Tapahtuuko se vihdoin?

Neiti oli isin kanssa keskustellut asiasta "nukkumaan omaan huoneeseen". Olen kans samasta asiasta puhunut jo jonkin aikaa. Hieman liioitellusti varoittelin jo ennen Hermannin syntymää, että kohta sää et saa tässä huoneessa nukuttua kun se kuitenkin rääkyy koko ajan, vauva siis. Sänky siirrettiin jo vuosi sitten neitin omaan huoneeseen kai kolmeksi yöksi ja kannettiin kohta takaisin. Silloin neiti alkoi heräilemään suunnilleen 5 kertaa yössä. Eilen sänky pantiin taas palasiksi ja kasattiin taas naapurihuoneeseen. Nukahtaminen kävi kivuttomasti, kunnes herättiin parin tunnin päästä. Äitin apua tarvittiin lopulta vessaan, vettä antamaan ja räkää pyyhkimään. Nälkäki oli tullu niin pitkillä unilla ja jugurtin voimalla mentiin takaisin nukkumaan muumien väliin. Aamulla herättiin omasta sängystä pirteänä ja eka tarra on taas jääkaapin ovessa kiinnitettynä. Viiellä tarralla pääsee ostamaan uuen unikaverin. No, ei nuolasta ennenku tipahtaa. Hain nimittäin tänään neitin tarhasta kesken päivän itkien kotiin. Ei enää halua sinne paikkaan kuulemma mennä.

Hermannin kanssa meni eilen taas enemmän aikaa nukutusrumbaan. En ees tiiä, onko se yliväsyny vai mahakipuinen, mutta tunnin se vei. Lopulta nukahettiin omaan sänkyyn 4:ksi tunniksi, imetys, takaisin omaan sänkyyn 3:ksi tunniksi ja sitten se tuttu psykedeelinen loppuyö, josta mulla ei ole mitään hajua. Vielä en ole siirtyny siihen kynä paperi-systeemiin, jossa kirjaan ylös kelloajat, jolloin syyään. Ehkä pitää kohta siirtyä, ni saa itekki tolokkua, että nukutaanko meillä paljon vaiko vähän. Ihan sama silti kuinka paljon valvotaan, on se niin ihana pikkupoika!

Pannaan tähän väliin todistusaineistoa piparkakkutalosta vuosimallia 2008. Ihan oman käen tulosta alusta asti, sekä "kaavat" ja taikina. Vähän se näyttää kämäseltä, koska en muistanu ostaa kaupasta karkkeja koristeeksi, joten nuo on ne mitä kaapista löyty. Äitille tiedoksi, että tein myös torttuja äsken. Tarkoittaa siis ihan luumujen keittelyä ja survomista sekä voitaikinan kaulimista. Tuloksesta ei niin väliä, mutta alan pikkuhiljaa kasvaa perheenäitiksi. Kinkkua eikä kalkkunaa meillä sentään tuhota tänä vuonna... Vielä lupasin yhen satsin pipareita pyöräytellä kepan kanssa ja jos koittais tehä pipari-glögi-juustokakun. Ugh!

Vuojen viimiset synttärit vietettiin Kertun bestiksen Tillin luona! Tilli saavutti kunnioitettavat 3 vuotta ja myös isit oli kerrankin juhlissa mukana. Juhlissa oli myös yksi koti-isi, joka on jo kauan näyttäny suhteellisen tutulta. Nyt oli hyvä tilaisuus kysellä vähän taustaa. Sama juttu oli hällä ku mullaki, eli jos joku kysyy kotipaikkaa niin vastaan, että Kemi, koska kukaan ei tiiä Keminmaata. Utelin, että ootko siitä kallinkankaalta siitä valkoisesta tiilitalosta siitä sillankupeesta ja oli se. Ikäeroa meillä vaan on viitisen vuotta, joten ihan kamuja ei olla oltu, mutta muistin hänet kyllä. Ei siellä niin paljoa nuorisoa silloinkaan ollu.

Hoitelin tänään taas sen tunnin aikana (jonka neiti oli hyvällä tuulella tarhassa) joulupukin hommia. Aika vaikeaa on vaan päättää, että ostaako paljon vaiko hirveän paljon lahjoja omalle lapselle. Vielä sen muistaa, kuinka kiva oli lapsena availla paketteja. Jos nyt oikein muistan, niin hirveästihän niitä paketteja siellä mummolan pussilakanan sisällä oli. Serkuksille oli kokonainen säkki täynnä paketteja. Sitä ei vaan haluaisi totuttaa lasta siihen, että saa kaiken mitä haluaa. Sitä kissaa en kuitenkaan tänäkään vuonna pakettiin laita! Enkä sitä akvaariota.

Sain Hermannin pitkästä aikaa äsken nukahtamaan omaan sänkyyn päikyille. Me kyllä ollaan niin vähän muutenkin kotona, ettei sillä oikeasti ole aikaa nukkua siellä muuten kuin öisin. Oli siis aikaa lueskella paikallista sanomalehteä, joka tipahtaa aina tuohon oven eteen aamulla vähintään kilon painollaan. Siis JOKA päivä kilo paperia. Niinku tupla sunnuntai-hesari päivittäin. No kuitenki, luin taas silmät suurena (sen mitä ne silmäpusseilta suurenee) niitä ilmoituksia. Kuukauen ikäisiä cokkerinpentuja myytiin. Joskus myyään kolmen viikon ikäisiä kissanpentuja. Viikonloppuisin siellä "myyään" hyviä vaimokkeita tai aviomiehiä. Vanhemmat hakee tytölleen tarkoilla kriteereillä miestä. Pitää olla tietystä paikasta Intiasta kotoisin, mieluusti vaikka insinööri ja korkea palkka. Lisäksi pitää olla tietty uskonto ja ulkonäkö kohillaan. Jotkut taas hakee vaimoa ja mainostavat palkkaansa.

Toisella palstalla on kuvalliset ilmoitukset yleensä intialaisista miekkosista, jotka on saanu kai potkut töistä ja edellinen työnantaja varoittaa muitakin ottamasta heitä töihin. Sitten on nämä työpaikkailmoitukset, joita piisaa. Miten olisi esim. kotiapulaisen työ, 6 päivää viikossa aamusta iltaan (12h) ja palkkaa 300 euroa kuussa. Tuo on vielä hyvä palkka. Tai tarjoilijan paikka, 200 euroa kuussa plus edut, jotka yleensä on kuljetus töihin ja asuminen jossain läävässä. Sitten on näitä kuljettajan paikkoja, arabiaa ja englantia pitää osata puhua ja 5 vuotta työkokemusta, palkkaa saa 300 euroa kuussa ja asuminen voi olla lisäetuna. Sen verran olen näitä ilmoituksia jostain syystä lukenu, että tiedän nuitten kuskien olevan parhaiten palkattuja ei-koulutusta-vaativia-hommia. Työn jälki on kyllä kamalaa katottavaa..

Pitää vielä mainita näistä autojen rekkarikilvistä. Rahakkaimmat äijäthän ajelee kilvillä, jotka on monta kertaa autoa kalliimpia. Nyt on taas ollu huutokauppa, jossa on myyty parit lätkät (mitä pienempi numero, sitä kalliimpi, hallitsijasuvun jäsenillä on jo valmiiksi pienet numerot). Numero 40 myytiin 770 000 eurolla, numero 17 maksoi 560 000 euroa, numero 66666 maksoi 200 000 euroa. Helmikuussa oli huutokauppa, jossa tuli maailman ennätys, kilpi numero 1 maksoi silloin reilut 10 miljoonaa euroa ja sen osti Adu Dhabilainen bisnesmies, 25-vuotias sellainen. Edellinen ennätys oli numeron 5 myynti, joka maksoi silloin vain 5 miljoonaa euroa ja sen osti tämän uuen ennätyksen haltijan serkku Talal Ali Mohammed Khouri. Että on sitä rahaa joillain. Ja siis muillaki kuin vain venäläisillä.

Ekassa kuvassa Hermanni vetää sikeitä Terhi K:n kuvaussessiossa. Tuli taas sellasia kuvia, että kuola valuu!