Yhtenä kappaleena, hermot riekaleena kuumuuesta

Eihän tässä taas menny ku kuukausi, mutta kuka näitä blogeja ees kesällä lukee? Ite luin eilen yöllä tunnin verran pitkästä aikaa tuttujen tarinoita. Illallahan ei pysty ajoissa meneen nukkuun helteitten takia, joten jotain muuta pitää värkätä vähintään puoleen yöhön. Ovet ja ikkunat on ollu jo kauan sepposen selällään yötä päivää. Eka yö meni sääskiä läiskiessä ja huutavia lapsia rauhotellessa. Tunnelma aamulla oli sitten sen mukainen. Sen jälkeen tajuttiin vetää verhot räppänöitten eteen ja jo helpotti. Mutta en ymmärrä, missä välissä vois pitkään nukkua kun aamulla kaheksalta on jo sikakuuma. Valittaa entinen helteitten ystävä. Ehkä tämä on vaan tilapäistä valitusta.

Mökillä ollaan oltu tosi paljon, agirotuviikonloppuna olin lasten kanssa telttailemassa kisapaikalla 2 yötä ilman mitään ongelmia. No, pieni hidaste oli se tavaran määrä, joka piti kantaa autolta teltalle. Käytiin kai 3-4 reissua autolla ja viiminen hermojen menetys tapahtu niitten patjojen kanssa, joita raahasin kärryjen päällä. Muuten lapset tykkäs telttailla ja neiti jopa molempina aamuina jäi telttaan nukkuun samalla kun ite menin Hempan kanssa kattoon kisoja. Kätevää. Ite menin Hipolla avo-sm-karsintaradan vaikka olin jo varaohjaajan nakittanut hommaan. Rata oli niin helppo, ylipainoisille suunniteltu. Jäin vain keskikohalla rataa vähän jälkeen, joten Hippo meni kahteen kertaan saman hypyn. Agirotujoukkueessa Liukan Ville veti Hipolla aivan ylihienon radan puhtaasti. Harmi, että tuloksissa ei aivan kaikki ole kohallaan, ei pysty aikoja vertailemaan.

Mahaa on kasvateltu nyt rv 39+2 päivän verran, eli viiminen viikko jo menossa. Neuvolassa käydään viikon välein ja viimeksi oli jopa oma paino laskenu. Ikinä ei sellasta vahinkoa ole tapahtunu. Ei vaan ruoka ole kunnolla maistunu, vaikkakin painoa on jo yli 20 kiloa tullu. Muuten ei tunnu missään, kävely ei mun mielestä muistuta ankkaa, eikä muutakaan vaivaa ole. Huomenna tai ylihuomenna meinaan lähteä karsintoja katteleen Turkuun. Voihan sielläki synnyttää tai viimeistään kotimatkalla Salossa.

Mitähän muuta on hommattu? Sillon ku mies meni lasten kanssa mökille, ne oli siellä sen 4 yötä. Oli aivan mahtavaa. Eihän sillon ite pystyny lomaileen, vaan piti siivoilla ja värkätä kaikkea muuta. Laittoivat mökillä pihan kuntoon sillä aikaa. Oli tilattu multaa rekkalastillinen, rekka tietty jäi pihaan kiinni. Sille piti tilata kaivuri avuksi. Kaivurityyppi oli myyny halvemmalla vielä yhen multa- ja 2 sorakuormaa. Nurmen siemenet on jonkin verran itäneet, joten kyllä siitä hyvä tulee. Istutin pihalle muutamia puskia. Ainoastaan terijoensalaville en saanu mieheltä lupaa laittaa niitä mihinkään. Kumma tyyppi. Siellä ne nyt makaa jossain metän reunassa ja kuolee varmaan kuivuuteen. Pitää ens kerralla lykätä ne vaan johonki piiloon kasvaan.

Nyt vaan ootellaan, millon lähtö tulee. Sairaalakassi on vihdoin pakattu, en tosin tiiä,mitä sinne pitäs panna. Tällä viikolla kävin ostamassa hoitoalustan, entisen kerkesin myymään pois. Sänkyä ei ole vaaville vieläkään, jos tänään jaksais käydä ostaan Kertulle uuden sängyn, jotta Hermanni sais neitin sängyn ja vauva pinnasängyn. Nimestäkään ei tietty ole mitään varmuutta. Kolmannen lapsen hoitoki menee varmaan siinä sivussa. Toivotaan ainaki.

Ai niin, onhan tässä välissä käyty hautajaisetki viettämässä pohjoisessa. Ikävämpi perhetapahtuma, mutta kyllähän se oli odotettuakin. Ei ehkä silti näin pian. Isäpuoli siis kuoli lopulta sydänkohtaukseen. Leukemia todettiin ehkä 8 vuotta sitten ja niiden hoitojen jälkeen tuli muistaakseni sekundäärisyöpänä suuhun kasvain, joka piti poistaa luuta m

yöten. Trakeostomiahaava ei menny umpeen ja kun sitä lopulta ommeltiin polilla edellispäivän kotiutumisen jälkeen, tuli sydänkohtaus, josta ei elvytyksestä huolimatta selvitty. Onneksi. Ihminen, joka on yli 180cm pitkä ja painaa 44 kiloa, ei juurikaan ole elinkelpoinen. Näin se vaan on.

Nii ja pikkujuttu unohtu. Naapurissa oli tulipalo, siis seinänaapurissa. Soitin sinne palokunnan. Haistelin pari viikkoa sitten savua ja kävin jopa pihalla haistelemassa. Hoksasin valtavan savun määrän, joka tuli naapurin ilmanvaihtokanavasta. Alko sydän hakkaan. Tiesin, ettei siellä ole kukaan kotona, mutta näin niitten leonberginkoiran makoilevan keittiön ikkunan eessä. Sanoin hätäpuheluun, että siellon koira sisällä. Puhelun jälkeen kävin koputtamassa ikkunaan ja Blondi nosti päätänsä. Kämppä oli aivan jumalattoman savussa. Joka kolosta tuli savua, mutta onneks takapihalla oli ikkuna raollaan. Kävin kokeilemassa oveaki, joka toisaalta onneks oli lukossa. En kuitenkaan olis uskaltanu sitä avata. Naapurin rouva teilas mun avoimesta ikkunasta sisäänmenon heti ja käski oottaa palokuntaa. Vaan mitä tekee koiraihminen? Viis talosta, mutta koiran henki on kallis. Repasin puutarhatuolin ikkunan eteen ja pukkasin ikkunaa pitäneet kiinninneet rikki, että mahuin mahan kanssa sisään. Huusin Blondia siellä parvekkeen oven eessä tovin, kunnes se tajus tulla. Avasin parvekkeen oven ja tultiin sieltä ulos ja ovi kiinni. Koira veti aivan hirveesti talosta poispäin. Soitin talon isännälle myös samalla ja sieltä tuli ensireaktiona kaikki maholliset kirosanat, mitä voi kuvitella.

Loppujen lopuksi tais olla koira laittanu lieden päälle ja koiraki tais olla savussa melkosen kauan, koska toiset naapurit oli jo kolme tuntia ennen palokunnan soittoa haistanu savun. Blondi on toipunu oikeen hyvin, eikä ole enää moksiskaan. Ite talossa ei ollu liekkejä näkyvissä. Palomiehet kanto uunin karmeineen pihalle ja sanoivat, että hetkenä minä hyvänsä olis leimahtanu. Ite talo kärsi kovat savuvahingot. Kaikki kamat alakerrasta ja paljon yläkerrastaki menee roskiin, keittiöön tulee iso remontti, kaikki pinnat pitää maalata. Nyt siitä on pari viikkoa ja menee ainaki pari viikkoa lisää, ennenku talonväki pääsee takas kotiin.