Oottavan aika on piiiitkä!

Miten täällä muka jaksaa joku käyä norkoilemassa, kun ei mitään uutta tekstiä ilmaannu? EN minä jaksais ainakaan.

Aika menee vaan niin nopeasti tekemättä yhtään mitään. Ens viikolla mies tulee Suomeen ja siirrytään sellaset 600 kilsaa etelämmäksi. Viikonloppuna kävästii Tampereen suunnalla. Mentiin aamujunalla Nääskylään, jossa ekaks syöksyttiin saetta pakoon stokkalle. Sinne raahasin Hipon ja kärryt ja viikonlopun tavarat. Kävästiin hakemassa Kepalle vähän leluja sekä mahaan murkinaa. Bussilla päästiin illan kisapaikalle kuskin ohjeista huolimatta. Kysyin nimittäin bussikuskilta apua oikealle poisjääntipysäkille, muttei se osannu auttaa. Oli joku ihan uus tollo. Onneks sattu yks nainen oleen siinä lähellä, joka jäi just edellisellä stopilla pois. Ite kisat meni persiilleen. Mutta ei jotain huonoa ellei jotain hyvääkin, vai miten se menee. Koira kulki lujaa. Ite en... Huokasin raskaasti helpotuksesta kun tajusin, että Hippo sittenkin löysäs sen käsijarrun ja alko meneen vanhaa tuttua tappotahtia. Sain ohjattua sen väärin pujotteluun, yhen hypyn ohi ja 2 rimaa alas. Saldo siis kahelta radalta oli tuo. Kontakteille tein paljon työtä ja sain sen pysäytettyä.

Millan kyytiin hypättiin ja majapaikkaa hakemaan. Oli kyllä hyvä paikka, harmi vaan, ettei koskaan jää aikaa tutustua yöpaikkojen ympäristöön ollenkaan. Onneks Kepa sai puristettua viikon panttaamansa sonnat kisapaikalla, joten katkottomat yöunet oli taattu.

Joukkuekisat oli lauantaina vuorossa. Meän joukkueelle tuli huipputulos. Me oltiin ainoat, jotka päästiin maaliin, kolme muuta hylättiin, ei siis saatu tulosta joukkueena. Vaan olin silti naama näkkärillä kun kattelin tuloslistoja. Meillä tippu 2 rimaa, mutta oltiin nopeimpia maaliinpäässeistä. Lohtu se on laihaki lohtu. Kyllä se silti ketutti kun tuli ne rimat. Ennen tätä viikonloppua 9 kisaa ja vain 1 rima. Nyt pe + la 3 rataa ja 4 rimaa yhteensä. Löyty siis lisää reenattavaa. Haun joukkue sentään sai hopeaa.

Sunnuntaina yksilökisan karsinnassa tippu taas rima olisko kuuennella esteellä. Alko vituttaan. Vielä enempi alko ottaan päähän ja jäin hämmästelemään kun kuulin kuinka yleisö taputti? Toisella radalla oli rataesittely menossa, joten olin ainut kelle ne pysty taputtaan. Ainaki se kuulosti mun korviin siltä. Toivon, ettei se sitä ollu vaan että oisivat eläneet niin mukana, että kohahtivat sitä rimaa. No, anyway, siihen lopetin ohjaamisen ja yks hyppy jäi kohtapuolin väliin ja sama vielä loppusuoralla. Pitäkää vaikka kusipäänä, mutta kyllä lohutti kovasti kun näki kuinka omista suosikeista mm. Frodon ja Viiman matka katkesi samaan karsintarataan. Toki olisin ollu iloinen niien onnistuessa, mutta että joku toinenkin voi kokea saman finaalista tippumisen. Ekan radan jälkeen toivoin kovasti sekä Lukalle, Sonicille ja Taaville menestystä. Omaan suoritukseen kyllä mausteensa pisti aivan saakelinmoinen jännitys. En muista millon oisin niin paljoa ollu oksentamistuulella.

Oma vuoro oli heti aamulla puoli ysin aikaan ja kun se siis loppui lyhyeen, oli koko päivä aikaa nauttia hyvistä kisoista. Vielä kun aurinko paistoi ja Kerttu nukku 3 tunnin päikkärit, avot, mikäs siinä. Silti vaikka siellä 2 päivää notkui, tuntu ettei mitään kerinny näkeen. Ei tullu ees käytyä monen kanssa jutskaamassa.

