Mistähän aloittais matkakertomuksen... Paperisia lippujahan mulla ei ollut, ne piti saaha kentältä. Niitä käytiinki silloin muutama päivä sitten hakemassa, mutta se toimisto oli kiini. Luotettiin siihen, että se on ennen lennon lähtöä auki. No ei ollu. Kävin infosta kysymässä ja neuvoivat menemään lipunmyytitiskille. Sieltä neuvoivat meneen turvatarkistuksen läpi ja tiskille suoraan. Lastattiin tavarat kärryyn ja menin neitosten kanssa porttien läpi. Tiskiltä kysyin lippuja ja miekkoset ihmettelivät. Antoivat jonkun lapun ja menin takaisin sinne lipunmyytitiskille. Siellä pyysivät tietty käteistä rahaa, jota ei mulla ollunna. Siis automaatille, se onneks oli melkein selän takana. Takas tiskille. Tiskiltä sain pitkän ootuksen jäkkeen liput ja takaisin turvatarkastukseen. Tämän väliajan Hippo oli lähtöselvitystiskillä kiinni mun matkataravakärryissä. Lippujen kans takasi lähtöselvitykseen. Kertun turvakaukalon käskivät käydä käärimässä muoviin. Muovipaikalla oli lappu, että 5 dirtsua per paketti. Eihän mulla ollu yhtään, koska mihin sitä tarttis. Tarjosin euroja, vitosen seteliä. Mies otti sen vastaan ja antoi 3 dollaria takasin. Sitten lähtöselvitykseen taas, jossa halusivat maksun Hiposta. Ja kortti ei tietenkään käyny. Sanoivat että nosta 500 dirtsua, se riittää. Nostin 600 varmuudeksi. Taas automaatille ja takaisin. Laukut hihnalle ja Hippo boksiin, antoivat mulle lapun, jolla piti mennä maksamaan se Hippo toiselle tiskille. Jonotin kauan siellä tiskillä ja kun maksun aika tuli, lasku oli 30 kilosta 690 dirtsua. En tiiä, mistä ne sen 30 kiloa saivat, Hippo plus boksi on 17 kiloa. No olin vaan tyytyväinen, että eivät saaneet laskua isommaksi, koska se oli ehkä 70 euroa vähemmän kuin piti olla. No taas automaatille, koska käteinen ei käyny. Kertun kärryt sai ottaa koneeseen mukaan. Ja eikun lampsimaan niitä Dubain kentän piitkiä käytäviä ja koneeseen. Lähes kaikki, jotka kuulivat että lennän Aeroflotilla, kauhistelivat ja varoittivat asiasta. Aina jollekki kaverille oli käyny huonosti. Kone oli täynnä venäläisiä, mutta kukaan ei juopotellut, ei huudellut, koneen nousut ja laskut oli täysin moitteettomat, eikä tavattu ees ilmakuoppia. Kertulle ja muille lapsille tarjottiin muutamat purkit ruokaa ja oma ruokakin oli hyvää. Nukuin Kerttu sylissä noin 4 tuntia. Joten ei mitään valittamista.
Ainut valitus lentoemäntien kielitaidosta. Moskovaa lähestyttäessä tulivat kysymään oliko mulla isot vai pienet kärryt, no mistähän voisin tietää, kun ei ole mihin verrata. Oli kuulemma kahet kärryt laitettu koneen alaosaan ja sanoivat, että saan ne sitten matkatavaroitten kans samasta paikasta. Selitin, että jatkan vielä matkaa, en mene matkatavaroille ollenkaan. Nainen yritti selittää ja haki yhen miehen, joka sanoi, että no problen, kyllä kaikki järjestyy. Kuten arvata saattaa... Kentällä marssin muitten mukana passintarkastukseen, jossa mies sanoi, että tarvin viisumin. Vastasin, että matka jatkuu vielä tänään Helsinkiin, jolloin mun piti palata edelliseen kerrokseen, jossa neuvoivat menemään Transfer-toimistoon klo:11 ja nyt kysymään niitä kärryjä samasta paikasta. Meninkin, mutta nainen siellä sanoi, että niistä pitä itte huolehtia ja eikö mulla ole mitään lappua niistä. No ei ollu. Puhelu koneeseen varmisti, että koneen purku ei ollu valmis ja pyyettiin palaamaan asiaan tunnin päästä. Tunnin kuluttua sama nainen ei tienenkän olu tiskillä vaan oli mies, joka pyöritteli päätään ja soitti johonkin, josta varmistui, että kärryt on löytötavarapaikassa ja ne siirretään suoraan Suomen koneeseen. Tässä välissä oli vielä kolmisen tuntia aikaa Suomeen lähtöön ja sen ajan kulutin istumalla nukkuva Kerttu sylissä katellen ja ihmetellen venäläistä pukeutumiskulttuuria. Varmaan venäläisetkin kattoo meän pukeutumista, mutta jotenkin se valkoinen kotelomekkotyylinen yläosa ja ne sukkanauhasysteemillä kiinniolevat karvasäärystimet korkokenkineen sekä toisella naisella punainen pvc-takki, sekä minihame olivat kyllä kaikien huiput. Oli siellä paljon muitakin.
Koneeseen mennessä näin ikkunasta kun Hippo boksineen nostettiin koneeseen kyytiin, joten huoli huomisesta pois. Ja miehet ihan nätisti kantoivat sitä boksia. Finnairin kone oli tosi väljästi lastattu, mutta ilmakuoppia matkalle sattui ja oma penkkini ei pysyny nousussa yläasennossa. Siinä vartailua venäläiskoneelle. Helsingin päässä matkatavarat tulivat, samoin Kerttusen kärryt. Hippo ei tällä kertaa tullu liukuhihnalla, kuten yleensä. Nyt se piti erikseen pyytää hakemaan ja boksista päästessään oli tietty riemuissaan. Boksin tarkastin, eikä mitään vahinkja ollu sattunu 14 tunnin boksissaolon aikana. Muutama sellainen suolakalasnaksi sieltä löytyi. Oli varmaan jollain alkanu säälittää koiraparka ja aatellu tarjota välipalaa.
Kaikenkaikkiaan siis kiva reissu, kunhan vaan ekaan koneeseen asti päästiin. Kerttu nukkuin hyvin, eikä huutanu ollenkaan matkanaikana. Helsinki-Vantaalta hyppäsin taksiin ja hurautin Espooseen. Ja illalla reeneihin. Hippo väsähti kyllä aika pian reeneissä, mutta ei ne taidot mihinkään ollu hukkuneet. Ihan ok:sti se kulki. Pikkusen kyllä oli havaittavissa kurinpuutetta. Otti väliin aina omia polkujaan, mutta kaikkiaan ok.
Tämä päivä kului lähinnä ulkona, ulkona ja ulkona. Neuvolassa käytiin Pohjois-Haagassa, jossa Kertulle arvosanat: "Ei voisi juuri paremmin olla kehittynyt tämä lapsi tähään ikään mennessä." Ja äiti oli tyytyväinen. Espan puistossa istuskelin varmaan tunnin ja toisen rautatieasemalla. Oli niin hyvä ilma, lämpöä yli 20 ja happea reilusti. Ja Kerttu nukkui. Yli 3 tuntia kärryissä kaupungilla. Oli kai silläki uni- sekä happivajausta. Asiasta sadanteen, on muuten vaikeaa saaha lapsi, joka yleensä nukkuu pinnasängyssä, nukahtamaan tavalliseen sänkyyn. Vaatii hermoja ja käsivoimia.
Viikonloppu se mennä vilahti ohi taas. Perjantaina sain kuningasajatuksen. Vaihdetaan yheksi yöksi nukkumisjärjestelyjä niin, että minä nukun kunnon yöunet ilamn keskeytyksiä alakerrassa ja isä nukkuu tyttönsä kanssa ylhäällä. Yöimetykset kun on historiaa ja on tässä jo yli vuosi tullu nukuttua katkonaisia öitä. Tulos oli seuraava... Yheltä heräsin kun Kerttu kitisi enkä nukahtanu enää uusiksi, vaikka se nukahti. Kahen jälkeen alkoi uusi ktiinä ja menin varovasti ylös. Siellä se isäriepu kanniskeli tyttöään, jonka volyymitaso vaan nousi. Vaihettiin järjestelyjä ja menin Kertun kanssa samaan sänkyyn ja samantien kun laitoin sen selälleen ja annoin käden sille hipelöitäväksi se nukahti uusiksi. Kuulemma ne lapset viimesitään 18-vuoden iässä alkaa nukkuun kokonaisia öitä.
