Jäi tuosta matkakertomuksesta pois koko paniikin alkuosa. Ekalle tiskille löin Hipon paperit ja virkailija avas ekan aukeaman, jossa on koiran omistajatiedot. "Kuka tämän omistajan sukunimen on vetäny yli ja vaihtanu?" kysyttiin. Minä, vastasin. "Tässä ei ole minkään viranomaisen leimaa." No ei oo joo, ku menin naimisiin ja vaihoin siihen sen nimen. Eipä olis pitäny. Ne alko epäileen, että oon viemässä jonku muun koiraa maasta. Seuraavaks ne avas mun passin ja käänteli valoa vasten sitä ekaa sivua. Ääneen ihmettelivät, että onko Suomen passi muka tällanen? Siinä vaiheessa yritin vaan hymyillä ja olla näyttämättä rikolliselta. Onnistuin ilmeisen hyvin, koska meni ehkä vaan 5 minsaa ja sain paprut takasin.
Olisko viikko aikaa ku tein ittelle diagnooseja. Mitä ne oli, varvasmurtuma, mahalaukun kiertymä ja joku muu. Varvasmurtuma oli varmaan ainut nuista, joka luultavasti piti paikkansa. Nyt se alkaa olemaan kunnossa, tosin vieläkin siihen sattuu jos se johonkin osuu. Lenkkarilla pystyy silti jo kulkemaan. Pari viikkoa sitten diagnosoin lisäksi rintasyövän ittelleni. Tänään sain siihen asiaan vastauksen kun kävin ihan lääkärillä asti. Kystia löyty molemmista rinnoista kyllä, muttei mitään vaarallista. Yks kaveri sairastu rintasyöpään vuosi sitten, joten se voi iskeä kelle tahansa. Tänään myös kuulin taas uuen syöpätapauksen tässä lähiympäristössä, sattuu olemaan pitkäaikainen agilitaaja.
Viimein oli Mikkoki kuullu jotain niistä suomalaisista pidätetyistä siellä Irakin vesillä. Yhen nimen se oli kuullu ja sehän oli tutun tytön iskä. Ne on just palaamassa Dubaista kokonaan Suomeen. Toivottavasti ei matkasuunnitelmat nyt menny uusiksi.
Viime yönä meillä valvottiin pitkästä aikaa. Neiti heräs ja herätti koko talon varmaan naapureineen päivineen kolmen aikaan yöllä. Takasin uneen päästiin viien jälkeen. Että tuli sitten kokonaista unta yhteensä 6 tuntia. Tänään päivällä tein suuhun tupatarkastuksen ja siellähän niitä pilkotti, uusia hampuja. Yks enää on tulematta ikenen läpi, muut on osapuilleen puhjennu. Pappa nimes Kepan jo "kaameaksi rangaistukseksi."
Valvomisista ja siitä just johtuvasta kitinöistä huolimatta ollaan nautittu Suomen kesästä kaikki nämä päivät mitä täällä ollaan keritty viettää. Naapurista saatiin pyöränistuin lainaan ja nyt ollaanki joka päivä kurvailtu tuolla kylillä. Kepa aivan onnessaan istuu kyytissä. Tänään käytiin tutkimassa kylänraitteja iltasella ja voi veikkoset, mitä elämää täällä on. Miten se tuntuu, että sillon 15 vuotta sitten meininki oli aivan erilaista. Nyt oli nuoriso valloittanu useamman paikan kylältä mopoineen ja pulloineen. Ostarin nurkilla pyöri venäläisiä naisia vajaa kymmenkunta. Samaisen ostarin eessä oli mustalainen myymässä piraattikampetta. Kirjaston eessä oli pyörällään keski-ikäinen mies, jolla oli lyhyt nahkatakki, alushousut, kengät ja pullo käessä. Ei ollu sitten viittiny päällishousuja laittaa.
Tässä kun on tavannu tuttuja pitkästä aikaa niin täytyy olla tyytyväinen, että itellä on mahollista olla lapsen kanssa kotona, eikä tartte hoitoon pientä laittaa. Kolmella tutulla on samanikäiset lapset ja kaikki on hoidossa. Yhellä on jo putket korvissa, toinen on menossa laittamaan niitä ja kolmannella on sama homma luultavasti eessä. Ja meillä ei mittään.
Huomenna taas kisaamaan, napapiirille Rovaniemelle. Eipä olla reeneihin taas keritty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti