sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Ja uutta vuotta!

Joulun parhaat valot oli ja meni ;) Vieraat lähti pari yötä sitten ja nyt on pesukone pyöriny taukoamatta. Ei yksistään vieraitten petivaatteita vaan myös meän omia, kiitos Hipon juoksun loppumisen. Seuraavat vieraat saapuu 12.1, joten kyllä ne petivaatteet kerkiää kuivua niille. Tänään jopa soittivat ne seuraavat vieraat ja ilmoittivat tulostaan. Nämä edelliset vieraat oli näemmä olleet yhteydessä seuraaviin. Menee tämä Suomen matkan ootus sitten ihan kivasti ja nopeasti. Lähetään samalla koneella vieraitten kanssa.

Pyhien iltiksiä lueskellessa tuli selväksi, että Dubaissa kyläili/kyläilee ainakin Taiveaho + Kaikkonen sekä Viivi Avellan, joka aikoi vaihtaa uuden vuoden lämpimällä rannalla ilotulitusta katsellen. Tervemenoa vaan, täällä on edelleen kylmää. Siis ihan oikeasti, varsinkin illalla.

Yks aamu puhelin soi pikkusen ennen kaheksaa. Aattelin, että nyt se Terhi lähti synnyttään. No ei, Terhi oli perheineen Global villagessa kattelemassa kuumailmapallojen ylösnousua ja pyysi mukaan. Sanoin, ettei varmasti tulla kun koko muu talo nukkuu vielä ja Mikko on ihan poikki edellisyön lentokenttäkeikan jäljiltä. Ei menny ku ehkä 2 minuuttia ja jo lastasin autoon itteni ja Kertun yövaatteissa puolinukuksissa. Aikamme katteltiin touhua autoista ja mentiin sitten kyseleen, että mihinkäs aikaan ne nousee taivaalle. Löyettiin siis ne ainoat suomalaiset palloilijat sieltä kymmenien muiten joukosta. No ei ne nouse enää. Piti olla viimeinen päivä silloin, mutta lennot peruttiin huonon sään ja kotimaanlentojen vuoksi. Parhaimmillaan oli ollut 50 palloa yhtä aikaa taivaalla, yhteensä niitä oli joku 70. Yks päivä ite laskin 20 samaan aikaan näkyvää palloa taivaalla. Niitä suomimiehiä oli muuten kaksi, toinen teki työkseen palloilua Hämeenlinnassa. Lentävät Suomessa kuulemma helmikuusta lokakuuhun.

Ja nyt räsähti ulkona ja lujaa! Täällä vaihtui vuosi ja sen kuulee. Ja minä kun aattelin, että josko täällä kukaan mitenkään juhlii. Minen ainakaan. Oon Kertun kanssa tavallista koti-iltaa viettäny. Mikko on kavereittensa kanssa suomeksi sanottuna juomassa. Huomenna on mun vapaailta. Tosin en lähe kyllä juomaan.

Palataanpa asiaa. Näin yks päivä cane corso-rotuisen koiran. En tosin kokonaan, koska siinä talon eessä on niin tiheä pensasaita, että pää jää aina näkymättä. Kyselin omistajilta jotain ja sanoivat tuoneensa koiran Ranskasta, josta olivat kotoisin. Lähikaupan seinässä on myynnissä siperian husky, paperillinen sellainen ja tänään vastaan tuli aivan selvä mali. Tosin ruma ja tosi arka versio. Mutta kyllä täällä silti jollain on rotutietämystäkin. Niin ja siellä seinällä kotia etsii myös venäjänsininen kissa.

Täällä muslimit viettää nyt taas jotain Eid-juhlaa. Palaavat sieltä pyhiinvaellukselta. Mikollakin on taas 2 ylimääräistä vapaata. Vapaata ei taia enää olla niillä kahella lampaalla, jotka oli köytettynä tuohon naapuritien varressa olevaan autokatokseen. En halua ees ajatella, mitä niille on tapahtunu. Kadonneet ne ainaki on. Köyhille kuulemma jaetaan sitä lampaanlihaa...

Mutta nyt vaihtui vuosi ja voi mennä koisimaan. Huomenna tai siis nyt alkoi nälkäkuuri ja laihutus. Onneks kerkesin äsken vetäistä sipsejä, pepsiä, suklaata ja ne 2 mäkkärin omenapiirakkaa. Kyllä niillä seuraavaan repsahukseen asti pärjää. Viimeiset piparit ollaan syötetty useampana päivänä sorsille. Sinne meni viiminen keksipakettikin tänään. Kyllä sorsat katto ihmeissään.

Ai niin pikkujuttu meinas unohtua. Me joudutaan muuttamaan tästä kämpästä. Se vuokraisännän poika kuulemma muuttaa tähän. Vanha ja kulunu juttu, mutta ei me oikeuteen niitä raahata. Me ei oikeestaan ees haluta tässä jatkaa. Tuo pihalla oleva vesisäiliöhän on ratkeamispisteessä ja mikään budjetti ei kestä sen uuelleen lasahtamista. Nyt sitten etitään uutta kämppää ja meän puolesta Dubai saa olla ilman meitä vuojen päästä. Tähän paikkaan ei jäähä kirveelläkään. Meän asuntobudjetilla nimittäin saa hikisesti jostain takahikiältä kahen makkarin kämpän.

Ja kuka intoilee kesän tuloa. Siis minkä? No kesän. Ostin jo kesää varten uuet housut ja kalastajalakin ostin pari viikkoa sitten. Kisailmoittautumisiakin kattelin joku päivä. Varmistin myös luvan saapua Suomeen jo toukokuun lopussa. Onnistuu kuulemma.

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Hyvät joulut kaikille!

Aamu aloitettiin joulupukin tapaamisella. Mentiin Kertun ja Alexin kanssa Wafi malliin hyvissä ajoin kymmeneksi, kun pukki silloin aloittaa vastaanoton. Vitsi mikä jono siellä oli jo valmiina. 45 minuuttia jonotettiin ja oli sen arvoista. Alexikin (10v) ihan sikana jännitti ja Kerttu tietty alkoi itkeen kun tuli vakokuvan aika. Kuvat otettiin, nallet saatiin ja lahjatoiveet kerrottiin. Pukkihan oli siis Finnairin sponssaama suomalainen pukki, joten kieliongelmia ei ollut. Kolmas vuosi oli tämä tempaus.

Kotiin palattuamme lahjat oli kas kummaa ilmestyneet kuusen alle. Paketit revittiin tosi nopeasti auki. Ainoastaan me äitit saamme kai loput pakettimme pukilta joskus myöhemmin. No saatiin sentään Lissulta patakintaat ja suklaata. Kertun nukenkärryistä puuttui puolet rattaista, joten kauppaan tarttee palata taas. Prinsessateltta oli heti kuuminta hottia ja niin ne isätki sinne sulloutui.

Suurin osa porukasta häipyi rannalle viettään aattoa ja minä ja Roosa jäätiin kotiin nukuttaan nuita pienimpiä. Hyvät keskustelut meillä, toinen puhuu suomea ja toinen venäjää. No teet saatiin juotua ja tortut syötyä. Siinä puheensorinassa unohin riisipuuronkin levylle ja jatkoin keittämistä puolen tunnin tauon jälkeen, eiköhän se vielä syötävää ole.

Jotenka Väyrysiltä kaikille hyvät joulut ja yritän olla palaamatta blogin ääreen muutamaan päivään!

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Hampaat ristissä

Eilinen meni taas hujauksessa. Iltapäivällä matkalla Bur Dubaihin ajettiin vaihteeksi kolaripaikan ohi. Enpä ole ennen päässyt näkemään niin tuoretta kolaria. Verta en nähny missään, mutta siinä yhtä potilasta ventiloitiin tien poskessa paareilla. Siis sillä oli putki kurkussa ja rinta paljaana. Joku setä sille pumppas ilmaa keuhkoihin. Oli yks ajanu Sheikh zayed roadilta viereiselle tielle, siis läpi sellasten betoniporsaitten. Paitti ettei ne ollu betonista. Oon luullu niitten olevan betonista, mutta ne olikin muovista. Sen hokas helposti kun niitä oli muutama menny ihan ryttyyn. Autot oli myös ihan rytyssä. Ilmassa pörräs paikallinen Sepe. Heti kun näin sen kolarin, sanoin, että minä oon sitten insinööri. Albina (hammashoitaja) sanoi, että hän voi mennä kysymään, onko hampaat läjässä. Kimmo (erikoistuu korva- ja kurkkuhommiin, lääkäri) sanoi, että voi mennä kysymään kuuluuko mitään. Aika mustaa huumoria. Loppumatkalla oltiin aika hiljaa.

Vietiin miehet kattoon yhtä autoa ja samalla kaljalle. Me mentiin Wafi malliin. Marimekon kauppa oli pettymys. Hyvät alet, mutta vain joistain tavaroista. Muuten ostari oli hieno ja joulupukin luo kovasti tunkua. Ite haluaisin sitä pukkia mennä kattoon, mutta en kyllä mene niin pitkään jonoon. Huomenna olis vika päivä.

Yhessä kaupassa Albinalta myyjä kyseli, että onko se turistina ja onko yksin. Vastauksen jälkeen jätti heti rauhaan.

Paluumatkalla soiteltiin ruuhkasta tiuhaan tahtiin miekkosille ja kyseltiin sijaintia. Minä luin ratin pyörityksen ohessa samalla karttaa ja päädyttiin oikeaan paikkaan, Burjumanin viereen spinneykselle. Eihän ne mihinkään kaljalle ollu menny. Se on vaikein asia täällä Dubaissa. Ei täällä mitään kuppiloita ole. Saati sitten, että olis mahista ostaa pussikaljaa. Farkut ne oli saanu ostettua. Se on jo saavutus sinänsä.

Tänään mentiin lasten kanssa touhuaan lähikeinuille ja hiekkakasalle. Siellä oli ehkä 50-vuotias mies nelivuotiaan tyttönsä kanssa. Mielenkiintoista tarinaa se kertoi. Oli syntynyt Palestiinassa, opiskeli Syyriassa ja Saksassa, muutti tänne 29 vuotta sitten ja oli kuuden lapsen isä. Oli jo muutamankertainen isoisäkin. Sanoi saavansa ehkä ensi vuonna UAE:n kansalaisuuden. Aika pitkä aika oottaa, 30 vuotta kansalaisuutta. Juttuaiheet liikkui niin Brittien valloituksista palestiinassa ja lasten ympärileikkauksissa. Jostain syytä tuosta jälkimmäisestä aiheesta en kommentoinut muuta kuin, että se on Suomessa kiellettyä ja olen ite olen leikkauksia vastaan. Mies perusteli operaation kannattavuutta mm. hygienian takia. Ei tulis itelle heti mieleen puhua näistä asioista vieraitten kanssa.

Illalla kävin hammaslääkärissä. Yritin eka yhteen toiseen paikkaan soittaa pari päivää sitten, mutteivät vastanneet. Menin sitten Dr. Nichloas & Aspille jumeiraan. Kun näin lääkärin, se kysyi, että puhutaanko ruotsia vaiko suomea? Sanoin että suomea ja niinhän se puhui. Ei tosin sujuvaa, mutta ymmärsin kyllä. Puhui ihan sellasta tornionjokilaakson murretta. Oli Oulussa syntynyt ja Umeossa opiskellut. Loppujen lopuksi se puhui englantia ja minä suomea. Ja hyvin ymmärrettiin. Oli eka lääkäri, joka kysyi, että haittaako mua itteä nuo ristissä olevat alahampaat. Nehän on ku heitetty suuhun. Sanoin, että haittaa ne silmää. Viilattiin sitten niitä vähän tasasemmaksi. Ja löyettiin yks reikä, joka paikataan parin päivän päästä. Ihan turhaan katoin ennen lähtöä sanakirjasta, mikä on puudutus.

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

2 yötä jouluun

Ostareitten ruuhkista huomaa, että joulu on tullunna. Porukkaa on ku pipoa. Kummallista nämä ennen joulua alkaneet alet. Tänään sain Kertun paketit hankittua, halvalla tietenki. Eilen käytiin Hard rock cafessa syömässä. Sinne oli satanut lunta tupaan. Lattialla oli noin kymmenen senttiä styroksipalloja. Lapset tykkäs, siellä ne möyri maassa ja teki lumienkeleitä. Jostain syystä en saa tietenkään laitettua tähän kuvia. Laitan sitte joskus. Niitä styroksipalloja löytyy nyt ympäri autoa ja illalla niitä löytyi myös vaipoista.

Illalla mentiin Gold and diamond parkkiin. Ehkä 30 korukauppaa kylki kyljessä. Hintataso vaikutti olevan aika korkea, eikä saatu kauppoja aikaiseksi. Yks päivä sain sentään löyettyä rannekellon, jonka saan synttärilahjaksi. Pikkusen myöhässä, mutta vihdoin tiiän ees, mitä haluan. Joululahja on sitte erikseen. Sen voi kans hankkia joulun jälkeen. Kuun lopussa on vielä eka hääpäivä. Mies tuskin muistaa... Kysyin Mikolta yks päivä, että mitä se haluaa, että sen rahoilla ostetaan sille joululahjaksi. No eipä sekään oo vielä keksiny. 2 päivää aikaa. Eipä ne lahjat ole maailman tärkeimpiä enää tällä iällä.

Joulun tulon huomaa myös siitä, että piparit ja tortut, joita joka päivä lisään lasikippoon, katoaa alta tunnin. Ehkä se riippuu myös asukkaitten lisääntymisestä kolmesta kaheksaan.

Meille saattaa tulla Hesburger tänne. Luin jommasta kummasta iltislehestä, että niitä tulee arabimaihin. Eipä olla kyllä tähänkään asti hirveesti kannatettu hampparipaikkoja, paitsi nyt vieraitten aikana. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kun tehä ruokaa, mitä kukaan ei syö ja sitten kysellään, että millon lähetään syömään? Plus ne torttujen muruset lattialla, joita kymmenet muurahaiset syö, plus pyyhkeet ja vaatteet ympäri olohuonetta, plus valitukset kun on niin kylmä. Haloo, täällä on talvi. Mitenkään kommentoimatta seuraavaa juttua, jonka sain sähköpostissa... Mitkä on parhaat jouluvalot? Vieraitten taksin perävalot.

Kertun yöt on taas kamalia. Joka ilta kauheen tappelun kanssa nukkuun ja herätys parin tunnin päästä. Eilen yöllä taas kantelin neitiä keskellä yötä ja kyyläilin naapuritaloihin, miten niillä menee. Viime keväänä vastapäisessä talossa kanniskeltiin yhtä aikaa joka ilta mukula sylissä, ei enää. Meillä on kyllä pientä yskänpoikastakin ilmassa.

Päivät menee kivasti, serkuista on paljon iloa neitille. Eilen serkukset juoksi siellä kultapaikassa ja kirkuivat menemään. Securitymies ei kattonut hymyillen.

Vielä yks asia, joka sai mut avaamaan eilen ekan siideripullon ehkä puoleen vuoteen. Joka ilta kun meen laittaan Kerttua nukkumaan, koko talo hiljenee sillä aikaa. Vaikka kello ei oo kymmentäkään. Eli kun alkais kotiäitin vapaailta, se ei ala, koska koko talo on pimeenä. Otin siis lasin siideriä, pari torttua ja kannettavan koneen yläkertaan sänkyyn ja katoin Jackass 2-elokuvan alusta loppuun. Oli ihan sikahyvä. Arvelisin, että tänään voi joutua ottaan toisen lasillisen.

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Kaikki ok

Jo ollaan kaikki yhes koos. Roosa saatiin kauhean tappelun ja oottelun kanssa hotellista pois. Olivat siis hukanneet sen passin ja liput, muka. Ne oli kokoajan samassa oikeassa paikassa. Mutta että saivat silmäniloa. Kai.

Kimmo vietti eiloisen päivän Bur Dubaissa hakien uusia lippujaan. Jossain välissä ne oli hukkuneet ja uusien saaminen kesti 5 tuntia.

Sillä aikaa me kulutettiin kengänpohjia Moessa ja kierrettiin ehkä joka kymmenes kauppa. Tänään käytiin tekstiili souqissa sekä Mercato mallissa. Hyvä saldo. Ja huomenna alkaa alet. Myyjät sanoi kaupassa, että älkää tänään ostako mitään, tulkaa huomenna alennusmyyntiin. Aika kummallisia myyjiä. Minä antaisin potkut.

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Mitähän vielä?

Joo ei tullu kukaan hakemaan sitä Roosaa, kuten luvattiin. Oltiin eilen yli 6 tuntia kentällä. Tuloksena se, että vasta kun mentiin valittamaan ite pääpiruille, alkoi tapahtua. Hitaasti. Meitä juoksutettiin tiskiltä toiselle ja annettiin eri ohjeita. Koska olivat ottaneet Roosan passin pois terminaali kakkosessa, eivät voineet sitä ilman passia päästää ykkösterminaalissa olleeseen hotelliin. Tämä kun saatiin selitettyä sille yhelle topakalle miekkoselle, se haukku puhelimessa kaikki pystyyn. Siinä sai samalla kenkää 4 tyyppiä. Sanoi arabiaksi niille, että tämä on teän viimeinen työpäivä tässä talossa. Kenenkään passia ei kuulemma saa ikinä ottaa pois. Loppujen lopuksi tuli herra ylipäällikkö ja henk.koht. haki Roosan ja vei sen sinne 5 tähen hotellin, jossa yö maksoi 1500 Dhs, eli yli 300 euroa. Koko hotellin henkilökunta oli ollu yliystävällisiä.

Koko moka on kuulemma Finnairin, jolle lähtee 9000 euron lasku, koska ovat tuoneet ihmisen maahan ilman viisumia. Heän olis pitäny tarkistaa asia. Huvittavaa, jos tässä voi olla mitän huvittavaa, on se tapa, jolla kentällä keskustelut käytiin. Se täällä asuva Roosan kaveri puhuu arabiaa ja venäjää. Kun virkailijat puhui arabiaa, nainen tulkkasi Albinalle venäjäksi ja Albina mulle suomeksi. Välillä miehet puhui naiselle (Amina) englantia ja mulle arabiaa. Kaikki oli ihan sekasin. No lopputulos siis se, että tänään piti selvittää pikaviisumi.

Amina sai Rosan viisumin 10 minsaa ennen kuin viisumipaikka meni kiinni, vaikka ootti siellä aamusta asti. Viisumin kanssa kentälle ja asia piti olla selvä. No ei ollu. Aina luvattiin, että nyt Roosaa joku lähti hakemaan hotellista ja mitään ei tapahtunu. Välillä Mikko soitti, että finnairilta ilmoitettiin Roosan lähtevän nyt yöllä takaisin Suomeen, koska viisumia ei ole. No saatiin sentään ilmoitettua, että on se viisumi olemassa. Kai joku muisti ilmoittaa? En oo varma. Loppujen lopuksi tarinaa lyhennettynä tulos taas on se, että Albina ja Amina ovat edelleen kentällä (ite lähin kuuen tunnin jälkeen pois), koska virkailijat ovat hukanneet Roosan passin ja liput. Roosaa sentään käytettiin samassa paikassa ku me oltiin, koska luulivat meillä olevan sen passin. Haloo! Ovat siis nähneet jo toisensa.

Eilen kun ylipäällikkö oli menossa hakemaan Roosaa hotelliin, se kysyi Roosan kännynumeroa. Sanottiin, että et sää sillä mitään tee, ku ei Roosa puhu ku venäjää... Aikoi passikopion kuvan perusteella löytää sitten oikean tyypin. Onneks löysi.

Poliisitki oli meihin eilen yhteyksissä. Jätin auton kentällä lievästi huonoon paikkaan ja olivat soittaneet asiasta Mikolle. Tuulilasissa oli jouluisat onnittelut. Arabiaksi koko lappu. Summa selviää vasta sakkoa maksettaessa. Mikko myönsi vasta saaneen samanlaisen pikavoiton.

Jossain välissä aamulla kerkesin käyä eläinkaupassa ettimässä Hipolle juoksun suojahousuja. Juoksu siis alkoi eilen, enkä ole edelleenkään löytäny niitä sen omia housuja. Myyjä vastasi, ettei heillä mitään valjaita ole. No selitin, että mulla on tyttökoira ja se vuotaa verta. Sitten hokasi vasta, mutta kertoi, ettei heillä sellasia housuja ole. Kivaa.

Aika vaiherikasta elämää. Positiisena juttuna löysin myös ykkösterminaalista Fazerin suklaata myynnistä.

lauantaina, joulukuuta 16, 2006

Yks puuttuu edelleen

Kaikista matkatoimistoista ja konsulaateista oli sanottu, ettei Viron kansalainen tartte viisumia ja jos tarttee, niin sen saa lentokentältä nopeasti. Tilanne on nyt se, että englantia osaamaton Roosa on yksin arabimaan lentokentällä. Yksin muuten, mutta siellä on joukko kaikenmaailman miekkosia samassa tilanteessa ja olo on tunnelma on kuulemma kuin pakolaisleirissä. Kukaan ei kohtele ihmisenä, eikä ees yritä auttaa. Mikko ja Kimmo lähtivät maksamaan lentokenttähotellia seuravaksi yöksi. Roosaa tulee joku hakemaan muutaman tunnin päästä kentältä ja vie hotelliin. Täältäpäin yritetään selvittää asiaa toista kautta. Roosan tyttö sai Virosta Roosan ystävän tytön (joka asuu Dubaissa) numeron (erittäin sekavaa) ja puhuu hänen kanssaan. Ei kuulemma ole koskaan ollut tuollaisia ongelmia, vaikka olisi Venäjän passilla tänne tullut.

Osa vieraista saapuu...

Vieläkin oon ihan tohkeissani eilisestä ravintolakokemuksesta. Meän monen hengen porukka kuihtui lopulta vain neljään päivänsankariin, muille tuli esteitä. No kyllähän se 4 päivänsankaria riittää, päätettiin ja niin lähettiin. Keräsin autolla ensin Piian (Oulusta kotoisin) naapurikadulta, sitten Sonjan (tamperelainen) ja vimpaksi Katrin (libanonilaisen kanssa naimisissa, Torniosta kotoisin) ja matkalla mietittiin, että miten sinne ravintolaan ees mennään. Päätettiin mennä röyhkeästi yhen hienon hotellin eteen ja kävellä siitä rannalle. Hotelli oli todella hieno. Auto jätettiin siihen ovien eteen ja mies hienossa puvussaan hyppäsi rattiin ja antoi valet parking-lapun ja meni menojaan. Meän autolla! Tytöt kertoivat, että illan päätteeksi lappua vastaan miekkonen myös hakee sen auton. Jo siinä vaiheessa hävetti kun auto oli niin paskanen. Yltä päältä hiekassa. Muut autot ei ollu.

No sitä jatkettiin vaan sisälle aivan ylihienoon hotelliin. Portieerit kyselivät, että mihin ollaan menossa ja sanottiin, että on pöytävaraus Al Muna-ravintolaan. Ravintola varattu nimen perusteella... Miekkonen kertoi, että kun on kerran varaus olemassa, niin voidaan mennä abralla, veneellä. Hetken pällisteltiin hotellia ja meniin veneelle. Kellään ei ollu kameraa mukana, mutta maisemat oli aivan mahtavat. Sinne pitää jatkossa viiä kaikki vieraat. Veneellä sellanen 5 minsaa ja perillä oltiin.

Ruoka oli tosi hyvää, buffet-ravintolan pöyät notku ja varsinkin jälkkärit oli enempi ku hyviä. Matkalla takaisin muut jäi puolimatkassa baariin ja minä jatkoin veneellä hotellille. Hotellilla hokasin, että täällähän on hienoa porukkaa. Dubain filmifestivaalit on menossa ja siellä oli sitä porukkaa. Menin sinne ulos mitten hienojen ihmisten viereen. Muille tuotiin ylipitkiä limusiineja ja porcheja, oli toki tavallisempiakin autoja. Ja mulle tuotiin se törkeen likanen volvo, jossa bensavalo paloi. Meinasin alkaa kotipihalla sitä pesemään heti, kello oli puoli yks yöllä.

No en sitten pessy sitä. Lueskelin vielä lehtiä ja siivoilin taloa, Mikko nukkui sohvalla oottaen herätyskellon soittoa keskellä yötä vieraita hakemaan.

Seiskalta heräsin ja katoin tyhjää vieruspaikkaa. Sen ei olis pitäny enää siihen aikaan olla tyhjä. Aattelin, että Mikko nukkuu alhaalla ja ei oo heränny kellonsoittoon ja vieraat oottaa kentällä. No alhaalla ei ollu ketään. Sitten mietin, että se on ajanu kolarin tai kone on myöhässä monta tuntia. Koska puhelimessa ei ollu mitään viestiä niin nekän teoriat ei voinu olla oikeita. Sitten hokasin, että viisumiongelma. Soitin Mikolle ja sehän oli oikea teoria. Porukan ainut Viron kansalainen oli vaikeuksissa. Mikko toi kolme matkalaista kotiin ja lähti selvittämään viimeisen matkalaisen ongelmia takaisin kentälle.

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Lisäystä vielä...

... niin Hesarin sivuilla on joululahjatesti. Siinä voi testata, kuinka kiltti on ollu ja montako pakettia tulee saamaan. Tein testin ja saan 4 pakettia. Myönsin mm. puhuvani ihmisistä pahaa. Mikko teki ja katoin vieressä ja oikasin muutamia vastauksia ja se saa 7. Huutava vääryys! Mulle moitittiin autolla ajo käyttäytymistä ja Mikolle viinan kulutusta.

Jouluvieraita ootellessa

Eilen tuli musta joulu muutamille. Aamulla olin menossa taksilla kotiparturiin, parin kilsan päähän. Taksikuski kertoi, että oli tullut Sheikh Zayeed roadia ja siellä oli iso onnettomuus. Osallisena oli mm. bussi, joka oli täynnä työmiehiä ja näytti siltä, että tuskin kukaan selvis hengissä. Eilisillan lehessä oliskin juttua onnettomuudesta ja kymmenkunta miestä oli kuollu, toinen mokoma oli huonossa kunnossa sairaalassa. Jokaisessa bussissa on ihan tajuton määrä niitä miehiä, niitä istuu ehkä kuuen penkin rivissä parhaimmillaan kymmenen. Taksikuski päivitteli isoon ääneen, miten ihmiset täällä ajelee, samalla tööttäillen muille edessä ajaville. Oli muuten ollut kuusi paikallista mediheliä auttamassa ruumiitten kanssa.

UAE:ssa on kohta ensimmäiset vaalit ikinä. Yli 6000 ehokasta, joista noin 1500 naista. Johonkin National federal counciliin niistä osa pääsee. Ite oottelen niitä ens vuojen eduskuntavaaleja, joissa pääsee kokemaan ulkomailla äänestyksen ja näkee sitten jostain, miten ulkomailla asuvat ovat äänestäneet.

Yöllä tulee jouluvieraat. Se on oikein virallinen tapaamispaikka suomalaisille se lentokentän kakkosterminaali. Nytkin siellä tulee olemaan useampi perhe jouluvieraita vastassa. Eniten ootan niitä pipari- ja torttutaikinatuliaisia. Ja sitä yhtä tai kahta siideripulloa, jotka tilasin. Tein äsken ekaa kertaa torttuja alusta asti ite. Luumut keitin soseeksi ja taikinan väänsin eilen. Kuulemma maistui ihan suomalaiselle, ite en oo vielä uskaltanu maistaa. Enkä ehkä maistakkaan, illalla mennään viettämään 120-vuotis illallista. Neljä kolmenkympin just ylittänyttä tai ylittävää suuntaa nokkansa Madinatia kohti. Omalla autolla tosin menen, tai sillä, mistä omistan ratin ja toisen takapyörän.

Eilen illalla soi Suomikänny. Soitin takaisin (vastaaminen on törkeän kallista edelleen) ja Ruutin pojan omistajahan se siellä. Kauan puheltiin ja tuli kysymys, että mites agilityssä menee. No ei mene ku on vaikeeta harrastaa. No miten niin. No kun ei ole oikein puitteita. No miten niin. No muistakko sää, että asutaan ulkomailla? Ai en oo kuullukkaan. No siinähän se selvis. Vuosi oli aikaa edellisestä tapaamisesta.

Ruutin poika ei oo enää hyvässä kunnossa. Vajaa 7-vuotias ja seuraavat viat: eturauhasongelmaa ollu jo muutama vuosi, silmissä jotain kaihintyyppistä ja selässä jo toistamiseen välilevynpullistusongelmaa. Autoonhypyssä murinaa. Ei hyvältä kuulosta. 12-vuotias isäpappa vaan porskuttaa omien ilokilojensa kanssa ja silmät on kuulemma sumeat. Mutta hyvin potkii.

Ja Hippo tekee juoksuaan. Oon nyt tänä aamuna yhteensä noin tunnin ettiny niitä housuja sille, tuloksetta vielä.

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

30v ja 1 päivä

Eilen ylittyi kolmenkympin rajapyykki. Ressiä ei oo ollu koskaan, enkä usko, että enää tuleekaan. Kerrankin mies muisti jo edellisenä päivänä. Eilen sain kukkia, elämäni kolmannen kerran ilman painostusta. Alkaa se jotain oppia. Illalla menin ekaa kertaa Kertun syntymän jälkeen yksin ostarille aikaa tappamaan. Olen kyllä syömässä ja muualla ollu yksinkin, mutta täällä Dubaissa tämä oli eka kerta. Meinasin jo ekan kaupan jälkeen laitta tekstaria kotiin, että tämä on mahtavaa! No en laittanu silti. Mutta se on kumma kun olisi aikaa ja rahaa, niin ei löyä yhtään mitään. Kuusen koristeita ja Kertulle tämänpäiväinen pikkujoululahja, siinä kaikki. Vaatteita kokeilin, mutta tähän ruhoon on turha mitään ostaa. Pitäiskö jo pikkuhiljaa oppia laittaan tuo jääkaapin ovi kiinni. Ens kesään olis paljon aikaa, alkaisko joku kaveriksi elämäntaparemonttiin??? Pienet on murheet, mutta 5 kiloa ei tekis pahaa puottaa.

Joulukortit lähti tänään postiin. Reilun viikon niitten pitäis olla matkalla, että saattaapi olla just jouluna perillä. Kirjeen lähetys maksaa saman täältä Suomeen ku Suomen sisällä. Kokonaista 9 korttia laitettiin meneen. Enempiki olis voinu laittaa, mutta luulen, että itte saahaan ehkä 1 tai 2 korttia. Enhän ole ees mihinkään laittanu meän osoitetta, no toki ne menee Helsingin osoitteellaki perille Keminmaahan, josta ne sitten saan tammikuussa. Laitampa tuonne jonnekki näkösälle nykyisen osoitteen.

Vaaleita pipareita oon tehny nyt 2 kertaa, tortut oottaa vielä tekemistä. Ja se kuusikin on koristeltu, joten kyllä se joulu tulee. Lunta on turha oottaa, mutta katotaan, mitä jouluvieraat viikonloppuna tuovat tullessaan.

Vettä sataa edelleen. Ostareissa ja kodeissa vesi tulee katosta läpi. Harvalla on sadevaatteita, ei kaupoissa ees myyä sellaisia. En ainakaan oo nähny.

Ai niin, meillä on suomalainen joulupukki yhessä ostarissa. Finnairin sponssaama pukki jututtaa ja jakaa jotain nalleja rahaa vastaan Wafi mallissa. Ei olla siellä ostarilla vielä käyty ollenkaan, mutta paikataan puute ehkä viikonloppuna.

Kerttu on löytänyt kärpästen ihmeellisen maailman. Linnut ja helikopterit löyty muutama viikko sitten.

lauantaina, joulukuuta 09, 2006

Sataa sataa, ropisee

No niin, elämä voittaa ja taas ollaan jaloillaan. Linnanjuhlat tuli katottua netistä. Ääni kuului ihan normaalisti, kuva pätki tosi pahasti. Puvut tuli kyllä nähtyä, eikä oikein mikään säväyttäny. Ehkä Eija-Riitta Korholan puku oli paras, ei se Krissen puku todellakaan. Tuiskun pojan puku oli kyllä miesten paras.

Eilen en kyennyt meneen sinne koirakävelylle, mutta tänään käytiin paikallisen "koiraklubin" pikkujouluissa. Eihän siellä sitä agilitykisaa ollu, mutta muuten oli mukavaa. Ehkä 15 koiraa Hipon lisäksi oli paikalla. Kerttu tykkäs meistä varmaan eniten, siellä se juoksi muitten koirien seassa. Chihuahua ja pinseri oli sen mielestä parhaat. Raukka nukahti autoon jo kotimatkalla.

Kauniitten ja rohkeitten pikapäivitystä: Ridge ja Brooke meni taas naimisiin ja just kun ne julistettiin aviopariksi, Nick ryntäs huoneeseen ja kaappas kirjaimellisesti Brooken olalleen ja ryösti sen. Ja stephanie hymyili. Jos jotain kiinnostaa, äiskää ainaki.

Lisäystä vielä, joulukuusi ostettiin eilen marketista, muovisellainen siis. Ihan liian iso kuusi meille, pienempi olis parempi, mutta ihan kuuselta se tuolla nurkassa näyttää. Kasaamisessa meinas mennä hermot, tiedät miksi jos olet joskus tekokuusen kasannut. Jokainen oksa piti kiinnittää erikseen ja "avata" pikkuoksat. Toki se on jo koristeltu, vaikka aattoon on vielä paljon matkaa.

Katoin äsken sen koirapaikan pienen lahjapussukan sisällön. Sieltä löytyi naksu! Ei me siis ihan takapajulassa koirahommien suhteen asuta. Edellinen naksu onkin jo hukassa.

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Pikapäivitys

Väliaikakommentti, netistä kuuluu jouluradio. Siis suomalaista joulumusiikkia. Samasta paikasta saa myös NRJ:n kuulumaan. Jos jotain muutakin ulkosuomalaista siis kiinnostaa.

Ja skypen sain taas toimimaan. Tosin se ei ole päällä. Laitan sitten ku jaksan.

Niin sinne Kiinaan, meillä on sisällä tautisen kylmää. Varsinkin öisin. Lapsellekki piti laittaa sukat jalkaan ja yrittää saaha pysymään peitto päällä. Päivisin on kyllä vielä yli 20. Aamulla reilusti alle. Voiskohan tuon ilmastoinnin laittaa vaikka kolmellekympille, kai se sillon lämmittäis...

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Paskaaks tässä?

Eilen oli elämäni paskamaisin päivä tähän mennessä ja torstaina tulee olemaan seuraava. Asiasta sen enempää kertomatta. Joskus voin juttua valaista, antaa ajan kulua.

Illalla menin kaikesta huolimatta suominaisten ravintolailtaan. Hotellin yhteydessä olevassa buffetpaikassa tapasivat 14 räpätätiä ja juttua riitti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, wokit jäi kokonaan kokeilematta. Tonnikalaa söin ekaa kertaa ja sehän oli hyvää. Meillä on nyt alkaneet nää "kerran kuussa syömään ja isät hoitaa lapset"-jutut. Vaikka oli 4 tuntia kotoa pois, ei silti siltä tuntunu. Aika menee niin nopeasti. Puolilta öin tulin kotiin ja jonkinmoisen raportin illasta sai kun näki panadol-pullon olkkarin lattialla.

Tänä aamuna jäi siivoukset kesken heti kun puhelimessa piippas viesti: "ollaan menossa puistoon, tuutteko te?" Joo mehän lähettiin. Parin kilsan päässä on hyvä leikkipuisto, missä Kertullekin riittää tekemistä. Hiekkaämpärit ja lapiot on nyt in. Eilen suunniteltiin, että voisko Ski Dubaihin mennä noin pienten kanssa. Eivät kuulemma mielellään ota alle 3-vuotiaita kun siellä on niin kylmä. Jossain lukee, että -8 astetta olis. Olivat kuitenkin luvanneet tulla, kun olivat kuulleet, mistäpäin maailmaa kysyjä oli kotoisin.

Joulukuusta ollaan suunniteltu hankkia. Muovikuusi saa tulla tänä vuonna. Lähi-Spinneyksen valikoimassa oli tänään silti yllätys. Oikeita joulukuusia! Ollaan mietitty, että jos Ikeasta sais oikeita kuusia, muttei tartte niinkään kauas siis lähteä. Tosin nämä lähikuuset oli aika hintavia. Hieman yli 2 metriset kuuset maksaa 500 dirtsua eli reilut 100 euroa. Jää siis meiltä ostamatta. Käytin silti tilaisuuden hyväksi ja tunkiin nokkani sinne kuusten sekaan. Haisi tosi hyvältä. Pitää käyä myöhemminkin haistelemassa.

Perjantaina paikallinen K9 järjestää jonkinmoisen yhteislenkin korien kanssa. En ihan ymmärtäny sitä ilmotusta, mutta siellä jollain tavalla kerätään varoja niiden toimintaan. Pitäis hakea se puhelinnumero ja uskaltaa soittaa lisäohjeita. Sinne vois mennä Hipolle näyttään muitaki hännänheiluttajia, jos vaan sinne asti selvitään.

Lauantaina taas olis paikallisen agilitykouluttajan ns. pikkujoulut. Ajattelin mennä ihan sen takia jos pääsis meneen esteitä pitkästä aikaa. Siellä piti olla ev-agikisa, mutta viimeisessä kutsussa siitä ei enää lukenut sanaakaan.

Torstaina on Nokian pikkujoulut, illalla 7-10 ja vaimot on kutsuttu mukaan. Aika helppo meilläki mennä sinne, mihin Kerttu pannaan? Joten jää meiltä väliin. Mikko menee jos pääsee. Suomi-koulun joulujuhlaan mennään 12. päivä. Kiva mennä katteleen lasten esityksiä, vaikka oma ei olekaan vielä riittävän vanha. Joulupukkikin kuulemma vierailee. Huomenna olisi suurlähetystön järkkäämät itsenäisyyspäivän kutsut Abu Dhabissa. Sinne on myös tosi helppo lähteä. Matkaa yli 100 kilsaa, mutta ei ne kyllä oikeesti ees kiinnosta. Katotaan ens vuonna uusiksi. Suomen pressan vastaanoton näkee muuten netistä suorana. Huomenna pitää jännätä riittääkö nettiyhteys oikeesti.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Joulun alku

Voi v..... Pitkä kirjotus hävis ku pieru Dubai hiekka-aavikkoon. En jaksa enää samaa juttua toistamiseen kirjoittaa, siksipä ranskiksilla:

-aamulla parkkiskirpparilla, Kertulle leluja halvalla, aurinko porotti
-päivällä neitillä yli kolmen tunnin unet
-iltapäivällä creek-puistoon kattoon espn-urheilukanavan x-gamesejä, motocros peruttu huonon sään vuoksi, kuivasivat rampin ja nähtiin huippuja rullalautailussa, -luistelussa ja bmx-pyörissä, hirveä tuuli ja vettäkin ripsutteli, kaverit aiko laittaa kotimatkalle persuksen lämmittimet autoon päälle, saunankin olis voinu laittaa jos sellanen olis
-nyt illalla BB:n loppua ootellessa (ja Sarin voittoa) ulkona tuulee kovasti
-jouluvalot ripustettu olkkariin
-pari päivää sitten tuli ulkona mies vastaan papukaija olalla, lintuparalta oli joku leikattu, eikä se voinut enää lentää karkuun, samana päivänä tuli vastaan myös typistettyhäntäinen bokserinpentu
-ei sunnuntai mikään vapaapäivä ole meillä, pitää ihan vaan vähän käyä töissä