Pohjoisen reissu oli ja meni. Kaikki kuvat on otettu sillä matkalla, on lasten isomummoa, ukkia, lumiukkoa poikineen Oulussa ja aina niin kiinnostavaa ukin pianoa. Oltiin paluumatkalla vielä yks yö Oulussa ja siitä sitten ajamaan etelään. Kerttu teki niin antaumuksella muumi-tietokoneella hommia mun avustuksella, että meillä meinas bensa loppua keskelle ei-mitään. Yhtäkkiä katoin, että bensavalo palaa ja mittari näyttää jo viivaa jäljellä olevien kilsojen kohalla. Alko syke nouseen kunnolla. Viimiset lukemat on 20 kilsaa ja sen jälkeen tulee pelkkää viivaa. Onneks maisemat alko näyttään siltä, että siellä metässäkin olis jo tulomatkalla koettu huoltis ja niin se oli viien kilsan päässä. Saatiin tankattua ja matka jatkui. Oulun kohilla käytiin ekaks Kärkkäisellä hypistelemässä kuppeja ja lautasia, mutta mitään meän tarvitsemaa ei ollu. Loppumatkalla käytiin Lahessa ABC:llä, jossa oli Iittalan outlet. Sieltähän sitten lähti iso kassi niin tarpeellisia lautasia, laseja, neitille omat espressokupit ja joku vati. Pimeällä ajettiin loppumatka ja Keravalle oisin jääny jos ois pitkän matkan ärsytys kasvanu enää senttiäkään. Ei jaksanu enää. Joskus tuo pikkuneitin järjenjuoksu ihmetyttää, kuten kehälle päästyämme. Ajattelin samaa asiaa, jonka se sano ääneen. Kerttu huomautti takapenkiltä, että pitää soittaa isi tulemaan meitä vastaan kantoavuksi. Ei se ihan tyhmä ole.
Viikko hurahtikin sitten miehen isoveljen punkatessa meillä. Oli tullu Ruottista tänne viikoksi töihin. Seuraavana viikonloppuna tuli vielä pikkuveli ja isäkin, tosin ne vaan kyläilivät. Hyvästelivät samalla tämän suvulla alusta asti, eli 50-luvulta saakka hallussa olleen asunnon.
Muuten ollaan pyöritelty asuntoasioita ja muita hoitamattomia asioita. Mitään ei siis ole saatu kuitenkaan käytäntöön. Jo kesän lennoissa rusentunutta matkalaukkua ei ole saatu korjaukseen, miehen autosta puuttuu talvirenkaat, kummastaki puuttuu kilvet, kirpputorille ei ole viety mitään, asuntolainaa ei ole kilpailutettu yms. Pari viikkoa aikaa muuttoon ja muuttofirmoja pyöritellään kans. Kuinka paljon halutaan osallistua ite? Hempan kanssa ei paljoa kanneta roinaa, se vaatii yhen ihmisen huolehtimaan siitä eikä yksin oiken saa lipastoa alakertaan. Tai saahan se, mutta jälki ei ole kaunista.
Etelään palattuani olen alkanu laittaan Hiponkin elämää järjestykseen. Hierojalla ollaan käyty kaks kertaa, pari kauratyynyä on ommeltu lämmikkeeksi selkää varten, vitamiinipilleri on menny suuhun aika monta kertaa ja back on track-loimi on tilattu, sekä aloitettu taas tokotreenit, kun ei oikein esteille viittis mennä puilikuntoisena. Niin ja kitekatista on siirrytty NEUhun melkein pelkästään. Tänään kävin vielä tilaamassa sen super tassusalvan lähieläinkaupasta. Olen sitä maagista ainetta käyny ettimässä nyt kaheksasta eläinkaupasta tuloksetta. Koira oli niin sairaan jumissa vähän joka puolelta. Tämän päiväsen hieronnan ansiosta se joten kuten aukes ja antoi jo venyttää kumpaakin etujalkaa. Selkä kai se ensisijainen engelma oli, mutta kuulemma oli jumissa niskasta asti. Viikonloppuna on bemarileiri, jonne saatiin lupa osallistua. Sitä ootellessa.
Ai niin. Paremman ajankulun puutteessa käytiin lauantaina kattomassa Hyvinkään kisoja reilut seittemän tuntia ja sunnuntaina mentiin Myyrmäkeen lemmikkimessuille. Onneks otettiin Hippo myös mukaan tarkoituksena laittaa Kepa sen kanssa lapsi ja koirakisaan. Selitin ennaltaan neitille, että siellä ei tartte osata mitään, eikä ole mitään väliä, kuka voittaa ja kuka häviää. Tietty Kerttu oli pienin siellä, päätä lyhyempi seuraavaa kakaraa. Seittemän osallistujaa siellä oli ja tuomari pisti Kertun hopealle! Se teki kaiken, mitä tuomari pyysi lähes "ammattimaisesti". Tosi sievästi talutti eestaas ja ympyrää. Hippokin käyttäytyi tosi hienosti, ainoastaan hyppäsi muutaman kusiläikän yli tapansa mukaisesti... Neiti (ja äiti) oli niin maireana elämänsä eka pokaali käessä. Pokaalia tärkeämpi oli kuitenkin se pedigreen iso tuotekassi, jossa oli jos jonkinmoista makupalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti