maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Hipolla koti-ikävä


Niin, Hipolla taitaa olla koti-ikavaa. Aamusella kun katselin Kennelpojan kuvaamia epavirallisten kisojen videoita, se tietenkin kuuli kaikki haukunnat ja estekaskyt tuossa vieressa. Pikkusen rupes sillakin jalka napsaamaan, etta nytko paasee. Varmaan kohta 2 kuukautta poissa esteilta. Asken viettelin kotirouvan lokoisaa elamaa uima-allasalueella Kerttu karryissa nukkuen ja kotiin tullessa matolta loytyi puoliksi syoty Tervaleijona-aski. Aika nopeaa ne kuluu ne askit jos meista nyt kolme niita syo. Kerttu on ainut, joka tyytyy enaa pelkkiin pahvikuoriin. 2 rasiaa jaljella.

Ei kannata nakojaan hehkutella younista. Viime yona pidin ns. unikoulua, enka antanut rintaa Kertulle. Ainakin niin paatin kun se yhden aikaan yolla ei tyytynyt tuttiin. Melkein tunnin jaksoin pitaa paani, sitten annoin periksi. Syokoon jos kerran mieli tekee. On se silti hyvin, jos saa nukkua 4 tuntia putkeen ja sitten ylos. Siina hammasta purressani seurasin naapurialueen perheen valienselvittelyja. Tuskin muutkaan tassa lahitienoossa nukkuivat sikeasti yhden ja kolmen valilla yolla.

Eilen kaytiin kuluttamassa aikaa taas ostarilla. Oli paskimmat kuskit, mita taalla on ollut. Siis taksikuskit. Valitsivat pisimat reiti, mita taalla voi ajaa. Takaisin tulomatkalla kirosin jo kuskin maan rakoon kun porrattiin ihan siina ostarin lahella ensimmaiset 5 kilsaa. Lopulta paastiin oikealle tielle ja mita maa nain. Koirakentta!!! Siis ihan siina ostarin tien toisella puolella. Jotain vanhanaikaista pk-puolen puomia ja A-estetta siella oli. Samoin jokunen hyppyeste. Ihan hyva kuski siis. Sinne taytyy joku ilta menna katselemaan tarkemmin.

Muutamia nettihavaintoja viela:

Niinu on aloittanut Rhetilla kisauran, samoin Saviojan Keke uusimmalla koirallaan, Harjun Jari myos Kapullaan.

Taman vuoden karsinnoissa nahdaan varmaan ensimmainen puli, Xosmolle Kokkolassa hienot tulokset. Sattuu viela olemaan mediluokassa ja ei ole mikaan ihan varaton kaveri.

Belgiyhdistyksessa kiehuu (www.finbelge.fi), jalostustoimikunta erotettu ja sen johdosta keskustelukavalta varmaan taas kohta suljetaan ketjuja.

Ja eilen aamulla meidan paikallisradiossa soi Rasmus. Niin ja Karpilla kaksi voittoa.

Ei kommentteja: