsintaa.

Äsken käytiin jopa kentällä ottaan niitä kontakteja, mutta mihin se harkoissa lipsuis, ei mihkään. Ihan innolla se kyllä revittelee kentällä ku on niin pitkä aika viime kesästä. Nyt ollaan oltu täällä Suomen kamaralla 11 päivää, saldona 9 kisaa (4 nollaa) ja 3 reeniä. Pitäis olla numerot vähän toisinpäin, jos menestyä meinais ;)

Mummolaan kerittiin tänään piipahtamaan. Mummu on (siis mun mummu) 81v ja asustelee omakotitalon laajennusosassa. Pappa kuoli 5 vuotta sitten kun meni katolle lunta puottaan ja putos itte. Nyt oli mummu vieny vasta papan vaatteet kirpparille. Oli kuulemma niitä 5 vuotta uskollisesti tuuletellu ja huoltanu. Tällä kertaa ei itkeä tirauttanu yhtään kertaa papan muistolle, harvinaista. Muutenki vaikutti aika hyväntuuliselta.

Kertusta pitäis ottaa nyt valokuvia muistoksi. Huuli on auki ku Riihimäellä kaatua lysähti asfalttiin, otta auki ku kaatu täällä asfalttiin ja poskessa on pitkä naarmu jostain en tiiä mistä. Kyynärpää on ruvella lähikontaktista tiehen, kummassakin polvessa on naarmuja. No tekevälle sattuu ja neiti on TEKEVÄ. Nyt kun talossa ei ole enää yhtään kissaa (tällasta tilannetta ei oo ollu noin 25 vuoteen) saa ovet olla sepposen selällään koko päivän. Neiti kuskaa nukenkärryjä ja muuta tavaraa kokoajan eestaas. Ihan innoissaan nauttii lämpimästä säästä ja ulkona leikkimisestä. Tällasta mahista ei Dubaissa ole. Meinaa leikit jäähä aina päälle eikä millään malttais mennä koisimaan. Nytkin sammu vasta lähelle kahtatoista. Vähän tämä vallaton valon määräki taitaa häiritä. Eihän täällä ole pimeää yölläkään. Ei tässä itekkään tajua mennä sänkyyn...

Kaamea rangaistus

Jäi tuosta matkakertomuksesta pois koko paniikin alkuosa. Ekalle tiskille löin Hipon paperit ja virkailija avas ekan aukeaman, jossa on koiran omistajatiedot. "Kuka tämän omistajan sukunimen on vetäny yli ja vaihtanu?" kysyttiin. Minä, vastasin. "Tässä ei ole minkään viranomaisen leimaa." No ei oo joo, ku menin naimisiin ja vaihoin siihen sen nimen. Eipä olis pitäny. Ne alko epäileen, että oon viemässä jonku muun koiraa maasta. Seuraavaks ne avas mun passin ja käänteli valoa vasten sitä ekaa sivua. Ääneen ihmettelivät, että onko Suomen passi muka tällanen? Siinä vaiheessa yritin vaan hymyillä ja olla näyttämättä rikolliselta. Onnistuin ilmeisen hyvin, koska meni ehkä vaan 5 minsaa ja sain paprut takasin.

Olisko viikko aikaa ku tein ittelle diagnooseja. Mitä ne oli, varvasmurtuma, mahalaukun kiertymä ja joku muu. Varvasmurtuma oli varmaan ainut nuista, joka luultavasti piti paikkansa. Nyt se alkaa olemaan kunnossa, tosin vieläkin siihen sattuu jos se johonkin osuu. Lenkkarilla pystyy silti jo kulkemaan. Pari viikkoa sitten diagnosoin lisäksi rintasyövän ittelleni. Tänään sain siihen asiaan vastauksen kun kävin ihan lääkärillä asti. Kystia löyty molemmista rinnoista kyllä, muttei mitään vaarallista. Yks kaveri sairastu rintasyöpään vuosi sitten, joten se voi iskeä kelle tahansa. Tänään myös kuulin taas uuen syöpätapauksen tässä lähiympäristössä, sattuu olemaan pitkäaikainen agilitaaja.

Viimein oli Mikkoki kuullu jotain niistä suomalaisista pidätetyistä siellä Irakin vesillä. Yhen nimen se oli kuullu ja sehän oli tutun tytön iskä. Ne on just palaamassa Dubaista kokonaan Suomeen. Toivottavasti ei matkasuunnitelmat nyt menny uusiksi.

Viime yönä meillä valvottiin pitkästä aikaa. Neiti heräs ja herätti koko talon varmaan naapureineen päivineen kolmen aikaan yöllä. Takasin uneen päästiin viien jälkeen. Että tuli sitten kokonaista unta yhteensä 6 tuntia. Tänään päivällä tein suuhun tupatarkastuksen ja siellähän niitä pilkotti, uusia hampuja. Yks enää on tulematta ikenen läpi, muut on osapuilleen puhjennu. Pappa nimes Kepan jo "kaameaksi rangaistukseksi."

Valvomisista ja siitä just johtuvasta kitinöistä huolimatta ollaan nautittu Suomen kesästä kaikki nämä päivät mitä täällä ollaan keritty viettää. Naapurista saatiin pyöränistuin lainaan ja nyt ollaanki joka päivä kurvailtu tuolla kylillä. Kepa aivan onnessaan istuu kyytissä. Tänään käytiin tutkimassa kylänraitteja iltasella ja voi veikkoset, mitä elämää täällä on. Miten se tuntuu, että sillon 15 vuotta sitten meininki oli aivan erilaista. Nyt oli nuoriso valloittanu useamman paikan kylältä mopoineen ja pulloineen. Ostarin nurkilla pyöri venäläisiä naisia vajaa kymmenkunta. Samaisen ostarin eessä oli mustalainen myymässä piraattikampetta. Kirjaston eessä oli pyörällään keski-ikäinen mies, jolla oli lyhyt nahkatakki, alushousut, kengät ja pullo käessä. Ei ollu sitten viittiny päällishousuja laittaa.

Tässä kun on tavannu tuttuja pitkästä aikaa niin täytyy olla tyytyväinen, että itellä on mahollista olla lapsen kanssa kotona, eikä tartte hoitoon pientä laittaa. Kolmella tutulla on samanikäiset lapset ja kaikki on hoidossa. Yhellä on jo putket korvissa, toinen on menossa laittamaan niitä ja kolmannella on sama homma luultavasti eessä. Ja meillä ei mittään.

Huomenna taas kisaamaan, napapiirille Rovaniemelle. Eipä olla reeneihin taas keritty.

Suomessa ollaan...

... mistähän taas alottais. Moni vastaantullu on jo kyselly, että milloin blogi päivittyy? No nyt se tapahtuu.

Palataampa Dubain kentälle silloin yöllä. Oikeesti ei huvittais kerrata koko koneeseen menoa, koska en ole ennen niin maan matoiseksi itteäni tuntenu. Kuinka ihmistä voi niin nöyryyttää ja juoksuttaa luukulta toiselle, puhua palturia ja tuloksena seka hien että kyynelten norona valuminen? Ennen koneeseen astumista märisin täyttä päätä siellä kentällä ja halusin kuristaa jonkun hengiltä.

Päästin miehen menemään kotiinpäin ja menin suurin toivein maksamaan Hippoa. Ekalla tiskillä sanottiin matkan maksavan 300 euroa. Marisin jo siinä vaiheessa, koska hinta oli tupla viime vuoteen verrattuna. Setä sanoi, että luottokorttimaksu kyllä käy. Seuraavalle tiskille jonotin vajaan tunnin, tuloksena se, että hinta olikin 600 euroa yhteen suuntaan, eikä käy ku käteinen. Samalla hokattiin, että yks lippu on hävinnyt. Tietenki siitä syytettiin mua, vaikka kannoin koko sitä pirun nippua kätösissäni enkä varmasti hukannu yhtään mitään. Siis siinä vaiheessa vielä. Koneen lähtöön oli aikaa puolisen tuntia ja koira vielä maksamatta eikä ollu tarpeeksi rahaa käteisenä. Juoksin lapsi sylissä automaatille, jonne pästyäni olin jo niin paniikissa, etten saanu oikeaa numeroyhistelmää naputeltua koneeseen. En siis saanu rahaa ja automaattikin tilttas ja lopetti toimintansa. Juoksin seuraavalle ja sama homma. En millään muistanu sitä koodia. Sekin tilttas. Sitten hokasin, että paljonkos mun eurosita ja dirhameista tulee yhteensä ja sain tulokseksi tasan 600 euroa. Muistin saaneeni mieheltä 400 euroa köteisenä. Olis kantsinu siinä vaiheessa laskea ne setelit eikä luottaa muistin varaan. Annoin sille setälle siinä tiskillä ne rahat ja sanoin siinä olevan 400 euroa ja 1200 dirtsua. Se vielä kysyi, että paljonko annoin ja vastasin sen 4 satasta. Myöhemmin Mikko korjas, että oli antanu mulle 500 euroa, muttei se tiskisetä mitään maininnu. Taas tyhmää veettiin linssiin. Se ylimääräisten kilojen maksutiski veti ihan sairaan hitaasti. Koneet muka oli niin hitaat. Kaikki asiakkaat marisi ja kyseli mikä maksaa. Siitä laitan oikeasti taas palautetta menemään kunhan ehin ja viittin. Ne vaan naureskelee kun selittää, että kone lähtee kohta. Sain lopulta sen maksukuitin ja se lippukin löytyi. Oli ollu sillä ämmällä siinä viereisellä tiskillä kokoajan nenän alla. Juoksin koko matkan sinne portille eikä Dubain kenttä pieni ole. Lukuisat liukuportaat hiukka hidasti meän juoksua, mutta onneksi kone lähti myöhässä.

Matka meni mukavasti, paitsi että neiti nukahti vasta neljältä yöllä. Aamulla herätin sen Moskovassa. Oli taas hirveetä käen vääntöä se Kertun kärryjen koneeseen laitto. Viime vuonna mua syytettiin siitä ku itte hukkasivat kärryt. En tienny vaatia mitään kuittia niistä, vaikka olis pitäny. Nyt vaadin sitä kuittia heti Dubain päässä ja kaikki vaan vanno, ettet mitään lappua tartte. Viimeisellä tiskillä sanoin, etten mene koneeseen ennenku saan jonku lapun, koska viime vuonna teitte paskan tempun. Lopulta sain lapun, jollei tehny mitään. Moskovassa oli taas kärryt hukassa, mutta niin oli muiltaki. Lopulta ne taas jostain kaivettiin.

Helsinkiin laskeuduttiin kahen jälkeen myöhässä taas. Se oliki ainut kohta, missä Kertulla loppu hermot. Viimeinen kymppi minuutti oli tuskaa ja neiti piteli korvia. Urheasti se silti taas mukana roikku ja mielissäänhän se oli kun Hippo taas saatiin koneesta pois. Koko matkan ajan se hoki Ippo, Ippo ja etti sitä. Moskovan kentällä nähtiinkin lasin läpi kun boksia koneeseen lastattiin. Oli Moskovan kentällä pari koiranpenturaukkaakin. Raukkoja siksi, että sattuivat olemaan jonkin sortin kaukaasialaisia, joilta oli korvat revitty irti.

Eka viikko meillä vierähti Helsingin päässä ja nyt ollaan jo Keminmaassa. Helsingissä kerittiin kaks kertaa kävästä hallilla reeneissä ennen Kirkkiksen kisoja. Hipolla aukes tassut, luultavasti kontaktien ansiosta. Kaheksan kuukautta taukoa oli tehny tehtävänsä. Kynsien reunat ja takajalkojen anturat ei hyvältä näyttäny. Onneks ne paranee nopeasti. Kirkkiksellä eka rata onnistu heti nappiin ja nyt on SM-nollat kasassa! Nyt meillä on vaan juoksukontaktit ja tosi rumat. Ekaa kertaa elämässään Hippo tulee vaan läpi kaikki kontaktit yrittämättäkään pysähystä. Arvelen, että se johtuu nimenomaan niistä tassujen kunnosta. En usko, että se maan matonen niin vaan rupeis mulle kukkoilemaan, ettei viitti pysähtyä. Sama juttu toistu Stadi gameseissä. Kaikista kontakteista läpi ja kaupan päälle lentokeinu. Stadeissa kummallakin päivällä yks rata onnistu ja toinen ei. Nyt puuttuu karsintoihin vielä 2 nollaa. Yhtään kontaktivirhettä ei vielä ole tullu.

Meille oli hommattu Helsingin päähän auto lainaan, ihan ilman pyytämättä. Yritin osalle selittää kenen auto se oli, mutta hankalaa sekin selitys oli. Miehen kuolleen mummon kaverin tytön työntekijän auto. Haettiin se Riihimäeltä ja sehän oli luksusta. Viikon aikana käytiin mm. Korkeasaaressa Millan ja Ninan kanssa. Samoin yritettiin mennä veljen kanssa Linnanmäelle, muttei se ollukkaan auki vielä kymmeneltä aamulla. Mentiinkin sitte Hietsun kirpparille. Kepalle löytyi usean kirpparin saldona mm. sadetakki ja -housut, hienot kumpparit, lämmin haalari mahollisia kylmiä kelejä varten, housut, lakki, takki ja jotain muuta.

Työpaikallaki pyörähin. Kovasti oli uutta sakkia tullu töihin ja vanhaakin palannu takasi, tosin vaan väliaikaisesti. Kolmiosairaala on jo ruvennu maasta nousemaan, mikä vähentää kiinnostusta palata samaan paikkaan takaisin. Tosin se valmistuu vasta muutaman vuojen päästä, että jos hyvin tai huonosti käy, sitä voi ittensä vielä dialyysistä löytää. Sen verran mukava työpaikka se nykyisellään on.

Eilen köröteltiin päiväjunalla etelästä Ouluun, jossa ukki onneks tuli asemalle vastaan. Tavaraa on nimittäin taas tutut määrät. Kertun kärryt, sairaan painava rinkka, 2 pienempää kassia, teltta, koira ja lapsi sekä turvaistuin. Ukkilassa ei keritty kauaa rupatella ku lähettiin kisapaikalle. Anoppi sanoiki jo, että kun kuuli, että ollaan tulossa Ouluun, niin oli heti hokannu, ettei me ihan vaan niitä varten tulla, niillä on varmasti jotkut kisat jossain lähistöllä. No kaks kärpästä yhellä iskulla. Sitä oppii suunnittelemaan ja organisoimaan erinäisiä juttuja. Ite kisarata oli naurettavan helppo, ihan toista luokkaa ku Stadi gamesien radat. Rima saatiin tippumaan, mutta iso ylläri oli se, että Hippo pysähtyi puomin päähän. En ees tutustunu rataan kunnolla, koska aattelin, ettei se kuitenkaan pysähy. Siinä se nökötti puomin päässä ja saman teki A:n lopussa. Istutin sitä siinä tovin ja jatkettiin maaliin. Omasta mielestä koira ei kule kunnon vauhtia. Ei ole sellasta viime vuojen hurmaa näkyvissä. Vastaavasti taas kaikki muut huiput menee tosi vauhtia ja tietty hallitusti. Meikäläinen unohtelee ratoja ja seisoo koiran eessä. Että ens viikon sm-kisoihin olis kovasti tekemistä, mutta ei ole kyllä riittävästi aikaa. Mutta tuurilla koitetaan.

Eilen kisoissa tapasin myös yhen kisaajan, joka on muuttamassa expattielämään erääseen maahan, joka sattuu olemaan sama maa, jonne me toivottavasti päästäisiin. Välimatkaa saattais olla ehkä reilu 100 kilsaa. Sepäs olis kyllä mukavaa.

Miehen Suomeen tulosta ei ole hajuakaan. Tässä kuussa sen pitäis saapua. Serkut sen sijaan muuttaa taas naapurimaahan. Vasta viime kesänä ne palas Ruottista yhen vuojen jälkeen kyllästyneenä ja nyt ne muuttaa pohjoisempaan. Taas menee autot myyntiin ja koti vuokralle. Niistä ei kyllä ota selvää, mitä ne haluaa. Appiukko sanoiki, että joku diagnoosi siihenkin tautiin pitäis saaha.

Hajua sentään on niistä Iranin vesillä pidätetyistä suomalaisista "liikemiehistä". Suomessa niistä uutisoitiin jo monta päivää sitten. Oma mies ei tienny asiasta vielä mitään. Itte tiiän enempi. Samalla muuten siinä uutisoinnissa mainittiin, että UAEssa asuu noin 800 suomalaista. Sekin on nyt sitten selvinny.

Eilen tultiin vanhempien kyytissä Oulusta tänne Keminmaahan, olivat siellä viestireeneissä. Tänään ollaan oltu vepereeneissä ja illalla match showhun pyörällä. Kepalle haettiin naapurista lainaan pyöränistuin. Lauantaina mennään Rovaniemelle kisaamaan. Siellon 2 kisaa ja kummassaki on 5 medi kolmosta!

Että joko riittää tämä teksti? Ihme jos jaksoit lukea tänne asti...