Minien finaali jäi kokonaan näkemättä, koska kaverit tulivat hakemaan meitä Nokialle kyläilemään. Käytiin kattomassa Heliä ja Neaa, joitten luona kuorittiin suurin osa viikonlopun sonnasta päältämme, jotta kehattaisiin mennä junaan. Juna lähti vasta kymmenen jälkeen, joten aikaa kyllä oli. Juna oli ihan täpösen täynnä ja lemmikkivaunu tietty kansoitettu kaikilla muilla ku lemmikkien kans matkustavilla. En kyllä enää nähny niitä "tämä osasto on tarkoitettu ensisijaisesti lemmikkien kanssa matkustaville"- kylttejä, joten en viittiny nostaa meteliä tai olla muuten veemäinen. Tosin, sitä en kyllä koskaan tee.

Oli kyllä taas niin kylymää junassa. Vasta Oulun kohalla älysin kysyä konnarilta lämmitystä lisää ja tulihan sitä. Kemissä kun aamulla seiskan aikaan hypätiin kyytistä pois, oli jo kotoisan lämmintä ;)

Koska viikonloppuna Hippo kulki niin kovaa ja hyvin, päätin, että alan reenaamaan sittenkin. Että meillä saattais vielä olla jotain mahiksia pärjätä tänä kesänä. Päätin lähteä maanantaina juoksulenkille. Kumosin sen päätöksen heti alkuunsa. Junassa en saanu istualtaan nukuttua paljoakaan, joten silmissä oli hiekkaa koko päivän. Nyt on keskiviikko, eikä lenkkipolku oo kutsunu vieläkään. Reenaamassa kyllä kävin ja tänään jopa epävirallisissa kisoissa. Menin ykkösten radan ja hienosti se koira sielä loikkasi puomin kontaktilta. Ennen rataa joku sanoi, että tuli reenaamaan kontakteja, että ottaa makkaraa suun täyteen radalle. Itte totesin ottavani puukon taskuun. En silti vakaasta aikomuksesta löytäny puukkoa vaan nostin koiran vihaisesti syliin ja mentiin puomi uusiksi. Otettiin vielä 2-3-luokan rata ja hienot oli kontaktit.

Ylihuomenna korkataan juhannus ja sillon on seuraavat kisat. Jos korkkais yhen kokonaisen siiderinkin. Kumma kun on raskaana tai imettää, sitä päättää, että heti ku en imetä otan siiderin. Siitä on nyt 9kk, eikä ole vielä korkkia avattu.

Gällivaaraan pitäis saaha majoitus vielä hankittua. Mökkejä tai retkeilymajaa en ole saanu, joten miehen kehoituksesta siirryin hotellikyselyihin tänään. Vähän sama homma Kepan neuvola-ajan kanssa. Sata kertaa oon koittanu soittaa ja aina vaan se automaatti sanoo, että parhaiten tavoitat kello 12-13 vaikka oon soittanu just oikeeseen aikaan. Aattelin varata ajan heinäkuun ekalle viikolle Haagaan, koska mies menee viikoksi Espooseen töihin ja me siis mennään viettämään hotellielämää siksi aikaa.

Kesämökkihanke edistyy hitaasti. Ensin oli ongelmia sähkön saannin kanssa. Kuns e saatiin veettyä, on ollu puutavaratoimituksessa häikkää. Toimittajan veli kuoli tapaturmaisesti. Oli töissä jossain kait sahalla ja sille lensi kylkeen joku kamalan iso justka, en tiiä mikä ja se oli itte sitä yrittäny irrottaa.

Ja sitten loppukevennyksenä kaikille niille, jotka harkitsevat sakemannin hankintaa, siis saksanpaimenkoiran. No ehkä tämä ei riipu rodusta vaan ihan koiran kanssa yleensä elämisestä. Yks tuttumme on vuosikaudet ajellu autoaan korvatulpat korvissa, koska sen koira huutaa aina ja kokoajana autossa. Nyt sillä on uusi koira, sakemanni, eikä niitä tulppia enää tartte. Vaan nyt sen tarttee olla kumpparit jalassa kotona kokoajan, koska sen koira puree nilkkoja. Että silleen.