Matkapäivitystä

Palataampa siihen kotimatkaan. Ensinnäkin surkeasti menneiden Kemin kisojen jälkeen (3 kisaa, joista ekasta vaan nolla, joten 6 nollaa meillä siis kasassa ens vuotta varten, ei riitä mihkään...) noustiin yöjunaan, jolla porskuteltiin Helsinkiin. Sunnuntaiaamuna oltiin pääkaupungissa ja aikaa koneen lähtöön oli 8 tuntia. Kiertelin aikani hiljaisella kaupungilla ja käväisin kysymässä turistioppailta olisko hietsun kirppis sinä päivänä "auki", no olihans e. Eikun ratikkaan koiran ja lapsen kanssa, sitä ennen olin vieny tavarat säilytykseen rautatieaseman lokeroihin. Kirppiksellä oli aivan sairaasti porukkaa ja ostettavaa. Järkevästi ostin vain 2 mekkoa Kertulle. Samalla yritin herätellä Joonaa, jolla oli Espoon puolella Hipon lentoboksi. Tunnin päästä ekasta soitosta taisin saaha sen hereille. Sovittiin, että tulen junalla vastaan ja haen sen boksin. Jotenkin se kello riensi ja nopeasti nappasin boksin matkaan ja junalla, koiran ja kärryjen kanssa takasin Helsingin puolelle. Tavarat säilytyksestä ja lentokenttäbussin kyytiin. Aikaa ei olu yhtään liikaa ainakaan kun näin sen jonon siellä kentällä. Hyvät oli suunnitelmat osataa vaikka mitä tuliaisia sun muita. Varmistin virkailijalta, että olen menossa oikeaan jonoon, siihen mikä oli noin 200 metriä pitkä. Joo, olin minä. Rautatieasemalta ostin onneksi kilon puuroriisiä, pottumuusijauhetta ja mannapuuroa. Jos vaikka koti-ikävä yllättää...

Siinä jonossa toisella käellä pukkasin Kertun kärryjä, joissa se ei tietenkään suostunu kauaa istumaan. Toisella käellä pukkasin tavarakärryjä, Hippo oli jossakin kolmannessa käessä ja jalalla potkin sitä boksia eteenpäin. Aikani kun siinä jonossa mutkiteltiin, päästiin tiskille. Siinä välissä varmistin vielä kerran, että olen oikeassa jonossa. Siitä huolimatta virkailija siinä tiskillä, jonotettuani sen vajaan tunnin, sanoi, että olen ihan väärässä odotushallissa! Aikani asiaa selviteltyämme todistin virkailijan olevan hakoteillä. Hipon lento piti lähteä maksamaan 2 kerrosta alaspäin, jonka ajaksi jätin koiraparan boksiin sinne ruuhkaan. Maksutiskillä tuli pienoinen yllätys. Lasku oli yli 700 euroa, kun se piti olla reilut 200 euroa. Maksoin ja sanoin palaavani asiaan myöhemmin. Eihän siinä ole mitään ideaa matkustaa Venäjän kautta, jos se on kalliimpaa kuin turvalisemmat maat. No takaisin yläkertaan pelastaan Hippoa ja viemän sitä sinne erikoismatkatavaratiskille. Heiheit ja sitten kiireesti ettimään sitä lähtöporttia. Se oli tietenki vihon viimeisessä nurkassa tosi kaukana ja aina välillä kattelin niitä näyttöruutuja, joissa luki "final call". Juostiin loppumatka ja onneks siellä tiskillä oli ruuhkaa. Kaikki muut oli suhteellisen venäläisen näkösiä.. Kone lähti pikkusen myöhässä.

Ai niin, se finnairin virkailija sanoi siellä tiskillä, että tiedänhän, että joudun ottaan koiran Moskovassa koneesta pois ja hoitaan sen itte seuraavaan koneeseen. Jepajee... Vaihtoaikaa oli vajaa tunti ja kokemukseni mukaan Moskovan virailijat tosi nyrpeitä. Kysyin asiasta noustessani Moskovan koneeseen ja se täti lupasi varmistaa, että koira tulee samaan koneeseen. Itte onneksi näin koneen ikkunasta, että Hippo tuotiin sinne koneelle. Huoli siis pois. Matka meni muutenkin mukavasti, Kerttu touhusi omiaan sylissä ja siinä "seinäkopassa". Dubaissa oltiin puolen yön jälkeen ja sitten vain seuraava huoli taas, miten sen Hipon on käyny. Oottelin aikani sitä matkatavarahihnalla, muttei sitä näkyny. Puolisen tuntia kuupoilin ja kysyin sitten asiasta. "Ei rouva, se koira pitää hakea cargo-villagesta". Just joo, viimeksi se tuli matkalaukkujen seassa. Ei kun Mikko ettimään ja autolla muutama kilsa ihan toiseen paikkaan. Eläinlääkärille piti soittaa ja herättää se tarkastamaan Hippo. Ystävällinen setä sieltä tuli ja koko hommassa meni varmaan tunti, ennenku saatiin Hippo pikapissatusten jälkeen omaan autoon. Kunnossa se taas oli. Ei ainakaan näkyviä traumoja. Jälkeenpäin kuulin, että Eskolan Kaisan mies oli lastannu Hipon Moskovan koneeseen.

Kyllä Dubain vielä tunnistaa 2,5 kuukaudenkin jälkeen vaan paljon on talot taas kasvaneet. Laskin, että rakennustahti on sellaiset reilu kerros per viikko. Tiet menee taas eri reittejä ku ennen, viikonloppu on vaihtanu paikkaa ja skype on blokattu tästä maasta. Ei worki enää. Naapurit muutti pois just kun saivat pihan valmiiksi. Lämpöä on enempi ku tarpeeksi (45), mutta se kuulemma on jo viilenemään päin. Paljon on taas uusia suomalaisia muuttanut tänne. Yhet joutu muuttaan muualle kun vuokra nousi 40%. Kahteen perheeseen tulee perheenlisäystä. Siinäpä ne tärkeimmät. Tuo viikonloppujuttu on kyllä ihan sekavaa vielä. Nyt kaikilla pitäisi olla pe-la viikonloppu, mutta en tiiä onko näin.

Lehestä muuten bongasin Abu Dhabissa olevan salukien näyttelyn. Sitä pitäis lähtä kattoon. Onhan sinne joku 160km matkaa mutta samalla tulis nähtyä sekin kaupunki. Sähköpostiin oli tullu myös agilitykurssi-ilmoitus. Sinnekin voisi mennä, ei kyllä ihan vielä, on liian kuumaa.

Viime viikonloppuna käytii naapuriemiraatissa, Sharjahissa ajelemassa ja aika omituista mutta mukavaa oli kun paikallisradiossa alkoi soida Rasmusta. Lieventää Suomi-ikävää. Ensimmäisessä kahvilatapaamisessa, jossa oli muuten runsaasti porukkaa, suomalaiset naistenlehet tekee myös hyvin kauppaa, sekin osaltaan auttaa Suomi-ikävässä. Tänään vielä ikäänkuin ennaltaehkäiseväksi avuksi avasin big brotherin 24/7 koneelle. Olisin tosiaan voinu jo jonkun kuristaa tämän netin takia, suurelta osin siksi, kun tiesin tuon ohjelman jo alkaneen. Viime vuonna vimeisillään raskaana katoin 24/7 digiboksin kautta minimissään varmaan 5 tuntia päivässä. Nytkin se on kokoajan taustalla.

Tämä päivä menikin menneiden tapahtumien kattomisessa. Samoin agilityrintaman tapahtumapäivitys kesti aikansa. Useat tulokset on jo luettu ja erityisesti Åke-kelpien luokkanousu lämmittää. Samoin tietysti Quukkiksen hopea sekä pk-viestin että vepen SM-kisoista. Ja nyt unten maille, jonne Kertun vienti tänään kesti piinaavan pitkään.