Sadetta ropisee

On se vaan niin mukavaa kun sataa. Jos Dubaissa sataa keskimäärin 5pv vuodessa, täällä sataa 5pv viikossa. No ei ehkä ihan, mutta riittävästi silti, että metsäpalovaroitus kumottiin tänään. Nyt sais laittaa vaikka kokon pihalle. Ei se silti vaan varmaan syttyis.

Ihan tässä sormet itekseen naputtaa. Pulssi hakkaa varmaan jo kuutta sataa. Varasin just liput ylihuomiselle lennolle Helsinkiin. Eihän tässä vielä ole kunnolla matkustettu, joten hilipastaan koneeseen ja avot, 1,5 tuntia ja jo ollaan koko perhe yhes koos. Kuukausi on vierähtäny tosi nopeasti, enkä ole mitään "kerinny" tekemään. Monta kyläpaikkaa olis käymättä. Mutta kaikki ihan tarpeellinen on tehty. Nykyisin en enää juoske talosta taloon vaan luen rauhassa aamulla lehen, käyn kävelyllä jos jaksan. Kerran oon kuukauen aikana käyny vaatekaupassa, Dubaissa saa sitä tehä liikaakin. Tänään vois käyä reenaamassa Hipon kanssa, jos jaksaa. Ei pakko.

Käytiin Kertun kanssa viemässä mummu töihin. Samalla kävästiin vilkasemassa Miisa-tätiä, joka on päässy sairaalasta kotia. Siinä apteekin kulmilla meinasin tukehtua. Tiesin, että ylihyvä lapsuuenkaveri on täällä viikon verran kotonaan, asuu siis Lontoossa, mutta että se tuli sattumalta Kemissä vastaan. Muutamans ekan mietin, että onko se tuo ja huusin ikkunata. Olihan se. Viimenäkemästä on varmaan se 6 vuotta aikaa. Olihan se muuttunu, mutta persoonallisuus ihan ennallaan. Sama vanha Vesku. Italialaisen Luca-partnerinsa kanssa olivat Suomessa käymässä. Mökillä olivat jo kerinneet soutaa rakot käsiin ja kankaita olivat nyt keränneet ostoskassiin. Heillä on siis tanssipukuja valmistava oma yritys.

Vaan ei siinä kadulla paljoa kerinny jutskailemaan. Sovittiin vaan, että tavataan taas kuuen vuojen päästä. Sen verran kerkesi Vesku muistelemaan, että joskus muinoin kun meillä oli paljon kissoja, meillä oli joku kissatätien kokous. Äiti oli leiponu kasan pullaa. Just kun täti oli alkamassa juomaan kahvia ja haukkaamaan niitä pullia, oli mun pikkuveli huutanu, että "mää oon nuollu kaikki ne pullat". Siinä tätit sitten tuskaillen olivat joutuneet niitä pullia syömään. Tämä on just sen saman koplan jäsen, jonka kanssa lapsena jouluisin hypittiin ihmisten pihoilla ja revittiin jouluvalosarjojen lamppuja irti. Niitä meillä oli sitten kunnon kokoelmat vuojen lopussa. Onneks nyt jäi muistoksi se nappaamani valokuva pariskunnasta. Kunhan sen vaan saan joskus koneelle talteen.