Perjantai-lauantaiyönä kello soitti kahen jälkeen ja auto starttasi kohti lentokenttää. Kuin ihmeellä, osuin ihan suoraan oikeaan terminaaliin, kakkoseen. Vaikka kirosin monta kertaa kun näin viitan näyttävän viereiselle tielle ja ajoin "väärin", olin silti oikealla tiellä. Ei oikein ne tieviitat pysy ajantasalla tai sitten sinne pääsee montaa kautta. Konehan oli tietty myöhässä ja yli tunti kentällä vierähti. Näin kun muita suomalaisia tuli sisälle ja marssivat suoraan pieneen kauppaan, josta lappasivat Fazerin suklaarasioita kassiin. Minä tietty perässä. Kentältä siis saa Mariannekarkkeja, Fazerminttejä ja Geishasuklaata! Kotimatkalla ei tarttenu tehä kuin yksi ylimääräinen uukkari...
Ollaan kierrelty lähinnä kaupungilla kurvailemassa ja kattelemassa maailman menoa, kolme ostaria on käyty, rannalla on vierailtu ja altaassa uitu. Yhtään kamelia ei vielä oo silmään pistäny, mutta yritetään korjata asia jo tänään. Safarille olisi tarkoitus mennä, kunhan Nokian työajat sen sallii.
Mikko aloitti eilen sanomalla, että "tuli sellanen juttu". Sanoin, että ahaa, tää voi tarkoittaa aika pahaakin asiaa. Sille oli tarjottu uutta sopimusta, joka alkais nyt vuoden vaihteessa ja kestäis kaks vuotta, joten täälläolo pidentyisi kolmeen vuoteen. Ilmaisin aika selvästi negatiivisen suhtautumiseni asiaan. Kolme vuotta poissa harrastuksen parista, jossa aikoinaan vietti useita päiviä viikossa on rankkaa ainakin mulle. Kyllähän täällä voi reenailla, mutta kuka jaksaa reenailla vuosia ilman kisoja. Eihän siinä ole mitään ideaa. Idea on siinä voittamisessa! Tietenki. No asiasta keskustellaan vielä.
Täällä alkaa olemaan kivat kelit. Plus 35 astetta päivällä ja altaassa on kylmä kun nousee ylös. Oikeesti kylmä. Todisteena siitä on mun ääni, joka jäi sinen altaaseen. Nyt on toinen päivä menossa tätä käherrystä. Yleensä ääni menee kerran vuodessa. Kyllä se jo huomenna kulkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti