tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Yritys hyvä kymmenen

Tämä osa tekstistä on kirjoitettu oikeasti eilen, mutta koska nettikahvilan netti oli rikki ja kerkesin jo tilata kaakaon, kirjoitin silti.
Viikonloppu meni taas vilauksessa. Meän perhettä ei ainakaan voi syyttää yrityksen puutteesta. Yritettiin nimittäin mennä 2 kertaa venemessuille lauantaina. Eka mentiin aamupäivällä joskus yhentoista aikaan ja se aukes vasta kolmelta. Mentiin sitten marinaan kahville. Kerttua yritettiin laittaa yli kaks tuntia nukkumaan päivällä, kunnes se keksi kivan leikin. Taittoi patjansa, istui taitoksen päällä ja rummutti jaloillaan sängynpohjaa. Ruokaki valmistu siinä välillä ja otin Kepan sängystä ja käytiin syömässä ja taas jatkettiin yrittämistä. Vihdoin se uni tuli, mutta tuli samalla kyllä enkat, sellaset 3 tuntia meni neitin nukahtamiseen.
Illalla yritettiin taas venemessuille. Joka tie oli niin tukossa, että ei mitään järkeä. Kaikki muutkin hokas viimeisenä päivänä saman asian. Olis pitäny mennä taksilla. Auton olis voinu viiä kauempana oleville parkkiksille ja mennä shuttle bussilla tapahtumapaikalle, muttei meän lasta kuulemma viiä shuttle bussiin. Sanoi isi. Kun ei niistä kuskeista tiiä, miten ne ajaa.
Olin kattonu Emirates today-lehestä, että arabian rancheilla on esteratsastuskisat 8-11 pm. Lähettiin siis sitä kohti. Kun sinne asti päästiin paikka oli ihan autio. Esteet kyllä löyty, koska ne oli niin hienosti valaistulla kentällä, mutta ketään muita ei ollu mailla halmeilla. Kysyttiin porttivahilta, että onko täällä tänään jotain? Voi madam, ne loppu jo viieltä.
Onneks siinä välissä hokattiin (tai siis kummi ja mummo ja mummon sisko) hokas, että nyt on Kertun nimipäivä. Auton nokka kurvattiin greensin ostarin jäätelöbariin. Se sentään oli auki ja isot annokset vetästiin kupoliin. Kerttu sai oman annoksensa, mutta se ei ole vielä äitinsä jäätelönsyontitaitoja perinyt (tahti on vähintään puoli litraa tunnissa) joten isin piti vähän auttaa.
Kotona tarkistin lehestä ja minä olin oikeassa, lehti väärässä. Pitäs tehä valitus, mutta eipä ole tapana.
Eilen illalla taas harrastin kotoista oloa kuuntelemalla vaalituloksia telkusta ylen radiokanavalta. Luksusta sanoisin. Oma ehokas pääsi läpi, tosin se ei ollu yllätys, toisin kuin Juha Mieto ja Marko Asel. Onhan siellä toki varmaan muitakin heppoisin perustein ja kyllä kai nekin jotain osaa kansaa edustaa.
Isi sitten lähti vuojen ekalle työreissulle. Sanoin sille, ettei ollenkaan olis pahitteeksi jos se kävis useammin jossain. Saatais olla enempi "akkaporukalla". Siis minä, Kepa ja Hippo. Eihän sitä tiiä, vaikka bileet pietettäis. Soitti jo päässeesä perille Budabestiin ja ekana oli suunnitelmissa takin osto, oli kuulemma pirun kylymää.
Oon yrittäny opettaa Kepalle dvd:n kattelua, mutta ei se opi. Tomi traktori lainattiin Aapolta ja Ellalta ja minä osaan itte kyllä ne kaikki jaksot jo ulkoa, ne on oikeasti hyviä, mutta miten tuon tytön sais oppimaan hyvän päälle. Ite ollaan vahattu Kepa päikkäreitten aikaan elokuvia ihan tarpeeksi. Kävi dvd-myyjä ekaa kertaa meillä pimpottamassa, mietittiinki jo, että kauanko menee, että löytävät tiensä kerrostaloihin. Ostettiin 16 elokuvaa, maksettiin niistä jotain 150dhs, eli noin 2 euroa kappale. Ihan laillisia kopioitten kopioita... Ainaki Blood diamond toimi kohtuullisesti. Oli muuten ihan tautisen hyvä elokuva, ellei paras ikinä näkemäni, vaikkakin hillittömän raaka. Uskaltaakohan sitä koskaan enää ostaa timantteja? Ihan niinku niitä olis joskus ostellu.
Tänään oltiin aamulla puistossa suomilasten kanssa ja päikkyjen jälkeen suunnistin teollisuusalueelle antiikki museoon, joka on sellanen kaiken tavaran kauppa. En oo siellä koskaan käyny, mutta mulla oli niien käyntikortti mukana, jossa oli kartta. Yritin löytää perille sellasen tunnin verran. Arvata saattaa, löysinkö sinne ikinä. Tästä suivaantuneena kurvasin yhen ostarin pihaan, jonne kerran yritin Mikkoa saaha parkkeeraamaan, muttei se suostunu. Näytti kuulemma vaaralliselta paikalta. Nyt menin sinne Kepan kanssa. Muita naisia ei asiakkaana näkyny. Vaikka se oli ihan syrjässä se ostari, hinnoissa se ei näkyny. Ostin sellasen prinsessamekon Kepalle ja jotain muuta pientä. Pikkusen alko hiostaan kun raksamiehet kyyläs ja sen tunsi. Kyylää ne kyllä meillä kotipihallaki ja se oikein oksettaa, mutta pakko siellä on kävellä.
Josta päästiinki sujuvasti meän talon valmistumiseen, siis sen talon, jossa on asuttu jo kai kuukausi. Pihalle on nyt laitettu autokatokset ja kuntosalin lattia on päällystetty laminaatilla. Laitteet puuttuu sieltä sekä leikkihuoneesta. Uima-altaissa on vettä, joak on likaista ja pohjat on täynnä hiekkaa. Saunomaan ei vielä pääse. Yks päivä ne sentään kävi kyselemässä, että onko lapsia ja minkäikäisiä. Olis pitäny valehella ja reippaasti, mutten tajunnu.
Ja tästä päästiin sujuvasti siihen, että ollaan saatu mökille rakennuslupa. 25 neliötä sanamökki. Tosi tilava, mutta enempää ei saa rakentaa. Luultavasti saatais kesäksi pystyyn.

Tämä osa oikeasti on siis tätä päivää, tiistait. Ollaan vietetty kansainvälistä päivää. Aamulla soitin entiselle naapurille, slovakkinainen, jolla pakistanilaismies ja sovittiin rannalle menosta. Siellä oltiin reilu tunti, välissä päikyt kotona ja taas leikkiä saman aamuseuran kanssa meillä. Meno yltyi aika rajuksi välillä, koska kaks 1,5 vuotiasta talossa ei hyvää seuraa. Kerttukin osaa jo pitää puolian, eikä niin vain anna tavaroitaan muille. Samalla vertailtiin kotimaiden oloja ja aika hurjalta tuntui slovakkin korruptiosysteemi. Synnyttämäänkin kun menee kannattaa maksaa hoitajille ja lääkäreille vähän sivusta niin sa parempaa palvelua.

Josta tulikin mieleeni, että viime yönä syntyi Kepalle uusi kaveri. Monika-kummitäti pyöräytti pojan! Koot tiedän, mutten paljon muuta. Yliajallehan se meni niin monta päivää, etten laskuissa mukana pysynyt, mutta kyllä ne aina jollain keinolla ulos kaivetaan.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Rööriroopet hommissa

Nettikahvilassa taas... Ehkä kolme päivää sitten keitin riisiä ja polin sen pohjaan. Joo, riisin voi polttaa pohjaan jos lähtee kesken keiton suihkuun. Laitoin kattilan likoamaan ja kaadoin sen vessanpönttön, joka meni tietysti tukkoon. Vesi nousi ihan ylös asti ja laskeutui hitaasti. Sama tapahtui monta kertaa peräkkäin. Unohin asian ja aattelin, että antaa ajan kulua. Tänään ovikello so ja securitymies kysyy, että onko meillä pöntöt tukossa? Mina että ei, mutta kokeillaan. Oho, on se tukossa ja niin näköjään kaks muutakin pönttöä meän asunnossa. Meillähän on siis 3 vessaa meän kolmiossa, jokaiselle oma. Miekkonen sanoi, että kun meän kohalta alaspäin kaikilla on pöntöt tukossa, asutaanhan me kymppikerroksessa. No hups alko posket kuumottaan. Sedät haki jotain työkaluja ja minä mietin, että ketä syyttäis niistä riiseistä. Jos laittais meidin syyksi (meillähän ei mitään meidiä eli apulaista ole eikä tule) tai jos syyttäis miestä (jota en ikinä sais tyhjentämään riisikattilaan ees roskikseen). Aattelin katto, mitä ne sanoo ennenku paljastan syyllisen. Hirvee pulina ja kolina kuulu ja sanoivat, että nyt on kunnossa. Ei ne siis kai mitään riisiä löytäny tai jostain muusta syystä pääsin pälkähästä. Samalla saatiin hoidettua kaikki muutkin vikakohat: ulko-ovi pitää joka kerta paiskata lujaa kiinni, että se yleensä menee kiinni, ei tartte enää. Parvekkeen ovi ei ole koskaan menny lukkoon, nyt menee. Yhestä vessasta puuttuu noin neliömetrin kokoinen levy marmoria, se on kuulemma nyt tulossa ja vessanpönttöjen kannet pysyy nyt ihan hyvin paikoillaan. Että se siitä taas.

Täällä alkaa taas viihtyä vähän kai liiankin hyvin. Yks päivä kun kuuntelin taas radiota telkkarin kautta, siis yleä, oikein ällistyin kun sieltä tuli ylex:n ohjelmaa. Lempiradiokanavan ohjelmaa tulee useita tunteja päivässä, ennen kuin alkaa ruotsinkielinen ohjelma. Pitäis laittaa jonnekki toivetta menemään, että laittaisivat vaan lisää sitä suosikkia. Ehkä tämä alkaa oikeasti tuntua jo paljon paremmalta paikalta elää kun osaa ajaa autolla useampaan paikkaan, ilman montaa uusintayritystä, on tutustunut varmaan viiteen kymmeneen suomalaiseen ainan ja Suomesta palattaessa ei Dubai enää ala masentaa vaan tänne palaa mielellään. Vielä jos tänne sais tota koiraharrastusta. Eivät ole perhana vastanneet sieltä uuesta paikasta mitään. Laskin, että kymmenen viikkoa aikaa enää ekoihin kisoihin ja sinne mennään ihan pystymettästä. No tuurilla vaan.

Täällä elämä on paljon sosiaalisempaa kuin Suomessa oli. Se johtuu siitä, että kun täällä lähes kaikissa muissakin perheissä on kotiäiti, joka hoitaa lapset ja kodin, niin on aikaa tapailla toisiaan ja kyläillä. Melkein joka päivä sitä on jonkun luona tai joku on kylässä. Naistenlehtiäkin pyörii joka nurkissa ihan vaivaksi asti, vaikkei niitä mistään tilaakaan. Koskaan en oo niin paljoa Me naisia, Annoja, Kodin kuvalehtiä ja muita lukenu kuin nyt ulkomailla. Hassua. Miehenkin yöpöytä pursuaa Annoja. Toin sille myös Erä-lehtiä, mutta ennen ku ehin miään sanoa, sillä oli uus seittemän päivää hyppysissä.

Jää niin paljon kaikkea kirjoittamatta kun ei kerkiä ajatella. Neiti istuu tuossa vieressä köytettynä vankituoliinsa ja repii papereita. Osaa se sanoa jo Ippo. Kolme yötä se nukkui omassa huoneessaankin yksin kun siirsin vaan yks päivä sen sängyn sinne. Takaisin se raahattiin syvällisen keskustelun jälkeen isän kanssa, koska tulimme siihen tulokseen, että kaikille on helpompaa kun nukutaan näköetäisyydellä. Ja niin se vaan okeasti on. Kyllä se kerkiää vielä joskus omaankin huoneeseen.

Mies lähtee viikon päästä työmatkalle en muista minne. Saa mennäkki vähäks aikaa pois jaloista. Saahaan Kepan kanssa kurvailla niin paljon ku sielu sietää. Ja sehän sietää. Toukokuun alkupuolella se menee Suomeen viikoksi ja väläytteli idean, että jos lähttäis mukaan ja jäätäis siltä reissulta jo Suomeen. Meillehän se sopii, mutta luulen, että se idea haudattiin jo alkuunsa kun laskettiin, että oltais erossa sitten 2 kuukautta putkeen.

Hanna-Mari muuten: laitoin sulle tekstaria sun kai vanhaan numeroon josku ehkä 3 kuukautta sitte, mutta meni varmaan johki bittiavaruuteen. Laitappa sähköpostia kun kerran oot äippälomalla. En kyllä ole paljoa muillekaan vastaillu kun ei ole sitä....

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Ei vieläkään nettiä

Täällä kamelimaassa tippuu ihan sivistyksen parista kyllä pois. Taas ollaan nettikahvilassa, mutta ei tuo nopeus ole sitä luokkaa, että sitä idolsia sais ladattua. Paska! Pakko kai mennä jonnekki kylään koneen kanssa, että sais ittensä takasi kartalle. Sanoivat nettihommasa, että ehkä kuukauen päästä saahaan meän taloon netti. Just joo.

Pari päivää olin ilman puhelinta. Täällähän on nuo pre-paid-systeemit kännyissä. Tulihan sieltä joskus tekstari, että tule uudistamaan se vuosimaksu, mutta unohin täysin sen. Sitte yks päivä ei vaan enää voinu soitta eikä laittaa viestejä. Kahen päivän kuluttua saatiin aikaiseksi marssia Carrefourin tiskille asiaa selvittään. Arvelin jo menettäväni sen saman numeron, mutta ei. Piti vaan ladata sen vuosimaksun verran (100dhs eli noin 22eur) puheaikaa ja se hävin samantien tililtä. Parin tunnin päästä puhelin toimi taas. Nou hätä enää.

Huomenna meillä on äänestyspäivä, siis eduskuntavaaleista tai jotkut vaalit kummiski. Äänestämään mennään tottakai. Pitää vilasta netistä ehokkaat, ettei tartte paikan päällä arpoa. Uskoisin, että kuulutan johki Helsingin vaalipiiriin... Valitaan sieltä joku vihreä nainen. Nuori. Ihan jo kokemuksen vuoksi tarttee mennä äänestämään.

Ja nyt heräs Kepa. Johan se puoli tuntia nukkuki. Täällä soi niin lujaa tuo musiikki, etten minäkään täällä nukkuis.

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Nörttien maailmassa

Joo, ei ois tätä päivää uskonu tulevan, mutta tuli se. Vähän pohjustuksena, ne muuttomiehet tuli sitten ehkä tunnin myöhässä, pakkasivat kaikki tavarat ja uuessa kodissa oltiin laatikkojen keskellä joskus ysiltä illalla. Pari viikkoa melkein ollaan nyt oltu uuessa kodissa, mutta netti ei ole vielä saapunut. Joten. Olen nettikahvilassa oman tietsikan kanssa. Äärimmäisessä hädässä kaikki keinot on sallittuja. No ei tää mikään hätä, mutta meneehän se päivä näinkin, että ensin uuvuttaa ittensä ja lapsensa shoppailulla ja kun lapsi simahtaa käryihin, mennään kahvilaan, jossa on langaton netti ja kaivetaan se kone sieltä kärryjen alta. Kuppi kuumaa tuossa vieressä. Ei hassumpaa ollenkaan.

Uusi koti piti olla eilen ihan valmis, mutta käytävät on täynnä rakennuspölyä, uima-altaassa ei oo vettä, leikkihuone ja kuntosali ammottaa tyhjyyttään. No kunhan ennen kesää olis valmina, vois sen saunan käyä korkkaamassa. Kuntosalille ei olis mitään asiaa muutenkaan vielä, on tämä räkätauti kestäny sen pari viikkoa kohta. Räkää ei onneks enää paljoa tuu, jos jotain kiinnostaa. Uuen kodin ympäristö on sitä luokkaa, että ymmärrän ehkä paremmin nyt niitä tsunamin tai maanjärstyksen uhreja, jotka kaivaa tavaroitaan esiin jostain luonnonmullistuksen alta. Vihreetä ei meän asuinalueella ole ollenkaan ja hiekkaa pöllyää. Hipolla on lievästi vaikeuksia kusemisen kanssa. Eihän hiekkaan voi lirutella, ei siellä ole ku työmiesten hajuja. Mennään aina välillä greensin puolelle kuselle. Löytyi muuten greensistä Hipolle eka leikkikaverikin, sellanen oisko joku kokkerinnäkönen, eläinkaupasta ostettu narttupentu. Jos uskaltais, nii vois käyä vilasemassa niitä eläinkauppoja, missä oikeasti myyään niitä koiria.

Abu Dhabissakin käytiin, kun ei ikinä missään käyä. Mukavannäköinen paikka. Oli lauantai ja vähän arvelen, että siellä on kai erilai nämä viikonloput ku täällä tai sitten siellä vaan on aina niin hiljaista. Ei mitään ruuhkia, paikka näytti suht valmiilta kaupungilta ja rannalla kilometreittän kävelykatuja. Kaikki siis ihan toista, mitä Dubaissa.

Tenniskisat on vielä menossa ja siellä käytiin Kertun kanssa maanantaina ja springsin entisen slovakkinaapurin kanssa tiistaina. Mikkohan ei koskaan päässy töistä ajoissa maanantaina, joten oltiin yksisteen siellä. Tiistaiksi tuli ne kaverit, mutta ei niitä kyllä paljoa tennis kiinnostanu. Minä yritin, että jos mentäis tuonne kattoon sitä Niemisen Jarkon peliä ja yritettiin me kyllä, mutta se "Saddamiksi" kutsuttu 1,5 v slovakki-pakistanilaispoika ei sitten halunnu olla paikoillaan. Oltiin lähinnä leikkialueella ja syötettiin ankkoja. Käytiin kyllä Kertun kanssa kattoon ihan riittävästi niitä pelejä ja vituiksihan ne meni. Venäläiset hyppi riemuissaan. Niin hyppi ne suomalaislapsetkin, joille annoin ne mun 2 lippua kun lähin pelipaikalta pois. Kysyin niiltä, että onko niillä lippuja ja ne selittään, että ei oo ku ne on loppuunmyyty. Annoin ne liput ja lapset tohkeissaan selittään lippuluukulla anovalle isälleen, että me saatiin kaks lippua. Sen verran kulutin ite niitä lippuja, että voin sanoa livenä nähneeni Nadalin kentällä. Se on komein tenniksenpelaaja, mitä on olemassa.

Ilokseni huomasin, että Kirkkiksellä on lisätty 2 kisaa stadi gamesviikonlopun perjantaille. Joku on tainnu kuulla mun valitukset, kun ei ole kisoja riittävästi. Nyt on sitten 6 kisaa ennen sm-ilmon päättymistä, joista 3 on perusrataa, joista yhen pitäis onnistua. Aina tämän todetessani muistan, että pitäis kai kysyä jo niitä reenimahiksia täältäpäin. Tässä kuussa pitäis aueta sen uuen reenipaikan, pitäis vaan laittaa sinne postia ja kysyä tarkemmin. Onhan tässä 3 kuukautta aikaa. Koira ei kyllä ole missään kunnossa.

Mutta hengissä siis ollaan!