Potilas V

Heräsin torstaina aamulla Hempan huhuiluun seiskalta. Kävin sen nostaan pinniksestä pois ja menin vessaan. Jotenki koski kovasti mahaan. Jäin sinne istuskeleen ja alko tuskahiki melkein valua. Maha oli aiva krampissa, aivan ku olis ollu joku kestosupistus päällä. Olo vaan huononi ja kirjaimellisesti raahauduin parvekkeen ovelle haukkaamaan happea. Onneks Hemppa meni leikkihuoneeseen ja mieskin siinä heräili, kylmyyteen varmaanki. Oli sellanen olo, ku virtsarakko olis ollu pissaa täynnä tai maha täynnä kaasuja. Mitään ei kuiteskaan tullu eikä kauheasti tehny pahaa. Ryömin taas veskiin ja jäin sinne makaamaan ja vaikeroimaan. Välillä pyysin panadolia ja taas vaikeroin. Alko olemaan jo sellaset oltavat, että pelkäsin jotain kipushokkia. Mietin, että mihinkähän sitä soittais. Ajatus siitä, että pitäis portaat päästä alas ja auton kyytiin, oli aivan mahoton. Pyysin miestä soittaan ambulanssin ja se kysy totisena, että ambulanssi???

Puhuin sinne itte ja selitin tilanteen, että maha on tosi kipeä ja olen 27:llä viikolla raskaana enkä tiiä, supistaako mulla. Maha oli niin joka paikasta kipeä. Myöhemmin katoin papereista, että sen auton tulo kesti 25 minuuttia ja se oli pitkä aika. Siinä välissä se panadol vei sen kuolettavan kivun pois ja jäi vaan se kestokouristus päälle, joka oli siinä vaiheessa kestäny jo 1,5 tuntia. Soitin töihin, että olen nyt 2 päivää pois.

Ambulanssissa tuli 2 naista, jotka oli tosi mukavia. Lapset ei yhtään ihmetelly kun makasin tuskissa ja tuli aivan vieraita ihmisiä kotiin. Naikkoset soittivat konsultaatiota lääkärille ja päättivät viiä mut naistenklinikalle (noin 25km) ja ilman kipulääkettä. Niillä oli vain tosi vahvoja lääkkeitä mukana ja ne oli sikiölle haitallisia. Se autokyyti oli aivan kamala. Ihan ku olis ollu jonku vanhan transitin takana, kaikki kuopat ja pikkutöyssyt... Kysyivät aina välillä kipuasteikkoa nollasta kymppiin. Kotona taisin sanoa 6-7, autokyytissä 8-9 ja sairaalaan ku päästiin oli taas 10, kuten oli ollu apusoittoa ennenki. Sairaalassa piti taas oottaa eka lääkäriä ennenku sain ekan kipulääkkeen. Sen sain ehkä joskus ysin jälkeen. Se kymmenen minsan odotusaika ennen lääkkeen vaikutusta oli piiiitkä! Vauvaa seurattiin kokoajan käyrillä eikä sillä ollu mitään hätää. Se kyllä liikku paljon enemmän ku koskaan aiemmin. Kohtu oli normaali, eikä supistanu. Se eka suonen sisäinen kipulääke autto sen verran, että pystyin jo ajattelemaan jotain. Puol 12 tulivat sanomaan, että kun vauvalla on kaikki hyvin, niin menen ultraääneen, jossa tutkitaan olisko esim. virtsakivet syynä. Siinä välissä sain kankkuun lisää lääkettä (oxanestia) joka oli puolen tunnin vaikutuksen jälkeen aivan ku olis saanu epiduraalin. Kaikki kipu lähti pois ja pysty jo laittaan tukanki ponnarille...

Puoli yhen aikaan mut rullattiin sinne röntgeniin ja tunnin norkoilun jälkeen pääsin itte tohtorille. Ultran tuloksena löyty sappikivet, mutta ne ei kuulemma tollasta kipukohtausta aiheuta. Eli mitään syytä ei löydetty. Raskaus vaan kuulemma aiheuttaa kaikenlaista. Voi olla, että esim. aikaisempi keisarinleikkaus olis aiheuttanu jotain kiinnikkeitä, jotka vaivaa tai esim. virtsa- tai sappikivi olis lähteny liikkeelle. Iltapäivällä olin jo niin hyvässä kuosissa, että ajattelin, että olikohan se unta vaan ja olinko mää tosissaan niin kipeä, että soitin ambulanssin. Oli aika hölmöä olla itte potilaana ja vinkua kipulääkettä. Joskus kolmen aikaan lääkäri tuli kysymään, että mitähän me sun kanssa tehään? Sanoin, että mää lähen nyt kotia, koska en ole enää kipeänä. Lähin sitte normaaleissa maalaisvaatteissa (miehen pyjamahousut, aamu t-paita, takki ja tennarit plus sairaalasta saadut sukat ja pitsipöksyt...) yläkerran kahvioon, alko oleen nälkäki ku oli yli puoli vuorokautta ilman mitään. Mies ja lapset tuli hakemaan ku Hemppa oli heränny päikyiltä.

Taas siinä jotain oppi potilaan roolissa. Kipu täytyis ottaa vakavasti jos joku oikeesti valittaa tuskissaan, odottavan aika on tosi pitkä. Kaikki hoitajat ja lääkärit oli tosi mukavia. Ja näköjään sitä voi nuin vaan yhtäkkiä ittekki päästä tollaseen kuntoon, ettei enää tajua mistään mitään. Onneks tämä sattu heti aamusta, ettei mies kerinny lähteä töihin, lapset olis muuten ollu aivan hunningolla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kesää pukkaa

Kylläpä kirjottaminen välillä venähtää. On niin kiireistä. Pyh. Ei oikeesti ole kiireistä, mutta ehkei sitä energiaa kaikkeen riitä. Nyt kyllä pitäis olla se raskauden energisin vaihe menossa. On jo ku 26. viikko. Ollaan jo kauan mietitty, miten nuo makkarit kannattais oikeesti järjestää. Yks päivä tein päätöksen ja touhusin pari tuntia yläkerrassa. Hempan huoneesta tuli meän aikuisten makkari, koska se on pienin ja siinä on iso parveke. Hemppa muutti nukkumaan ns. lasten makkariin, jossa nukkuu myös Kerttu. Meän vanhasta makkarista tuli lasten leikkihuone, koska se on isoin. Meän uuteen makkariin mahtuu kyllä myös pinnasänky vauvalle, mutta kun niitä pinnasänkyjä on vain yksi ja Hemppaa en vielä kesällä taida jaksaa siirtää oikeaan sänkyyn, niin kai se vauva nukkuu mun kanssa ja isi muuttaa alakerran sohvalle. Jos siis vanhan kaavan mukaan mennään. Sillä tavalla kaikki nukkuu kuitenkin parhaiten.

Muuten ei kyllä ole mitään saatu aikaiseksi, mutta ulkoilmassa ollaan viihytty muitten lapsiperheitten tavoin. Mulle on aiemmin ollu aika vierasta tollanen hiekkalaatikkokulttuuri (vaikka Dubaissa kerran viikossa siellä oltiinki), mutta nyt on tullu tutuksi. Alkaa pikkuhiljaa tuntemaan kuka asuu missäkin ja yks aamu tv-juontajaki on jo bongattu.

Kepa ja naapurin Ella halus tietysti virpoa pääsiäisen alla ja niin se puettiin tollasiin retkuihin. Kerttu seuras sujuvasti Ellan perässä ja Ella hoiti työt. Kyllä se meän neitiki heilutteli nuita oksia, muttei sanaakaan sanonu. Aika reilusti ne sai kerättyä karkkia, meillä ei sen sijaan käyny yhtään virpojaa vaikka olin 3 pussia karkkia ostanu valmiiksi. Eivät taida vielä meitä tuntea nämä naapurin lapset.

Koirarintamalla on kans touhuttu. Pääsiäisenä olin viimisella b-maajoukkueleirillä Turussa. Olipa kummaa kun oli Aaltosen Mikko ja Suoknuutin Jaakko kouluttamassa niin yhtään meikäläistä ei ollu poissa. Aikaisemmilta leireiltä on kyllä oltu pois. Tämä oli toinen A-maajoukkueen kanssa yhessä vietetty leiri. 2 tuntia oli aikaa varattu heän reenien seuraamiseen, muuten ei heän kanssa kyllä aikaa tullu vietettyä. Ollaan ihan eri porukoissa ja siitä annettiin kyllä palautettaki. Leirillä on liikaa koirakoita ja liian vähän aikaa, ei siellä paljoa opi tuntemaan kuin oman kokoluokan koirakot.

Itte reenit oli kyllä hyvät. Nyt kun on ollu kerran Linna Teemun opissa, kerran Suoknuutin ja kerran Aaltosen sekä kerran kuunteluoppilaana Suomalaisen reeneissä, niin on kyllä oppinu paljon. Siihen lisätään vielä mun ja Kaisan yksityistunti Niinun reeneissä niin jo pitäs oppia ohjaamaan. Ihan peruskuvioissa on mätää. Ittellä siis. On opittu tekemään valssia oikein, niistoa, ohjaamaan hyppyjä niin, että koiralla ei tulis kiirettä vetää rimaa alas, on tehty kammottavia persjättöjä, jotka meille sopii ku naulattu, poispäinkäännöstäki on väännetty. Niinu opetti meille jotain, jonka nimeä en nyt muista... Ens viikolla päästään vielä kerran Niinulle ja ilmoitettiin Kaisan kanssa ittemme Oreniuksen valmennusryhmään. Se kestää 7 viikkoa (kerta per viikko) ja sen jälkeen onkin jo kesä ja varmaan 20 kiloa ittellä lisää ruhossa. Kaikissa reeneissä mietin jo tulevaa kesää ja sitä, miten vähimmällä vaivalla saisin koiran ymmärtämään mitä siltä haluan. Nyt on vasta tuo 10 kiloa tullu itelle ja viime reeneistä sain taas liitoskivut tai jotain sellasta hankittua. Pitää vaan jatkaa harrastamista niin pystyy mahollisimman pitkälle meneen.

Jos itte olis ees pikkusen jotain oivaltanu niin on meän lapsetki. Meillon kaikilla nyt flunssa (ittellä aika pahaki, mutta olin silti 2 viime yötä töissä) ja Hempalla vuotaa nokka kunnolla. Kepalla on vaan tupakkayskä, tai ainaki se siltä kuulostaa. Hemppa oppi niistämään eilen. Kokeilin vaan laittaa paperin sen nenän eteen ja sanoin, että niistä ja se tuhersi räkää tulemaan. Tänään on niistetty jo monta kertaa, joten ei ollu sattumaa. Kepa taas on oppinu ottamaan keinussa ite vauhtia. Yks päivä sanoin, että en enää jaksa antaa vauhtia vaan otat nyt ite ja se rupes ite keinumaan. Taas yks homma ittellä vähemmän. Vielä pitäis jotenki saaha neiti oppimaan ajaan ilman apupyöriä. Tänään se sai luvatun uuden isomman pyörän joten vanhasta pikkupyörästä vois ottaa apparit pois ja harjotella sillä. Ai niin, onhan se Hemppa oppinu syömään lusikalla! Yks päivä aloin syöttään sille jotain ruokaa ja Kerttu istu vieressä ja sano, että äiti se osaa syyä itekki. Sanoin, että no älä valehtele. Kepa jatko vannottelujaan ja laitoin sitten Hempalle lautasen nokan eteen ja annoin lusikan sille käteen. Niin se ruoes lappamaan ruokaa suuhun. Kerttu sano, että hoidossa se aina ite syö. Siinäki on itelle taas yks homma vähemmän :)