maanantaina, lokakuuta 29, 2007

In memoriam Ruutis 25.7.94-29.10.07

Ensimmäinen oma koirani, ylioppilaslahja, joka kesällä täytti 13-vuotta. Koira, joka tutustutti minut agilityn pariin. Yhdessä kävimme mm. Sveitsissä ensimmäisissä agilityn mm-kisoissa. Meriitteinä mm. pohj. maiden mestaruuspronssia, suomen mestaruuskultaa ja kaksi pronssia. Tokovaliosta puhumattakaan. Niin helppo koira, joka oppi kaiken, mitä sille vaan viitti opettaa. Tavaramerkkinä muriseminen joka paikassa, ainakin vanhuusiässä. Ruutis muutti lapsuudenkotiinsa takaisin 2,5 vuotta sitten. Kerrostaloelämästä ja vauvataloudesta tuttuun omakotitaloon, jossa siitä pidettiin hyvä huoli. Kyllä tulee kova ikävä vielä monta kertaa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ähh, kirpasee. Ei rakkaiden poismenoon koskaan totu.
Hiljainen hetki Sveitsin kamraatille, jolle hävittiin se SM-kulta.
Nyt Penni liehittelee Ruutista iloisena...

Kaisa

n-elikot kirjoitti...

Otamme osaa! Tuoreessa muistissa vielä omalta kohdalta sama surutyö, joka onneksi ajan kanssa hellittää!
Pasi, Pia ja koirat

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka ikavaa. Voimia Jonna sinulle. Itse koin samanlaisen menetyksen kaksitoista vuotta sitten. - nina

Anonyymi kirjoitti...

Osanottoni Jonna. Ikävä tuli Ruutista. Tiedän tunteen, omassa muistissa vielä tämän syksyn omat menetykset.
Nina ja Ruutiksen jälkikasvu

Hilppa kirjoitti...

Otan osaa suruusi. 4,5 vuotta sitten meillä vastaavanlainen tilanne. Klisee pitää paikkansa - "aika parantaa haavat". Jäljelle jää hyvät muistot.

-hilppa-

Anonyymi kirjoitti...

Ruutis oli hieno jätkä, mun ja Epun suuri idoli.

Totta toki, että aika parantaa, mutta sen saman saamarin surun kokee aina uudestaan, kun joku tuttu joutuu luopumaan omasta elämänsä koirasta :(

-anne-