Jo ties kuinka monetta päivää pakkasta piisaa. Kaikki valittaa, minä en. Eilenki oli tosi kylmä mittarin mukaan, mutta ulos mentiin isompien kanssa tunniksi. Aurinko paisto tosi komeasti, eikä meitä palellu. Vauvaa en sentään tuonne ulos laita nukkumaan ja sen kanssa onkin vähän ongelmia. On kuitenkin muutaman kuukauden nukkunu pelkästään ulkona tai autossa, joten omaan sänkyyn nukahtaminen ei suju. Iltaisinki annan sen nukahtaa syliin. Nyt just tais hiljentyä ehkä kolmannen kerran elämässään omaan sänkyyn.
Eckerön reissu peruttiin, samoin jotkut muut kisat. Hippo ei sentään enää onnu, mutta vieläkään se ei kulje portaita kunnolla. Eläinlääkäri ei löytänyt mitään vikaa, fysioterapeutin mielestä siellä oli vaikka mitä ongelmaa. Kaikkea en edes ymmärtäny. Ens viikolla mennään uusiksi käsiteltäväksi ja uskon, että vielä kolmannenkin kerran. Kisoissa käytiin viimeksi pari viikkoa sitten Hyvinkäällä. Ei ihan keritty ekaan rataesittelyyn, joten menin sen ilman sitä. Eipä ole ennen sitäkään tullut kokeiltua, mutta hyvin se meni, vaikka oli Jalosen rata. Se oli sen veran helppo. Kaks rataa mentiin ja molemmista rima plus muurin palikat. Ajat oli hyvät. Reeneissäkään se ei mielestäni hyppää kunnolla tai sitten vain viis veisaa rimoista. Nyt mulla on oma halliaika Veikkolan lämpimään keinonurmihalliin. Ollaan käyty melkein pari kuukautta siellä yksin tai kaverin kanssa ja lapsia on aina mukana 3-4. Kai siitä jotain hyötyäkin on... Purinalle ei voi ajatellakaan menevänsä. Kylmä ku siperiassa ja aina vaan ne tassut siellä aukeaa. Siihen vielä hiekan suola päälle ja avot. Onneksi ens viikolla on HAUn kokous ja päätetään pohjan kuntoon laitosta.
Nokia irtisanoo kai tuhansia tyyppejä. Saa nähä osuuko meän perheeseen, hope so not! Tai en nyt ole ihan varma, olisko se iso pettymys, varsinkin jos sieltä sais sen paketin. Ite olen aatellu mennä vuojen päästä tammikuussa töihin. Lapsille on jo hakemukset laitettu kahteen päiväkotiin plus Kertulle eskarihakemus syksyksi.
Kerttu on reipastunu valtavasti. Uimakouluun mennään jo ilman isiä ja itkua. Jumppaan jäähään kans ilman itkua ja äiti päästetään sieltä pois. No, onhan se aikaki jo. Huomenna päästään pitkän odotuksen jälkeen R-kouluun. Tosin neiti kyllä jo melkein 100%:sti sanoo oikein senkin, mutta käyään nyt näyttäytymässä.
Hermanni on innostunu kans uimisesta. Isin kanssa käyvät uimassa kerta viikkoon ja kivaa on. Herra menee suihkut ja saunat mennen tullen, kotonaki suihkussa viettäis vaikka kuinka kauan eikä pelkää veden silmiin menemistä. Täysin päinvastaista ku neitillä. Silmiin ei saa mennä tippaakaan vettä tai alkaa huuto.
Sampo kasvaa ja pullistuu. No ei sentään, mutta edelleenki +7-käyrällä mennään. Naapurin tyttö on sentään +20-käyrällä. Sampo on saanu 2 hammasta pari kuukautta sitten, kääntyilee mahalleen ja selälleen ja maistelee kiinteitä tissistyksen lomassa. Kaks viikkoa se jo söikin hyvin kaikenlaisia mössöjä, mutta nyt on tullu stoppi. Viikon verran ollaan menty pelkällä rintamaidolla, olisko sitten tulevat ylähampaat syynä vaiko mikä. Samaan kastiin se menee näitten muittenki kanssa. On tosi rauhallinen ja vähäitkuinen tyyppi. Öisin syyään vielä parit kerrat ja hereilläoloajat viihytään sylissä tai matkarattaissa istumassa. Päivisin otetaan kahet torkut.
Mitähän vielä? Lontooseen olis tehny mieli mennä ens kuussa vaan tulee kohtuuttoman kalliiksi kaks päivää. Aikuisille oli halpoja lentoja, mutta jos sylivauvasta pitää pulittaa yli satanen suuntaansa, ni ei tule kauppoja. Hiihtoloma on ens viikolla, mutta eipä se meän perhettä koske. Eilen just neuvolassa täti kysy, että ihmetteleekö kukaan kun sulla on kaikki lapset kotona? No ei ainakaan suoraan kukaan ole ihmetelly. Nämä on sen verran helppoja lapsia kaikki, etten tarvii niitä laittaa jonkun muun riesaksi päiväsaikaan.
Nii ja munamies-faneja ollaan kaikki. Ja Lassi Valtonen-faneja. Ja leivät, riisit, pullat ja makaroonit jätän tästä lähtien muille. Jos lähtis nämä loput kilot harakoille. Ja kahvakuula löytyy. Vielä kun sen jaksais nostaa tuonne pään yläpuolelle...
1 kommentti:
Meillä nukutaan ulkona vaunuissa vaikka pakkasta onkin. Ekana paukkupakkaspäivänä koitin sisälle nukutusta ja tulikin huimat puolen tunnin unet. Ihmettelen kun eskarissa ollaan oltu sisällä kun on niin kylmä. Einari on kotiin tultuaan jäänyt muutamaksi tunniksi ulos, eikä yhtään ole kylmä tullut. Jaa että töihin??? Tanja
Lähetä kommentti