keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Keskiviikkokitinää


Olin taas tajuttoman typerä eräänä päivänä. Kai sitä aina jonkin virheen tarttee kerran tehä, että oppii jotain. Pitäis oppia vähän valehtelemaan. Kaverini slovakki-Jana kysyi yks päivä suoraan, että paljonko mieheni tienaa. Oikeesti tuo kysymys kiinnostaa joskus itteäniki, että paljonko täällä yleensä ihmiset tienaa, mutte ole koskaan sitä keltään kysyny. Eihän sellasta voi kysyä. Vastasin aluksi ihan totuudenmukaisesti, etten oikeasti tiiä tarkemmin. Kerroin kuitenki arveluni palkasta sekä muista ns. etuuksista. Jana meni ihan hiljaiseksi. Koska tajusin samantien mokanneeni ja aattelin, että tilanne on jo menetetty, kysyin suoraan hänen miehensä palkkaa. Niissä oli aika ero, hänen miehensä on Pakistanista ja on paikallisella töissä, arvelisin, että jonkin sortin insinöörinä. Seuraavat pari tuntia meni siihen, että purin hammasta ja yritin saaha tilannetta jotenki takaisin vanhoille urille, ennen palkkakeskustelua. Mietin omassa mielessäni, minkälaista palkkaa yleensä Suomessa ja Slovakiassa ihmiset saa ja varmaan samanlaiset erot on niissäki. Samoin mietin, että täytyyhän Janan huomata, että vaikka miesten palkoissa on suuri ero, heän perheessä on 2 autoa, he asuvat rivarissa, heillä on aina suunnilleen uusia vaatteita ja heillä käy puutarhuri. Me kituutetaan yhellä autolla, asutaan kerrostalossa ja sinäkin päivänä mulla oli päällä lahkeista rispaantuneet ja muutenkin rikkinäiset housut ja hikinen paita. Että sellasta glamouria rahalla saa.. Kuka sanoi, ettei tyhmiä kysymyksiä ole, vain tyhmiä vastauksia?

Käytiin yks ilta elämämme ekalla Iftarilla, siis sellasella aterialla, jonka nää Ramadanin ajan paastoajat vetäsee kitusiinsa heti, kun aurinko laskee. Sanoisinko, että oli ns. paikallisin paikka ikinä, missä oon käyny. En muista ravintolan nimeä, mutta tuolla kaukana beach roadin päässä se on. Tosi hienosti sisustettu ja koristeltu, asiakkaana lähinnä ihan paikallisia tyyppejä buffettiaan nauttimassa. Ruuat oli ihan täkäläisiä, joten mausta voi jokainen olla omaa mieltä. Varmaan ihan hyviä, kunhan niihin tottuu. Olihan siellä omaankin makuun erilaista lihaa, kalaa, salaatteja ja jälkkäreitä. Harmi kun ei ollu kameraa mukana.

Vessareissu oli kans ihan paikallista tyyliä. Sinne oli mustakaapuset naiset levittäneet Guessin kassinsa pöydille ja helmat hulmuten lisäsivät huulipuniansa. Ei puhettakaan, että oisivat väistäneet siitä lavuaarien eestä. Jotenkuten päästiin sinne veskipöntölle. Vähän aikaa meni, ennenku tajusin, että ne "excuse me madam"- sanat oli mulle tarkotettu. Minä, että mitä? No se vesi on älyttömän kuumaa, että ole varovainen sen lapsen kanssa. Mietin, että mitähän ne aattelin mun tekevän sillä vesiletkulla Kertun kanssa. Muistin kyllä, että yleensä paikallisten veskissä käynnin jälkeen lattiat lainehtii veestä. Selvittiin sieltä veskistä ulos ja neitit teki käsien pesun kyllä äärimmäisen vaikeaksi. Siitä huolimatta ne tietty ihaili Kerttua ja jakeli sille pusuja suoraan suulle niillä tautisen punasilla huulillaan. Voitte kuvitella, minkä näkönen Kepa oli sen jälkeen.

Jos jotakuta kiinnostaa, enkä ole ennen muistanu mainita niin meidän Kerttu se on oppinu käymään potalla. Kotona ollessa ollaan aina ilman vaippaa kun ollaan hereillä ja neiti käy itekseen potalla ja huutelee sitten, että mitä tuloksena tuli. Vahinkoja tulee ehkä tahtia yks per viikko. Vaikka vaippa varmuuen vuoksi lähes aina on housuissa kun ulos mennään, neiti ilmoittaa kyllä jos tarttee vessaan mennä. Toki sinne vaippaanki jotain joskus tulee. Ollaan myös käyty "puskapissalla" pihalla, vaikkei meillä puskia ookkaan. Tuonne vaan aavikon reunalle ja housut alas. Se vasta onkin mukavaa puuhaa Kepan mielestä. Muutaman kerran on myös heränny kesken yöuniensa puolen yön aikaan ja sillon pitää mennä potalle pissalle ja sitte takas jatkamaan unia. Edistystä, sanon minä!

Puhe ei kyllä kamalasti sitten ookaan vielä parantunu. Tänään itteasiassa kuulin ekaa kertaa 4-sanaisen lauseen ihan vahingossa. Se oli jotain tyyliä: "Ei saa piitää tähä". Kepa on tietty piirtäny kaikki kirjat ja lehet pareman tekemisen puutteessa. Seiniin ei vielä oo pahemmin taiteillu, telkkariin kylläki. Kyllä se kai sen puheen ja seiniin piirtelyn oppii myöhemminki.
Viikonloppu onki sitten tavallista pitempi, koska Ramadan loppuu ja alkaa Eid-pyhät, jotka kestää kai 2 päivää. Lapset ei mene huomenna enää kouluun, sitte on normaali viikonloppu pe-la ja sitte 2 yleistä vapaata. Paitsi meillä toki mennään sunnuntaiksi töihin ;)

Ei kommentteja: