Superdog verenmaku suussa

Nyt on koko vuoden ootettu kohokohta jo ohi ja enää vuosi aikaa seuraavaan. Nimittäin se Dubain ja koko Arabiemiraattien ainut koiranäyttely. Aamulla ihan paniikissa etittiin ja kulutettiin aikaa kännykän ettimiseen ja yhen koodikortin hakemiseen, kumpaakaan ei löyetty. Lähettiin myöhässä liikkeelle ja perillä oltiin ehkä puoli kympiltä kun koko näyttely oli alkanu jo kasilta. No ei oltu silti liikaa myöhässä ja menin rekisteröimispisteeseen ilman jonoja. Tiskillä setä kysyi, että mihin ryhmään ollaan menossa ja selitin, että ei oikein mihinkään, kun teillä on brittien säännöt. Mies totesi, että hei, tämä on Dubai ja täällä kaikki on mahollista ja kysyi, mihin ryhmään haluan mennä. Sanoin, että no mennään vaikka terriereihin.

Näyttelypaikka oli tosi hieno ja tunnelma aivan mahtava. Ei oli uskonu, että tällanen vois olla mahollista tässä maassa. Näyttelypaikalla oli 2 isoa kehää arvosteluille, iso tapahtumakehä, useita myyntikojuja, joissa kaikenlaista koirakrääsää, eläinvakuutuskoju, hyväntekeväisyyskojuja, poliisien kojut, eläinlääkärikojut, kissaosasto ja mitähän vielä? No lapsille noin kymmenen eri huvipuistohärveliä ja mikä kummallisinta, kanttiinikojut, joista sai mm. kebabbia ja kaljaa! Siis kaljaa! Arabimaassa, jossa sitä ei saa yleensä mistään. No täältä sai.

Näyttelykehät oli pahasti myöhässä siinä vaiheessa kun puolet meän perheestä lähti kotiin päikkäreille ja minä jäin Hipon kanssa viettämään laatuaikaa. Agilitykehässä alkoi myös tapahtua. Paikalliset K9-järjestön, joka siis ottaa huostaan heitteillejätettyjä koiria, joita oli tällä hetkellä 120 heillä tarhoissa, esityksen jälkeen kentälle kannettiin sitä tavaraa, jonka ansiosta jaksaa taas kesään asti oottaa. Siellä oli muutama hyppyeste, keinulauta, pöytä, 6-keppinen pujottelu, rengas, matalaksi säädetty A-este ja jonkinlainen toinen rengas. Kaikki halukkaat pääsi kokeileen yhtä aikaa jonossa ja voi arvata, pääsikö siinä kokeileen mitään. Kaikki kylän innokkaimmat äitit, pikkutytöt/pojat ja jopa muutama mieskin raahas sessunsa kentälle. Yritä siellä nyt tehä jotain kunnollista. Sitten otettiin ilmoittautumiset kisaan vastaan. Osallistuminen maksoi 2 euroa (10dirtsua) ja osallistujia oli ehkä 50. Kukaan muu ei varmaan ollut juuri ennen esteillä ollu, ainaki niitä koria sen mukaisesti temmottiin mm. pujottelussa. Kuuluttaja selosti, että olkaa helliä niille koirille, ei saa vetää niin, että jalat ei yllä maahan... Mutta jos aikaa otetaan, niin kaikki keinot käyttöön.

Aina välissä kävin kurkkimassa näyttelykehää, jossa ei koskaan tienny, millon oma vuoro oli ja aattelin jättää sen kokonaan jo käymättä, mutta satuin oikeaan aikaan paikalle ja kävin pyörähtämässä siellä omaksi huviksi, Hippoa ei juuri kiinnostanu. Oltiin siellä muitten jack russeleitten keskellä... Että siihen malliin. Ei sitten onni meitä kohannu siinä kehässä.

Ja taas juostiin takas agilitykehän reunoille. Muutama ihminen kyseli, että mennäänkö me ollenkaan kehään, olivat jääneet oottaan Hippoa kun näkivät siitä alkuhässäkästä jotain oottamisen arvoista. Meän vuoro tuli ja mentiin se todella vaativa rata: hyppy, kepit, keinu, pöytä (jossa piti istahtaa) rengas, putki, A-este ja 2 hyppyä, sekä maali. Tässä välissä oli jostain raahattu kehään putki sen toisen epämääräisen renkaan jatkoksi, siis putkenpidikkeen jatkoksi. Ihan siis vaan kesken kisan, vaikka yli puolet kerkes suorittaa sen renkaana ja toinen puoli ei ollu koskaan menny koko pukea. No siihen asti paras aika oli jotain 38 sekkaa ja sille suoritukselle koko täynnä oleva, useita satoja vetävä katsomo hurras ja taputti. Hippo veti sen 20 sekkaan. Voi arvata, minkälainen reaktio yleisöstä lähti. Ja oliko kivaa mennä radalla?

Ajanottaja tuli sanomaan, että pitää tulla sitten finaaliin kanssa. Ai että pitää? No mentiin kanssa, koko kisan viimeisenä uusiksi. Hippo meni niin kovaa vinossa olevaan putkeen, että veti sen solmuun, mutta tuli oikein ulos. Maaliin päästyä näin, että verta tulee jostain. Poskessa sellanen sentin vekki ja nahka rullalla, sellanen repale siitä roikku. Ja ihmiset ihan kauhuissaan tarjos paperia ja jotain kosteuspyyhkeitä. Hippo ei ollu moksiskaan. Kuuluttaja julisti tulokset ja kysyi, josko pystyttäis menemään vielä kunniakierros, no pystyttiinhän me. Tällä kertaa kieltäydyttiin koko putkesta, mutta mentiin uusiksi. Ja yleisö hurras. Saatiin sellanen hieno lasipalkinto, jossa lukee Winner agility ring Dubai 2007, 19th Dubai dog show. Eipä tuu toista ihan samanlaista heti vastaan. Kummallista, mutta mahtavaa oli se yleisöpalaute, mitä sain. Intialaiset ja kaikki muut ei-koiraystävällisistä maista kotoisin olevat ihmiset tuli kätelemään ja kiittelemään ja onnittelemaan. Ykskin mies tuli poikansa kanssa kysymään, että tämäkö se on se Superdog, kun tuo poika ei nyt muusta puhukaan kuin Superdogista. Ihan tohkeissaan muutkin tuli kertomaan, kuinka mahtavaa oli kun oltiin ainut pari, joka meni ilman hihnaa ja koirakin meni ne kaikki pujottelukepit ihan tuosta vaan. Siinä vaan selitteleen, että joo, ollaan tätä jo melkein 3 vuotta tehty, että täytyyhän sen osata. Aikuiset pakotti pelkääviä lapsiaan Hipon kanssa yhteiskuvaan.

Superdogilla oli naama vaan veressä. Menin sinne valtion terveysosaston kojulle, jossa näin miehen stetoskooppi taskussa ja kysyin, että ootko eläinlääkäri ja näytin Hipon haavaa. Sanoi, että joo, täytyyhän se neuloa kiinni. Valittelin, että kun mulla ei varmaan oo käteistä tarpeeksi, että visakortti vaan. Setä sanoi, että "for you, I do it for free." Voi ku Suomessaki sais jotain ilmatteeksi. Sitte se sanoi, että pitää vähän rauhoittaa tätä koiraa ja pisti sille kankkuun nukutusainetta. Siinä vaiheessa Hippo alko rauhottuun ja mulla pulssi kiihty. Koko ajan seurasin, että hengittääkö se ja mietin, miten koiraa elvytetään. Setä käski kävelyttää koiraa ja minä hölmistyneenä kysyin, että minä vai? Ei sinä vaan koira sain vastaukseksi ja koko elukkalääkäriosasto repes nauruun. Pikkusen ihmettelin, en kyllä muista millon olisin viimeksi ollu koiraa nukuttamassa, mutta ei kai niitä ruukata kävelyttää? Aikani kävelytin ja saatiin nukkuva koira pöydälle. Porukkaa rupes tulemaan pöydän ympärille ja yksikin poika tuli äitinsä kanssa ja oli huolestunut, kun luuli Hipon kuolleen. Yks nainen tuli televisiokameran kanssa ja siinä vaiheessa meni lääkärisedällä herne nokkaan. Sano sille apulaiselle, että "get the people out of here". Apulainen ei tehny paljoakaan, jolloin setä sano vihaisesti, että etkö ymmärrä, hoida nuo ihmiset nyt pois täältä. Yritin myös näyttää ihmisille merkkiä, että älkää tulko tänne, tuo setä aikoo tappaa teät kaikki, jos tuutte. Kolme tikkiä se siihen laitto ja jotain salvaa. Tarkistin salvapurkista, se menee vanhaksi vasta 2010. Huokasin helpotuksesta.

Vitsailin setälle, että ei taideta osallistua siihen näyttelyn iloisin koira-kisaan. Setä kommentoi, että teän on paras mennä kotiin. No en minä mihinkään kotiin menny vaan sinne nurtsialueelle. Ihmiset käveli ohi ja joka toinen kommentoi, että ompa siinä väsyny koira. Ehkä 20:lle ihmiselle selitin, että se on nukutettu ja miksi. Seuraaville vaan vastasin, että joo, se on väsyny.

Jäi aika iso kaikista kojuista käymättä kunnolla läpi, koska ei oikein pystyny nukkuvaa Hippoa kauheasti kantamaan. Lievästi kuumottava aurinko myös teki tehtävänsä. Viime vuonna paikalla oli ollu 30 000 katsojaa ja iltapäivästä ymmärsin, että siellä tosiaan voi olla niin paljon ihmisiä, niitä oli paljon, mutta ei varmaankaan ihan viime vuotista määrää. Koko kauneuspuoli jäi katsomatta, samoin poliisien näytökset. Rotuja oli tosi paljon, eniten oli sakemanneja. Lisäksi näkyi mm. valkoisia paimenkoiria, boksereita, dobbereita, rotikoita, kaiken maailman terriereitä, spanieleita, labbiksia, mopseja yms. Eniten silmiin pisti yks kaunis mali, yks borderterrieri ja ns. bodarimiehillä olleet jotkut pitbullterrierit. Koirat rähisi koko ajan ja miehet oli tyytyväisiä. Yksiki esitti keskellä nurtsilla jotain 70-luvulta ollutta paikallaoloa, jossa koira ensin painettiin maahan ja sitten peräännyttiin kättä koko ajan näyttäen. Poliisikojusta jäi mieleen ne koulutuskaulaimet ja sähköpannat.

Mutta parhaiten jäi mieleen ne intialaiset, joilla oli joku kastinmerkki ottassa, jotka tuli kyseleen ja kiitteleen. Aivan mahtava päivä. Kaiken kruunaa vielä se, että näin yhen kojun, jossa luki, että ensimmäinen saksalainen koiran koulutusfirma ja kyltissä ekana sana agility. Kävien tietty kyseleen ja mies vastas, että ettivät vielä kentän paikkaa, 3 vaihtoehtoa, kaikki Dubaissa ja avaavat maaliskuun puolivälissä ja on tottakai agilitya ja voit tulla koiras kanssa. Sitäpä ootellessa.