No niin nyt laitetaan nukkumaan. Menet siihen omaan sänkyyn noin ja otat tosta sormesta kiinni. Lauletaan nyt Sinistä unta. No tässähän meni vaan kymmenisen minsaa. Mää meen nyt alakertaan. Jaahas, alle tunti kulu ja huuto alko kuuluun yläkerrasta. En mene sinne heti vaan viien minsan päästä. "Eikö tuo ole jo hysteeristä huutoa?" Ei ole vastaan. Menen silti. Laitan tytön takas makuuasentoon ja lähen pois. Sinne nukahti uusiksi. Olipa helppoa.
Taas kuluu tunti ja sen jälkeen ei oo niin helppoa. Menen itte kans viereiseen sänkyyn ns. nukkumaan ja kuuntelen sitä huutoa. Aina välillä rauhoittelen ja laitan Kertun taas makuuasentoon vaan aina se nousee seisomaan. Ja puree sitä sänkyä. Pure vaan, onneks se ei ollu kallis sänky ja jos oikein lujaa puret ja se menee paskaks, voi olla, ettet koskaan saa sisarusta. Ihan niinku se tajuais.
Välillä käyn naapurihuoneessa kuikuilemassa, jossa mies nukkuu sikeästi kuorsaten.
Mietin aina välillä naapureita, mitähän ne mahtaa aatella. No, oli niiltäki kuulunu jotain välienselvittelyjä edellisenä yönä. Kerttu nukahtaa kolme kertaa kolmen tunnin aikana istualteen, jalat roikkuu pinnojen välistä eikä se tajua kellahtaa makuulleen. Ja taas jatkuu. Huutoa siis yhestätoista kahteen. Yritän olla nukkumaisillani ja olla välittämättä. Kahelta kaajan tytön makuulleen ja siihen se nukahtaa. Menikö tuo taas ihan hukkaan, ei luulis olevan vaikeeta kellahtaa nukkumaan. Mutta kun se vaan on. Aamulla herätään yhtäjaksoisen unen jälkeen puoli ysiltä herätyskellon soittoon. Herätyskello siksi, että yöt on nukkumista ja päivät touhuamista varten. Aamulla mies kysyy, että no, millanen yö oli. Etkö sää kullu mitään? En.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti