Ei täällä mitään tapahu!

Eipä vähän, tietäisitte vaan... Päivät kuluu tappavan tylsästi, mutta jotenki se kesä vaan pukkaa tuloaan. Eilen ilmotin itteni kolmeen agikisaan ja kahteen tokoon. Hah, mitähän siitäki tulee? 12 vuotta sitten oon viimeksi ollut alokasluokassa, mutta silloin tais tulla jos ei ihan 200 pojoa ni 196 ainaski. Nyt tähätään siihen ykköstulokseen. Kaikkea sitä ihminen pienessä päässään kuvitteleeki. Lämpö sumentaa aivot.

Lentolippuja ei oo varattu tietenkään vieläkään. Hinnat nousee, mutta antaa nousta. Mies lähtee Kiinaan pariksi päiväksi, jos saa viisumin. Pääsee kuulemma ihan kattomaan nähtävyyksiäkin. Ite olen päästäny suustani sanat: haluan täältä pois. Jotenki tuntuu taas vaan tyhmältä valittaa kotiäitin elämästä, miehen palkan tuhlailusta, maastoautolla ajelusta, lähes aikatauluttomasta elämästä, siis ihan hengailusta. Mutta aina kai sitä ihminen jostain löytää valitettavaa.

Englannin vieraskin tuli ja meni. Mukavahan se on, mutta jotenki se vaan alko se mukavuuskin ottaa kupoliin. Puolet niistä vitseistä meni ohi puolin ja toisin. Mitä lähemmäs loppuaan viikko eteni, sitä huonommaksi varmaan mun kielitaito muuttu. Ei vaan jaksanu enää miettiä mitä sanoo. Tuli näytettyä kaupunkia sen verran, että kaveri on ihan valmis muuttamaan tänne jos vaan töitä löytyy. Kävihän se haastattelussakin, jospa se tuottaa tulosta. Oppi muuten varmaan sen, että meän perheellä on ainutlaatuinen huumori. Lähettiin rannalle vikana päivänä ja annettiin kyllä kunnon kertoimilla olevaa suojarasvaa kaverille ja se laittoki sitä ahkeraan. Kotona jo naurettiin, että kyllä sää siellä palat. Rannalla tunnin oltuamme vitsailtiin, että ollaan vielä kolmisen tuntia. Vieras siinä vaiheessa jo etiskeli varjopaikkaa ja laitto paitaa päälle. Me vaan hymisteltiin, että joko punottaa. Kotona me vasta neurettiinki (vajaa 2 tuntia oltiin rannalla) ku iho oli ku pienellä porsaalla, ihan kärtsänny. Se katto aika himmeellä tavalla meitä ;)

Käytiin myös syömässä Madinatissa Beef companyssä ja saatiin käytettyä se miehen töistä saamansa lahjakorttikin. Itte sen kortin löytyminen tästä kämpästä sekä sen arvon selville saaminen onkin sitte ihan eri juttuja...

Viime viikon koirareenit oli verenpainetta hyvin nostava tapahtuma. Tähän asti porukat on jotenki saanu koiransa pysymään aisoissa, mutta nyt kaikilla suunnilleen napsahti. Mulla palo käämit eikä oikein enää jaksa kiinnostaa. Samoin palo hihat sillä tottiksen vetäjällä. Sovittiinki, että tästä lähtien ei enää panna postituslistalle mitään tietoa reeneistä vaan otetaan harvat ja valitut mukaan. Ihmiset ottaa sen ihan omaksi turinapaikakseen ja koirat kuseskelee sata kertaa putkeen sekä nuuskii tauotta maata. Yritä siinä sitte vielä kalastella niitä kentän toiselta reunalta kun ne lähtee lapasesta heti ku remmin irrottaa. Jos välillä sattuuki jollekki menemään kaaliin joku pieni ratapätkä ja koiraki vielä pysyy hanskassa ni eikö saat..a siihen joku kokkeri rykäse paikalle sotkemaan kuviot. Onneks kuumuus uhkaa sopivasti ja onpa heille tarjottu jotain alkupalaa. Uskokaa tai älkää, paras koira täällä agihommissa on ehottomasti sen vinttikoiratyypin silkkiterrieri. Ottaisin sen vaikka itelle kisakoiraksi jos saisin. Se on aivan mahtava, juoksee ihan kympillä!

Hipsun omat reenit ei oo kyllä ihan edenny, mutta nyt pitää ottaa taas niskasta kiinni itteä. Kontaktiesteitä ei oo edelleenkään tehty ollenkaan, lukuunottamatta sitä yhtä lankunpätkää joka on tuossa muutaman korttelin päässä. Työmiehet varmaan arvaa, kuka on varastanu mahdollisesti tulevaisuudessa katoavat laudanpätkät, niin himoavasti mää niitä kattelen. Tuolla on pilvin pimein just sopivanlevysiä lankkuja ympäri raksatyömaita. Suunnitelmat on jo ihan selvät. Joku ilta pimeällä menen ja otan kaks lankkua ja raahaan ne tuohon naapuritontille sellasen sähköjohtorullan päälle. Siinä sitten tehään kerralla kuntoon kontakti-reenit. Sitten Suomessa kun ollaan niin ihmetellään taas tulosta...

Kertulla änkytyskausi jatkuu, välillä tosi pahanaki. Kyllä se silti välillä saa suunsa auki kunnolla ja sieltä tulee pienen tytön ihmeellistä tarinaa. Tässä yks päivä muisteltiin mummilaa ja siellä asuvia ihmisiä ja eläimiä. Neiti väitti eka, että siellä asuu Kuukkis ja Isokoira (Ruutis). Minä selitin, että ennen siellä asuiki, mutta isoa koiraa ei ole enää. Neiti siihen, että niin ei ookkaan. Se meni nukkumaan, sitä väsytti kovasti. Toinen päivä keitin kanaa ja laitoin Hipon kuppiin jämät, annoin kupin neitille ja sanoin, että kutuppa Hipsu syömään. Sanot sille vaan, että Hipsu täällä on ruokaa. Kerttu sanoi, että ei ku äiti sanoo. Mää oon liian pieni siihen hommaan. Eilen ostettiin lelukaupasta ihan huippujuttuna pieniä muovikoiria 12 kipaletta. Laskettiin niitä välillä ja yks oli hukassa. Kepa menee suoraan Hipon eteen ja avaa sen suun kaksin käsin ja sanoo, että mää katon Hipsun suuhun olisko siellä yks. Suun se sai auki, muttei siellä mitään ollu. Päivällä se touhotti niien koiriensa kanssa ja sano, että isi saa illalla valita itelleen yhen. Isin tullessa kotiin se sai tosiaan valita yhen koiran ja valitti kai eniten kultaista noutajaa muistuttavan. Neiti otti heti koiran isiltä pois ja anto tilalle buldoggia muistuttavan ja sano, että eiku isi haluaa tämän.

Tällä hetkellä neitin ykkössana on mitä? Sano sille ihan mitä vaan, ni vastaus on mitä? Jos siitä huomauttaa tulee se tuttu litannia: Einari sanoo aina missä ja Elvi sanoo anna ;)

Jos joku ihmettelee tuota kuvaa ylhäällä, ni se on taas neiti valokuuvajan harjoituksia.