Teheran, Iran

Mahtava Iran ja Teheran! Aivan loistava reissu takana ja hyviä muistoja loppuelämäksi. Kun alunperin tuskailtiin lippujen ja hotellin saamisen vaikeuksissa, tuumittiin, että tämä voisi ennustaa loistavaa matkaa. Niinhän se oli. En todellakaan voi suositella Teherania heikkohermoisille, hienohelmoille tai shoppailijoille, mutta jos haluaa nähdä toisenlaista elämää ja ikäänkuin palata ajassa taaksepäin, niin Teheran on loistovalinta. Yksi maailman suurimmista kaupungeista, jota ei ole pilattu jenkkimeiningillä tai englantia taitavilla ihmisillä, eikä suinkaan turisteilla. Huivin käyttöön tottuu helposti ja sen poisotto sai olon tuntumaan alastomaksi. Muutama päivä Teheranissa sai ajatukset totaalisesti pois muusta maailmasta.

Onneksi valittiin lenotyhtiöksi Iran air eikä "ykkösluokan" Emirates, koska reippaasti halvemmalla hinnalla saatiin hyvää laatua. Matka kesti noin 2 tuntia ja perillä saatiin kelloa vääntää ihmeelliset puoli tuntia eteenpäin. Tuli siis koettua sellainenkin aikavyöhyke. Viisumia ei hankittu etykäteen, koska sen sai kentältä. Lysti maksoi 70 dollaria per passi, joten se olikin suurin kustannus siinä maassa. Viisumitiskillä siirryttiin Iranin tyyliin sukupuoliasteikossa pohjalle ja kaikki miehet pääsi meän ohi. Virkailija tivasi multa, missä on Hermannin isä? Ja mitä kansalaisuutta se on? Onneks meillä oli hotelli varattuna etukäteen ja saatiin setä rauhotettua hotellin puhelinnumerolla. Toisin oli espanjalaisten neljän miekkosen laita, jotka tuli sääntöjen vastaisesti sortseissa ja ilman mitään kytköstä koko maahan. Saivat tovin selittää virkailijalle, ettei heillä ole Iranissa ystäviä, ei kutsua maahan, eikä etukäteen varattua hotellia.

Koneessa naamioiduttiin paikalliseen tapaan vartalonmuodot peittäviin vaatteisiin: pitkät housut, pitkähihainen trikoopaita ja huivi päähän. Niissä sitten jatkettiin kentällä matkaa rahanvaihtopisteeseen ja oltiin ekaa kertaa elämässämme miljonäärejä. Sitä rahaa sai aivan käsittämättömän määrän. Sillä ei siis ollut mitään arvoa. Tuossa nipussa on suunnilleen 1,7 miljoonaa. Eka kerran mentiin sekasi taksin maksussa. Kukaan ei ollut etukäteen maininnut, että maassa on tapana ilmoittaa hinnat niin, että viimeinen nolla jätetään mainitsematta. Siis jos hinta on vaikka 10 000, se on oikeasti 100 000. Taksikuski siis meinas vetää hikarit, kun tarjottiin sille melkein 10 kertaa liian pientä summaa... Tämä opittiin kyllä nopeasti, eikä enää paljastettu tyhmyyttämme.

Hotellilta saatiin onneksi hyvä kaupungin kartta, johon oli tosin tiivistetty suunnilleen 60 kilometrin levyinen kaupunki. Lähettiin silti heti kuluttamaan kengänpohjia ja käveltiinkin ekana päivänä varmasti yli 10 kilsaa. Taksia ei otettu! Käytiin puistossa tutkailemassa paikallista elämää sekä mm. mattomuseossa sivistämässä itteämme. Iso erittäin vehreä puisto oli täynnä paikallista kansaa, erityisesti pariskuntia nauttimassa toisistaan. Ihmeteltiin matkan aikana lapsien vähyyttä. Näin kolmen päivän aikana ehkä yhteensä viiet kärryt ja yhen pyörätuolin. Ei silti, kyllä niihin saakelin "mukulakiviin" hermot meniki monta kertaa. Vähän väliä oli joku este rakennettu, josta kärryt sai nostaa ylitte. Onneksi paikalliset miehet oli avuliasta porukkaa. Yhtään lemmikkieläintä en nähny, Satu tosin väitti nähneensä yhen koiran. Muutama kulkukissa sekä pari kanaa jäi mieleen. Niin ja yks mahottoman iso rotta, joka sai Satun haukkomaan henkeä. Itte tecomin raksa-alueella 2 vuotta asuneena ei rotat enää kiinnitä mun huomiota vaikka oliskin kissan kokoa, kuten tämä Teheranin paikallisrotta.

Iltaa kohti elämä kaupungilla kiihtyi ja nuorisoakin tuli kaduille aikaa tappamaan. Ihme ja kumma, tässä noin 10 miljoonan asukkaan kaupungissa vastaan tuli ne samalla lennolla Dubaista saapuneet sortiasuiset espanjalaiset, jotka olivat löytäneet ittelleen hotellin sekä paikallisen oppaan. Kaikki he puhuvat erittäin huonoa englantia, jopa paljon huonompaa ku minä, joten kommunikointi oli pikkusen vaikeaa ja väärinkäsityksiäkin tapahtu...

Perjantaina hypättiin taksiin ja hurautettiin etukäteen suunnitellulle museokierrokselle. Päivän aika käytiin tiiraamassa pari palatsia, taidenäyttelyä, villieläinmuseo ja lisää palatseja! Ennalta oltiin netistä listattu wikitravelin suosittelemat 7 kohdetta, joista lopulta 5 käytiin tsekkaamassa. Nähtiin mm. Picasson pari työtä, Warholin rustauksia sekä historiallisia hallitsijoiden hienoja palatseja. Istuttiin paikallisten (no ei ollu muutenkaan paljon turisteja...) suosimassa kahvilassa, jonka lattiasta kasvoi iso puu läpi katon. Ajettiin "pimeällä" taksilla, koska ei ollu vaihtoehtoja, muut ei ottaneet kyytiin. Oltiin menossa pari kymmentä kilsaa väärään suuntaan heän reiteiltään. Kuskit sanoi, että ei, he eivät mene yläkertaan vaan alakertaan... Jouduttiin vähäjärkisen parkkipaikkajärkkääjä-äijän huohottamaksi. Nähtiin kun 7-kuiselle paikalliselle vauvalle syötettiin ranskista. No, samassa raflassa saatiin myös ylihyvää pitsaa ja Hermannille tuotiin oma soppalautanen... Todettiin kahen toisistaan tykkäävän miehen hivelevän toisiaan avoimesti. Satuttiin olemaan ketjukolaripaikalla. Mitähän vielä? Ennen kaikkea melkein totuttiin aiheuttamaamme huomioon. Erityisesti Hermanni oli ihmetyksen kohde. Toisena päivänä arvelin Hermannin saaneen jonkun allergisen reaktion punoittavien poskien takia, mutta ehkä se vain johtu niistä lukuisista pusuista ja poskien puristeluista. Dubaissa lapsiin ei juuri kiinnitetä huomiota verrattuna Iraniin. Ehkä tämäkin johtuu siis vaan turistien vähäisestä määrästä ja iranilaisten tummista silmistä. Kyllähän tuollanen sinisilmäpoika vetoaa. Toisena päivänä aloinkin "velottaa" kuvan kuvasta. Siis jos halusit ottaa H:sta kuvan, otin myös kuvaajasta kuvan. Näin saatiin myös omalle kameralle tallennettua paikallisia kasvoja.

Etukäteen oltiin luettu Teheranin olevan erittäin saasteinen ja liikenteen kaaosmaista. Saasteista en olis läheskään samaa mieltä eikä se liikenne nyt niin kamalaa ollut. Olihan siellä toki tapana ajaa päin punaisia, jalankulkijoita ei väistetty, turvavöitä ei käytetty (takapenkeillä ei niitä myöskään ollu), yks eukko peruutti yks suuntaista suht vilkasta katua noin 300 metriä pimeässä ilman valoja yms. Poliiseja oli joka paikassa ja varsinkin partioivia armeijaäijiä, mutta kukaan ei puuttunu millään tavalla. Näistä armeijahommista sai ekan kuvan heti lentokentältä lähettyämme. Tien sivuilla oli jos minkälaista rakennelmaa ja katoilla heilu aseistautuneet tyypit. Teheranin kaupunki oli täynnä partiotyötä kuulemma tekeviä maastohousuja, joiden merkitys jäi pikkusen epäselväksi meille. Aseita ja pamppuja tuli nähtyä enemmän ku ikinä. Samoin muuten myös kerjäläisiä, katumyyjiä (myivät kaikkea hammasharjoista housuihin, kukkiin, sytkäreihin ja teehen) ja lapsityövoimaa. Puistoissa oli telttoja ihan asumiskäyttöön, muutama tyyppi asui tien varrella tai ojan reunamilla.

Lauantaina suunnattiin mm. Golestanin palatsille, jossa tyypilliseen tapaan piti ostaa portilta 6 eri lippua, jokaiseen pieneen tai vähän suurempaan tönöön. No oli ne kyllä oikeasti mahtavia palatseja, mutta alkoi vähän olemaan jo sellainen kulttuuriähky. Iranin kansallismuseossakin oli vaikka mitä, mutta me moukat kehattiin kiertää se paikka viiessä minuutissa läpi ja vaihtaa paikkaa. Posti löytyi lopulta sattumalta, ei toki siitä, missä se kartan mukaan olis pitäny olla, mutta postimerkkejä meille ei myyty. Postissa ei tietysti ollut postikorttejakaan myynnissä, joten sori, kortteja ei saa kukaan. Lopulta suunistettiin jätti isoon basaariin, jossa kuhisi varmaan tuhansia ihmisiä. Ahtaat ja ah niin mukulaiset kujat... oli täynnä jos jonkinlaista kapustaa ja kattilaa, vaatetta, korua ja meisseliä. Paikka oli niin iso, ettei siitä jääny minkäänlaista hajua. Mansikan maku sentään hurmas. Aika nopeasti todettiin, että juuri mitään ei löydetä ostettavaa, ei ainakaan sellaista, mitä tultiin hakemaan. Tefalin kattiloita saa carrefourista ja Dolce&Gabbanan alkkareita ei välttämättä haluta. Ainakaan niin aitoja, samoja saa tekstiili soukista. Suuri ero vaan siinä, että kukaan ei tyrkyttäny yhtään mitään!

Lentokentälle lopulta lähettiin hotellihenkilökunnan suosittelemana hyvissä ajoin just ja just ratin ja taakse vedetyn penkin väliin mahtuvan huohottavat kuskin ajamana. Tyyppi selitti koko matkan farsin kielellä meille taakse jäävien rakennusten nimiä ja tarkoituksia kai... Kentällä tavattiin sama espanjalaisjoukkio, jotka olivat viettäneet koko ajan uuden iranilaisen ystävänsä kanssa mm. kotibileissä. Satu kysäisi tyypeiltä, mitä ne Dubaisa työkseen tekee ja miten ne pystyy työskenteleen, kun niien enkku on niin huonoa. Siinä vaiheessa mulla vähän hävetys nosti päätään, mutta kyllä ne itekki asian tiedostivat. Olivat mediafirmassa töissä, jossa yli puolet on espanjaa puhuvia kavereita. Kuvaavat 2 päivää viikossa työkseen jalkapalloa. Lopun ajan makoilevat rannalla, hengaavat baareissa, asuvat JBR:ssä työnantajan piikkiin ja saavat tuplapalkkaa Espanjaan verrattuna. Pesti kestää 9kk ja kaks viikkoa on aikaa enää kotiinpaluuseen. Työhän se on sekin :)


Hermannin osalta ensimmäinen lentokoneella tehty reissu meni loistavasti. Sekä meno- että paluumatkan tyyppi veti sikeitä. Päivät seurailtiin menoa rintarepusta tai sai rytisevää kyytiä kärryissä. Yöt meni kyllä enemmän syödessä ku nukkuessa, tosin hotellilla ei ollut matkasänkyjä, joten ymmärrän yskän. Viime yö kotona meni vanhaan yhen-syötön-malliin.

Kuvia olis vaikka muille jakaa, mutta tämä bloggeri on menny sen verran hankalaksi kuvien lisäämisen suhteen, että tällä erää en jaksa enempää laittaa. Jatkossa ehkä lisää. Pari tuntia tähänkin meni, joten vois jo pikkuhiljaa valua yläkertaa koisimaan. Siellä se Herkkukin jo vetää sikeitä, ekat pottu-perunalusikalliset masussaan! Tosin suurimman osan se kielellä sujuvasti pukkas ulos. Varsinainen Suomipoika. Syntyny Arabiemiraateissa, ei koskaan käyny Suomessa, passista löytyy sekä Omanin että Iranin viisumit.