
Nyt yritan ladata Conanin Suomijaksoa netista veljeni ohjeiden mukaisesti. Kohta 70% tullut. Saankohan ikina sita nakymaan asti..
Kova otsikko iltiksessa, salkkareista poistuu Taalasmaan Ulla. Kylla kay kalpaten sille sarjalle, Ullahan on ihan ykkosjuttu siina sarjassa. Kenethan ne varvaavat siihen tilalle uudeksi vetonaulaksi ja mihin onnettomuuteen se Ulla pannaan tai minne se joutuu muuttamaan. Siinapa miettimista.
Ja Karpat tiputtaa tanaan Bluesin pois jatkosta, se han on varmaa.
Tanaan lahdin kauppaan kavelylle jo joskus aamuysin jalkeen. Hipon ruoka oli taas loppu, se syo taalla aika isoja annoksia laaturuokaa. Pedigreen purkkiruokaa! Ei ole paljoa valikoimaa. Suunnittelen aina valilla, etta alan teha sille itse ruokaa. Menomatkalla ei paistanut aurinko yhtaan. Oli silti aika lamminta. Kaupassa on aina ihanan viileata jopa kylmaa. Mutta kun tulee sielta ulos, oikein veitsella saa ilmaa leikata, niin taaskin. No olin sopinut yhden naapurialueella asuvan suomalaisaitin kanssa treffit liikenneympyralle. Siita lahdettiin parantamaan maailmaa vauvat karryissa nukkuen, se oli tarkoitus. Ihan hyvin ne nukkuivat tai olivat hiljaa ja kuuntelivat meidan papatusta. Lahes 2 tuntia kierreltiin ympariinsa jarvia ja poristiin. Oli kylla tervetullutta vaihtelua. Vauvauintiinkin olisi kuulemma mahdollisesti tilaa. Yritetaan paasta sinne.
Ja huomenna yritetaan saada hankittua hella ja ruokapoyta. Nokialaisten viikonloppu alkaa taas tanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti